Lue keskustelun säännöt.
Uupumus uhkaa - pystynkö selättämään kotikonstein?
04.04.2013 |
Olen vaativassa asiantuntijatyössä, joka onneksi mahdollistaa ajankäytöllisesti vapaata välillä. Työhöni kuuluu myös jonkun verran matkustamista ja meillä on kaksi lasta.
Olen aloittanut työssäni reilu vuosi sitten ja ensimmäinen vuosi oli opettelun ja matkustamisen osalta vaativaa (en ole ollut aiemmin vastaavassa työssä). Nyt huomaan, että viime syksystä asti olen joutunut pinnistelemään jaksamiseni äärirajoilla ja eilen yhden kokouksen jälkeen (jossa sain ison liudan uusia vaatimuksia jo aiemmin lisääntyneiden vaatimusten oheen) väsähdin täysin. Tulin itkien kotiin.
Kotityöt ja lapset jaetaan miehen kanssa, mies itse asiassa varmaan tekee suurimman osan tällä hetkellä kaikesta. Ja tukee myös työssäni, osaa esim. vaatimukset asettaa oikeaan kontekstiin, eikä pidä niitä niin mahdottomina kuin minä.
Onkohan kyseessä ainoastaan uuden työn asettama stressi, joka nyt purkautuu näin? Mulla on usein tapana myös iltaisin tehdä työhommia, joten tuokaan ei varmasti edesauta jaksamistani. Työni ei ole toimistoon sidottua, joten voin tehdä sitä missä tahansa (ja milloin tahansa), mutta onko tässä nyt juurikin sen sudenkuoppa, kun pitäisi osata myös rajoittaa tekemistään?
Kaikki asetetut tavoitteet olen saavuttanut, osan jopa ylittänytkin. Joten työn laadussa/määrässä tämä uupuminen ei vielä (?) näy.
Kommentit (4)
Miehellä on oma työ, mutta enempi suorittavaa työtä, joten ei joudu työasioita ajattelemaan koko ajan, mihin taas mulla on taipumusta.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neuvo vastaavanlaista työtä jo kymmenen vuotta tehneeltä: älä vie töitä kotiin, äläkä valvo öitäsi työasioiden takia. Työt pitää ehtiä tehdä työaikana, tai sitten työnjakoa on mietittävä uudestaan esimiehen kanssa. Vapaa-aika on vapaa-aikaa ihan syystä. Jos poltat itsesi loppuun jo reilun vuoden työnteon jälkeen, ei sinusta ole kohta sen enempää iloa työnantajalle kuin perheellesikään.
Lisäksi, jos sinulla on aina töissä kiire, kannattaa laskea sitä omaakin rimaa hieman alemmas. Aina ei ole pakko tehdä priimaa, jos hyväkin riittää. Mieti siis, missä asiassa voisit ottaa vähän löysemmin. Tässä asiassa toki auttaa aika. Vuosi on aika lyhyt aika päästä kunnolla sisään vaativaan työhön. Mutta kun saat lisää varmuutta, osa asioista alkaa pyöriä rutiinilla eikä vaaadi enää niin paljon panostusta.
Pystytkö ap tekemään työt työpaikalla? Kun nyt näyttää siltä, ettei tuo epämäräisyys/vapaus toimi sinulla, niin tekemään työt työpaikalla. Vaikka ilta vähän venähtäisi silloin tällöin, niin tulee sitten hommat tehneenä kotiin.
Toinen juttu on, että aina työpaikoilla enemmän tai vähemmän suuressa mittakaavassa työt teetetään sillä ahkeralla, joka tekee ne hommat kuin sillä lusmulla, josta esimies tietää, että aikataulut saa sillä tavalla vaan kusemaan. Mieti onko tästä kysymys.
Itkemisessä ei ole mitään pahaa tai sairasta. Jos se helpottaa oloa, niin anna itkun tulla. Siinä vapautuu stressihormoneja. Se on merkki siitä että olet ollut liian kovilla. Mäkin olen joskus itkenyt työpäivän jälkeen, kun olin tehnyt suunnilleen kahden ihmisen työt pakon edessä, enkä siitä koskaan saa korvausta.
Varmasti on niin, että sinun on opittava rajoittamaan ja tasapainottamaan työtäsi ettei se syö koko elämääsi. On pidettävä esim. viikonloppu "pyhänä" perheelle. Miehelläkin on varmaan oma työnsä vai onko hän koti-isä? Jos miehellä on oma ura, ei hänenkään pidä tahtomattaan ajautua vain sinun urasi kannattelijaksi. Viime kädessä pitää miettiä, haluatko tehdä työtä, joka vaatii noin paljon.