Kärsitkö tyhjän pesän sydroomasta

Meillä on lasten pois muutto edessä 2-3 vuoden kuluttua, enkä kyllä usko, että tulen kärsimään tyhjän pesän syndroomasta. Minä oikein odotan sitä. Minusta on vain ihanaa, että he ovat kasvaneet suht kelvollisiksi nuoriksi aikuisiksi ja lähtevät kohta aloittelemaan omaa elämäänsä. Unelmoin ajasta, että minun ei tarvitse olla enää vastuussa heidän syömisistään, aikatauluistaan pyykeistään jne. Tietenkin heillä on jo nyt aika paljon vastuuta omista tekemisistään, mutta onhan se ihan eri asia.

Mietin sitäkin, miten ihanaa on, kun tulevat käymään täällä sen jälkeen, kun ovat muuttaneet pois.

Kuvittelen tuntevani itseni vapaammaksi sen jälkeen, kun lapset ovat lähteneet. Tiedä sitten, mitä todellisuus on sitten, kun se aika koittaa.

EN! Työnnän pesääni sormen, tai kaksi joka iilta!

meiltä on 1/5 lähtenyt ja tullut kerran takaisinkin :). seuraava lähtee kuukauden kuluttua ja sitä seuraava vuoden kuluttua, toivottavasti. sitten odotellaan 5 v kun seuraava lähtee. tähän mennessä olen kärsinyt lähinnä täyden pesän syndroomasta. onhan se varmaan kamalaa jäädä miehen kanssa kahdestaan! oikeesti.

Välillä vähän surettaa jo etukäteen. Mutta asia ei ole ajankohtainen ihan vielä. Mutta joo surettaa kyllä jos alan asiaa ajattelemaan.

Yhden lapsen äitinä koin asian hyvin surullisena ja haikeana. Ketään ei jäänyt, jos ei koiraa oteta huomioon ; )

Tosin välimme tyttären kanssa olivat silloin muuton aikaan jäässä. Hän oli hyvin syyllistävä ja kiukkuinen lähtiessään. Kun muutto oli totta, paranivat välimme ja ovat nykyään loistoluokkaa. Kumpikin nauttii toistensa seurasta, kun tavataan. Parempi näin ja toivon, ettei tarvi kotiin pakosta tulla takaisin,  vaan pärjäisi. Koti on kuitenkin aina avoinna.

En, päinvastoin.Tuntuu todella raskaalta tajuta, etten ole miehen kanssa koskaan kahdestaan, en ikinä vapaalla toisen ihmisen hoitamisen sitovuudesta. Näillä näkymin ei tule koskaan kesälomaa, juhannusta, uuttavuotta ihan vaan kahdestaan. Se päivä koittaa vasta, kun olen niin vanha tai sairas, etten enää jaksa.

No, oli tuo aika dramaattisesti sanottu, mutta kyllä näin menee luultavasto seuraavatkin 10 vuotta. Erityislapset ovat varmaan yaikuisian ainakin jaksottain asuntolassa. Tai mistä sen tietää, vaikka asuisivat mielihalustaan omissa asunnoissaan avustettuina.

T: vähän väsy nyt

Eipä. Outo olo on välillä. Sain jo harjoitella, kun vanhin lähti ja nuorin oli samaan aikaan ulkomailla ammattilukioon kuuluneessa työharjoittelussa. Pieni ikävä, mutta hyvä että pääsevät omilleen. Ei meillä esikoinen jaksa enää kauan ollakaan kotona, kaipaa lomillakin jo opiskelupaikkakunnalleen, vaikka on rauhallinen kaveri.