Kuinka auttaa juuri leskeksi jäänyttä?

Jos et asu paikkakunnalla, niin aika vähän konkreettista voit tehdä, mutta lähetä kirje, jossa ilmaiset osanottosi ja että olet valmis kuuntelemaan, jos hän haluaa puhua/itkeä. 

Mietin, että olisikohan kamalan tökeröä laittaa kirje jossa olisi osanotot ja vähän rahaa? Pariskunnalla on muutaman kuukauden ikäinen vauva, eikä lasten äiti ole vielä ehtinyt hankkia ammattia.

En itsekään ole pariskuntaa kuin pari vuotta vanhempi, joten tapaus koskettaa todella kovasti. Elämä on niin arvaamaton...

-AP

Ei todellakaan ole tökeröä, vaan fiksua.

Minusta kuulostaa hyvältä idealta, tuossa tilanteessa kaikki apu on varmasti tarpeen. Veljeltäni on kuollut kaksi lasta, ja he kovasti arvostivat osanotto-kortteja sekä sitä, kun naapurit ja ystävät toivat ruokaa. Varsinkin kun heillä oli lapsia, ja arjen askareetkin tuntuivat ylivoimaisilta.

Hienoa, että haluat olla avuksi!

On hirveän vaikeaa keksiä mitään sanottavaa tuossa tilanteessa. Älä välitä siitä, se ei ole olennaista - teot merkitsevät. Jos pystyt, vie ruokaa, mene siivous- tai lastenhoitoavuksi yhdeksi päiväksi, auta hautajaisjärjestelyissä ja perunkirjoituksessa, omien osaamistesi ja kykyjesi mukaan. Ole huomaavainen, älä vaadi mitään, älä tuputa paulcoelho-tyyppisiä elämänviisauksia tai mitään fraaseja, joskus sellaiset saattavat jäädä kalvamaan ja kummittelemaan ilman mitään järkevää syytä.

Itse tuossa tilanteessa arvostin ystäviä, jotka tulivat koohkaamatta ja alkoivat imuroida ja tiskata, toinen teki napakasti ostoslistan ja kävi kaupassa, antoivat minun olla mutta olivat läsnä. Puhuivat rauhallisesti ja järkevästi vain sellaisesta, joka oli tarpeen, ja mikä tärkeintä, eivät vaatineet minulta yhtään huomiota omalle surulleen, järkytykselleen, kuolemanpeloilleen.. Ihmisen kuollessa tulee omaisten ympärille paljon kaikenlaisia haaskalintuja, jotka haluavat huomiota omille tunteilleen ja ajatuksilleen. Se on aivan sietämätöntä..

Leski voi olla torjuva ja etäinen, mutta se voi johtua siitä, että on vaikeaa yrittää puristaa itsestään edes normaalia kohteliaisuutta ja asiallista käyttäytymistä muiden edessä, kun yrittää vain pysyä kasassa ja muistaa hengittää. Siedä siis kaikkea, mitä sieltä tulee :)

Mutta suosittelen ensimmäiseksi sitä ruokaa! Lasagnea pakkaseen, oman maan perunoita, läjä sämpylöitä.. Älä vie mitään juhlavaa, se saattaa tuntua karsealta kun puoliso on kuollut eikä todellakaan ole mikään juhlafiilis, eli vie jotain hyödyllistä sapuskaa.

vie ruokaa

Ok, iso kiitos vastauksista!

Luulen, että tyttö lapsineen viettää nyt aikaa menehtyneen äidin luona, enkä kehtaa sinne mennä tunkeilemaan. Tuntuu, että heidän pitää antaa surra rauhassa.

Edelleen mietin sitä rahaa. Olisiko teistä tökeröä saada "entiseltä tutulta" rahaa, kun läheinen kuolee? En haluaisi olla mitenkään alistava. Eräs toinen ystäväni tuntee tämän perheen paremmin, ja hänen äitinsä myös, niin ajattelin että jos antaisimme jokainen vaikka 50e ja lähettäisimme tämän 150e kirjeessä joka olisi osoitettu tälle tytölle ja hänen lapsilleen. Pelottaa vain, että sekavassa tilanteessa tyttö (joka on siis tosi nuori vielä, juuri selvinnyt rankasta teini-iästä ja vanhempiensa menettämisestä) esimerkiksi repisi rahat kun ajattelisi, etteivät ne tuo miestä takaisin.

Sen tiedän että tilinumeroaan tyttö ei tule antamaan, kehtaisinkohan kysyä miehen äidiltä?

Hei, meiltä on lapsi kuollut ja puhun sillä kokemuksella. Tosi monet ajattelevat tuota, että haluavat jättää surevan rauhaan. Itsestäni se tuntui hirveän loukkaavalta. Juuri silloin kun tarvittaisiin ystävien ja läheisten tukea, niin he jättävätkin rauhaan.

