Lue keskustelun säännöt.
Kun peilistä katsoo vieraat kasvot
02.03.2013 |
Miellän itseni tietyn näköiseksi jolla on nuorekas iho ja hoikka varsi. Olihan niin joskus about kymmenen tai viisitoista vuotta sitten, mutta peilin mukaan ei enää aikoihin. Mieli ei pysy mukana muutoksessa ja henkisesti olen saman näköinen kuin aiemmin mutta kun vahingossa vilkaisen eteisen peiliä tai näen valokuvan itsestä, säikähdän. Viimeisinä vuosina on tulleet syvät juonteet otsaan, silmien alle ja kulmakarvojen välissä on uurre joka tekee vihaisen näköiseksi. En tunnista itseä vaikka tiedän, etten nelivitosena näytä enää kolmikymppiseltä. Kamala ulkonäkökriisi menneillään.
Kommentit (6)
Eikös tuo ole vanhoillekin ihan tuttua. Mun mummo on pian 90- vuotias joka on reipas ja mieltää itsensä nuoremmaksi.
Kannattaa hyväksyä itsensä, pitää itsestään huolta ja vaan hyväksyä että repsahdus tulee kaikille joskus.
Ps. Ehkä sun kannattaa tehdä asioita, ei tuijotella peiliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se vie aikaa että alkaa hyväksymään oman vanhenemisen. Peilikuva näyttää vieraalta eikä omaa vanhenemista huomaa niin hyvin kuin toisten, joiden kasvoja katsoo jatkuvasti. Peiliin tulee vilkaistua harvemmin ja silloinkin järjestelee ilmeen itselleen suotuisaksi.
Join the club!!!
Olin kesällä tapahtumassa missä oli nuoria tanssityttöjä. Sitä näkee itsensä edelleen 19-vuotiaana cheerleaderinä. Ja sitten mun mies huomautti, että ne tytöt voisivat ikänsä puolesta olla meidän lapsia :D
Harkitsen vakavasti luomien kohotusta (viiden vuoden päästä saanen sen kunnalisella puolella kun näkökenttä pienenee) ja pientä kiristystä.
Niinpä. Miehen yksi kaveri on syntynyt 90-luvulla ja tunsin itseni saman ikäiseksi, mutta järkytyin sitten tajutessani kuinka paljon meillä on ikäeroa.
Peiliäkin luotettavamman kuvan saa, kun tapaa ystävän jota ei ole nähnyt vuosikausiin. Olen itse lihonut melkein 20 kiloa ja kun olen nähnyt jonkun vanhan tutun, niin näiden kasvoilla on ollut hämmästys. Tai vielä pahempaa, tuo tuttu ei esim. tunnista ollenkaan. Sehän on kai aika tavallista, ettei ihmisen mieli vanhene samaa tahtia kuin keho rapistuu.
Katsoin eilen hiukan haikena vof:in Laura Saviota ja ajattelin, että voi kun olisi nuori ja kaunis (vaikken toki noin kaunis ollut silloinkaan) jälleen.
Sehän on se vanhenemisen suurin tragedia. Ruumis ikääntyy mutta mieli on nuori.