Lue keskustelun säännöt.
Syömishäiriö, raskaus, äitiys?
15.03.2013 |
Ketään syömishäiriön sairastaneita? Minulla oli anoreksia yli kahdeksan vuoden ajan nuorempana. Sen jälkeen söin miten sattuu, jojoilin ja kun lopulta paisuin ylipainon puolelle, pudotin painoa. Sen jälkeen tulin raskaaksi vahingossa koska otin e-pillerin yhden ainoan kerran 14 tuntia myöhemmin kuin sen yleensä otan. Tuon unohduksen jälkeen viikko lisäehkäisyä ja silti tulin raskaaksi, että raskaaksitulossa ei ilmeisesti ole ongelmaa. Kuitenkin keskenmeno tuli melkein heti, eli varhaisessa vaiheessa.
Vaikka raskaus ei ollut suunniteltu, mieheni yllättyi lähinnä positiivisesti, ja pettyi sitten tietysti keskenmenosta. Minäkin ehdin sopeutua ajatukseen ja innostua hieman, mutta ensireaktioni positiiviseen raskaustestiin jäi mietityttämään. Aloin heti googlailla onko raskauden aikana lihominen väistämätöntä ja miten sen voisi estää terveellisin ja turvallisin menetelmin. Ehdin tuon lyhyen raskauden aikana laittaa kyllä asiat pääni sisällä tärkeysjärjestykseen, mutta kuinka hyvin se onnistuu sitten kun on ja pysyy raskaana synnytykseen asti ja vartalo muuttuu ja on kömpelö ja turvonnut olo? Uskoisin että silloin pystyy olemaan itselleen armollisempi ja sallivampi, kun pelissä on myös toisen ihmisen terveys. Miten se on muilla mennyt?
Keskenmenon jälkeen syömiset ovat taas olleet vähenemään päin, ja joudun muistuttelemaan itseäni siitä että loppuelämäni riippuu nyt siitä annanko sairauden hiipiä takaisin elämääni. Jos tässä vaiheessa sairastun uudelleen, en ehkä koskaan saa lapsia.
Entä ne syömishäiriöiset joilla on jo lapsia, onko oma suhteenne ruokaan vaikuttanut lapsiinne?
Painoindeksini on nyt tasan 20. E-pillerit on jätetty pois, mutta kumi käytössä sen aikaa että saa tietää millaiseksi kierto asettuu.
TOIVOISIN ASIALLISIA VASTAUKSIA, ei mitään eisinustaoleäidiksi-kommentteja.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ollut lukuisia vuosia anoreksia. Liikuin pakonomaisesti ja mietin jokaisen suupalan mitä söin. Oma ruumiinkuvani oli merkittävästi vääristynyt ja luulin, että hoikkuus on edellytys sille että minusta välitetään.
Sitten tulin vahongossa raskaaksi. Mieheni oli asiasti innoissaan ja itse myös olin alusta saakka varma että haluan pitää lapsen. Koin raskausajan alkuun raskaana kun pahoinvoinnin takia teki jatkuvasti mieli syödä ja liikkumaan ei pystynyt samalla tavalla kuin ennen. Vatsan kasvaessa kuitenkin aloin kokea itseni kauniiksi ja syömisestä hävisi pakonomainen tarkkailiu vaikka raskauskiloja tuli reippaasti.
Synnytyksen jälkeen ongelmaksi muodostui seksielämän aloittaminen uudelleen. Koin olevani niin iso, etten osaa lähestyä miestäni. Ja ajattelin, ettei kukaan voi pitää "tällaista norsua" haluttavana. Kesti pitkän aikaa ja paljon kärsivällistä vakuuttelua mieheltäni että ymmärsin etteivät hänen tunteensa minua kohtaan ole painosta kiinni.
Toisen lapsen saamisen myötä olen pikkuhiljaa alkanut saada syömisasioita mittasuhteisiin. Osittain siksi, että elämässä on pienten lasten kanssa niin paljon ihanaa sisältöä, osittain siksi että olen nyt aikuisempi ja varmempi itsestäni ja siitä kuka olen. Joskus harvoin tunnen aavistuksia tutuista ajatuksista syömishäiriöajoilta, mutta koen että ne on helppo nitistää ajatusten tasolle. Esikoiseni on tyttö, ja olen päättänyt että en siirrä tätä kuviota eteenpäin.
En tiedä paraneeko syömishäiriöstä ikinä täysin, mutta hyvässä tilanteessa mennään nyt.