Minusta konkreettisia tekoja mitä voit tehdä etäältä on tosiaan raha. Jos leski on hyvin nuori, niin lienee varmaan aika selvää että rahaa ei ole liikaa. Hautajaiset maksavat rahaa, vaikka kuinka pienesti järjestäisi. Voithan sinä tehdä ihan niinkin, että lähetät rahat nimettömänä kirjekuoressa, niin ei synny vahingossakaan mitään alistusmielikuvaa.  Voi tosiaan olla helpompi ottaa vastaan. 

Ruoka ja lastenhoito ovat hyviä käytännön apuja. Jos et itse pysty toimittamaan niitä etäisyyden vuoksi, niin yksi hyvä mahdollisuus on sopia vaikka paikallisen pitopalvelun kanssa, että tekevät pakastimeen valmista lapsiperheruokaa. Siis tyyliin makaronilaatikkoa, kinkkukiusausta jne. Tuollaiset perusruoat eivät ole kovin kalliita ja vaikka tilaisit vaikka parin päivän ruoat, niin siitä olisi hyvä apu silloin kun ei jaksaisi millään nousta sängystä.

Minusta ei kannata hioa korulauseita ja sanottavia kovinkaan tiukasti, vaan voi sanoa, että nyt ei löydy sanoja. 

Tietääkö kukaan siitä, miten valtio/seurakunta/kaupunki toimii tällaisissa tilanteissa? Tarjoaako kriisi- tai taloudellista apua?
Käsittääkseni jos saa kodinhoidontukea ja lapsilisät niin niillä ei pitkälle pötkitä, mutta jos lasten isä menehtyy niin valtio maksaa elatusapua? Mutta tuskin sekään paljoa on? Käsittääkseni mies oli palkkatöissä ja perheen "elättäjä". Pariskunta ei tietääkseni ollut naimisissa joten virallisesti lasten äiti ei ole leski.

No ei siinä mitään erityistä apua tule. Lapset saavat eläkettä, mutta se nainen ei saa mitään ekstrarahaa ellei ole toimeentuletuen piirissä. Hautajaisiin voi saada sosiaalitoimesta harkinnanvaraista apua. Ja sitten normaalia toimeentulotukea.

Jos miehellä on henkivakuutus, niin sieltä voi tulla rahaa. 

Mutta ei näistä mistään tule rahaa automaattisesti ja heti. 

Minusta on ihan hyvä idea lähettää rahaa vaikka nimettömästi. 

Vastaavassa tilanteessa soitin leskelle puolen vuoden ajan joka päivä ja kysyin, miten hän voi. Kävi ilmi, että meitä oli hänen tuttavapiirissää kaksi, mies ja nainen, jotka teimme samoin. Emme kumpikaan olleet sitä ennen hänen ihan parhaita ystäviään, itse olin ex-työkaveri, mutta meistä tuli hänen parhaat tukijansa. Olimme varaventtiilejä, joihin sureva purki pahaa mieltään. Kun vaikein tilanne meni ohi, harvensin soittoja ja nykyään emme enää pidä paljonkaan yhteyttä.

Suruun liittyy monia vaiheita ja osa niistä on sellaisia, ettei niistä voi kertoa kaikille. Sureva voi loukkaantua ja valittaa ystäviensä sanomisista ja tekemisistä, jotka ovat selvästi hyvää tarkoittavia, mutta osuvat leskellä johonkin arkaan paikkaan. Leski ei täysin ymmärrä, miksi ja mitä kaikki muut surevat, kun häneltä sentään on kuollut mies. Tähän tarvitaan kärsivällinen ja neutraali kuuntelija, juuri sieltä ystäväpiirin ulkoreunalta.

[quote author="Vierailija" time="06.06.2013 klo 23:07"]

Hienoa, että haluat olla avuksi!

On hirveän vaikeaa keksiä mitään sanottavaa tuossa tilanteessa. Älä välitä siitä, se ei ole olennaista - teot merkitsevät. Jos pystyt, vie ruokaa, mene siivous- tai lastenhoitoavuksi yhdeksi päiväksi, auta hautajaisjärjestelyissä ja perunkirjoituksessa, omien osaamistesi ja kykyjesi mukaan. Ole huomaavainen, älä vaadi mitään, älä tuputa paulcoelho-tyyppisiä elämänviisauksia tai mitään fraaseja, joskus sellaiset saattavat jäädä kalvamaan ja kummittelemaan ilman mitään järkevää syytä.

Itse tuossa tilanteessa arvostin ystäviä, jotka tulivat koohkaamatta ja alkoivat imuroida ja tiskata, toinen teki napakasti ostoslistan ja kävi kaupassa, antoivat minun olla mutta olivat läsnä. Puhuivat rauhallisesti ja järkevästi vain sellaisesta, joka oli tarpeen, ja mikä tärkeintä, eivät vaatineet minulta yhtään huomiota omalle surulleen, järkytykselleen, kuolemanpeloilleen.. Ihmisen kuollessa tulee omaisten ympärille paljon kaikenlaisia haaskalintuja, jotka haluavat huomiota omille tunteilleen ja ajatuksilleen. Se on aivan sietämätöntä..

Leski voi olla torjuva ja etäinen, mutta se voi johtua siitä, että on vaikeaa yrittää puristaa itsestään edes normaalia kohteliaisuutta ja asiallista käyttäytymistä muiden edessä, kun yrittää vain pysyä kasassa ja muistaa hengittää. Siedä siis kaikkea, mitä sieltä tulee :)

Mutta suosittelen ensimmäiseksi sitä ruokaa! Lasagnea pakkaseen, oman maan perunoita, läjä sämpylöitä.. Älä vie mitään juhlavaa, se saattaa tuntua karsealta kun puoliso on kuollut eikä todellakaan ole mikään juhlafiilis, eli vie jotain hyödyllistä sapuskaa.

[/quote]

Todella osuva kirjoitus. Saman läpikäynyt. Hyviä neuvoja ja tärkeintä vielä tosiaan se, ettei tarvitse osata sanoa mitään vaan on hyvä osata kuunnella. Itse en kyllä paljon kyennyt puhumaan muutamaan kuukauteen, joten tuli istuttua aika paljon hiljaa ystävien keskellä- mutta aika aikaansa kutakin...Suu käy taas nykyään kuin ennenkin (:

[quote author="Vierailija" time="06.06.2013 klo 23:07"]

Hienoa, että haluat olla avuksi!

On hirveän vaikeaa keksiä mitään sanottavaa tuossa tilanteessa. Älä välitä siitä, se ei ole olennaista - teot merkitsevät. Jos pystyt, vie ruokaa, mene siivous- tai lastenhoitoavuksi yhdeksi päiväksi, auta hautajaisjärjestelyissä ja perunkirjoituksessa, omien osaamistesi ja kykyjesi mukaan. Ole huomaavainen, älä vaadi mitään, älä tuputa paulcoelho-tyyppisiä elämänviisauksia tai mitään fraaseja, joskus sellaiset saattavat jäädä kalvamaan ja kummittelemaan ilman mitään järkevää syytä.

Itse tuossa tilanteessa arvostin ystäviä, jotka tulivat koohkaamatta ja alkoivat imuroida ja tiskata, toinen teki napakasti ostoslistan ja kävi kaupassa, antoivat minun olla mutta olivat läsnä. Puhuivat rauhallisesti ja järkevästi vain sellaisesta, joka oli tarpeen, ja mikä tärkeintä, eivät vaatineet minulta yhtään huomiota omalle surulleen, järkytykselleen, kuolemanpeloilleen.. Ihmisen kuollessa tulee omaisten ympärille paljon kaikenlaisia haaskalintuja, jotka haluavat huomiota omille tunteilleen ja ajatuksilleen. Se on aivan sietämätöntä..

Leski voi olla torjuva ja etäinen, mutta se voi johtua siitä, että on vaikeaa yrittää puristaa itsestään edes normaalia kohteliaisuutta ja asiallista käyttäytymistä muiden edessä, kun yrittää vain pysyä kasassa ja muistaa hengittää. Siedä siis kaikkea, mitä sieltä tulee :)

Mutta suosittelen ensimmäiseksi sitä ruokaa! Lasagnea pakkaseen, oman maan perunoita, läjä sämpylöitä.. Älä vie mitään juhlavaa, se saattaa tuntua karsealta kun puoliso on kuollut eikä todellakaan ole mikään juhlafiilis, eli vie jotain hyödyllistä sapuskaa.

[/quote]

Todella osuva kirjoitus. Saman läpikäynyt. Hyviä neuvoja ja tärkeintä vielä tosiaan se, ettei tarvitse osata sanoa mitään vaan on hyvä osata kuunnella. Itse en kyllä paljon kyennyt puhumaan muutamaan kuukauteen, joten tuli istuttua aika paljon hiljaa ystävien keskellä- mutta aika aikaansa kutakin...Suu käy taas nykyään kuin ennenkin (:

Kiitos hyvistä neuvoista!

Taidan seurailla tilannetta vielä hieman edempää (=seurata juoruja) ja lähestyä vasta sitten, kun luulen että pahin shokki on mennyt ohi. Voisi vaikuttaa oudolta, jos näinkin perheelle tuntematon ihminen kuin minä lähestyisin heitä näin pian tapahtuman jälkeen.

Keskustelin tänään erään tuttavani kanssa joka sanoi, että enhän vain koeta auttaa perhettä siksi, että oma oloni paranisi. Niinpä se juuri taitaa olla, joten yritän vielä keksiä, kuinka voisin OIKEASTI yrittää olla heille avuksi. Isää ei mikään tuo takaisin ja parikymppisen yllättävä kuolema on varmasti kamala järkytys koko perheelle ja lähipiirille, joten osanotot ja lähes ventovieraan läsnäolo varmaankin vain ärsyttäisivät (vai onko tämä juuri sitä "surevien rauhaan jättämistä"?).

Voimia kaikille karmeita kokeneille!