Milloin vanhemmat lakkasivat puuttumasta elämäänne?

Ei ikinä seurustelukumppanin valintaan. Kaikkeen muuhun kyllä puuttuu :)

Puutun lasteni elämään niin pitkään, kun he olettavat minun maksavan heidän elämisensä. Siinä vaiheessa kun ojentamani satasen seteli tyrkätään takaisin käteeni ja sanotaan, että "osta äiti sillä itsellesi jotain kivaa, minä pärjään kyllä" , niin lopetan kaikenlaisen puuttumisen.

[quote author="Vierailija" time="24.02.2013 klo 10:23"]

Puutun lasteni elämään niin pitkään, kun he olettavat minun maksavan heidän elämisensä. Siinä vaiheessa kun ojentamani satasen seteli tyrkätään takaisin käteeni ja sanotaan, että "osta äiti sillä itsellesi jotain kivaa, minä pärjään kyllä" , niin lopetan kaikenlaisen puuttumisen.

[/quote]Ai siis lapsesi ovat jotenkin velvollisia tilittämään asioistaan sinulle, jos annat heille rahaa? Eivät nuo kaksi asiaa ole millään tavalla verrannollisia keskenään, paitsi ehkä jonkun narsistisesti ajattelevan näkövinkkelistä. Ostat siis itsellesi oikeden hallita aikuisia lapsiasi?!

Puuttuvat vieläkin (mieheni tekemiset ja sanomiset, kotitöiden jako, sisustusvalinnat, lasten kasvatus/pukeminen/ruokkiminen, raha-asiat, ulkonäkö).

Olen 36v, naimisissa, 3 lasta.. Suurimmaksi osaksi annan mennä toisesta korvasta ulos, mutta ärsyttää silti, ja kyllä ne mielipiteet jäävät päähän kummittelemaan :(

Ja itse en näe aihetta heidän negatiiviseen palautteeseen. Eikä näe kukaan muukaan. Mutta kun emme tee kaikkia asioita samalla tavalla kuin he itse tekivät silloin 30v sitten.

mun isä on kanssa tuollainen,mielinkielin aina tuputtaa rahaa ym. mutta sitten sina muistuttaa mistä rahat on tullut ja muutakin tuollaista nälvimistä,oli mulla takaamassa asuntolainaa ja puhui joka paikassa että on ostanut lapsilleen asunnot,onneksi remonttia ym tekemällä sain hilattua kämpän arvoa ylöspäin niin paljon että pääsin takaajasta eroon,ostin auton vuosia sitten ja sitä varten lainasin isältä 6000€kun lähdin autoa katsomaan (hinta 11000€)että jos on ok saa ostettua sen,ostin auton ja hain tuon 6000€ pankista seuraavalla viikolla millä maksoin velan pois ja jälleen isä oli ostanut mulle hienon bemarin,se oli viimeinen pisara sen jälkeen en ole huolinut siltä euroakaan rahaa ja kun vitutti niin möin tuon autonki pois,isäni kolaroi vuosi sitten autoni ja samalla menetin bonukset vakuutuksesta ja nyt joudun maksamaan vielä korotettua vakuutus maksua,ainut mitä hänellä oli sanottavaa ettei tehnyt sitä tahallaan,ei auttanut vaikka vakuutusyhtiöön ilmoitin että isäni saa maksaa rahalla remontti laskut,koska rahasta se ei hänellä ole kiinni.

sen jälkeen en ole ollut missään tekemisissä ja en tule ikinä olemaankaan,tekisi niin muttaa pois samalta paikkakunnaltakin.

Ei ne ole vaikuttaneet miesvalintoihini ikinä. Tosin kiinnostuin miehista vasta lukion ekalla mutta eipä niitä hetkauttanut enää siin iässä vaan mies oli aina oma valintani.

Ja muutoin ne on lopettaneet elämääni liiallisen vaikuttamisen (siis tyyliin sellasen et kyllä sun pitää tehdä tämä ja tuo asia koska minä vaan sanon) pitkälti omille muutettuani 18½ vuotiaana.  Ehkä kokonaan äidillä meni aikaa päästä eroon siitä puolitnaisesta vaikuttamisyrityksestä vuoden tai kaks, esimerkiksi kun hankin toisen koiran puol vuotta muutostani ni hän kyllä halusi siitä vakavasti jutella kanssani.

sanoisin et ku täytin 20v oon saanu olla hyvinkin rauhassa heidän käskytyksiltään tmv. siin iäs hankin kissankin ja toisinku toisesta koirasta, ei tulllu enää saarnaa vaan huokasivat et noh sinun asiasihan se on ja sun rahat. 

nähdään viikottain :)  ja ikä on nyt 22v tänä vuonna.

Äitini, 85, puuttuu asioihini yhä, ja se on minusta ihanaa! Hänelle olen yhä ja aina lapsi, josta hän huolehtii.

Itsekin tietysti puutun hänen asioihinsa niin paljon kuin vain pystyn. Tätä tämmöistä käytöstä on meillä totuttu nimittämään rakkaudeksi.

[quote author="Vierailija" time="24.02.2013 klo 10:33"]

[quote author="Vierailija" time="24.02.2013 klo 10:23"]

Puutun lasteni elämään niin pitkään, kun he olettavat minun maksavan heidän elämisensä. Siinä vaiheessa kun ojentamani satasen seteli tyrkätään takaisin käteeni ja sanotaan, että "osta äiti sillä itsellesi jotain kivaa, minä pärjään kyllä" , niin lopetan kaikenlaisen puuttumisen.

[/quote]Ai siis lapsesi ovat jotenkin velvollisia tilittämään asioistaan sinulle, jos annat heille rahaa? Eivät nuo kaksi asiaa ole millään tavalla verrannollisia keskenään, paitsi ehkä jonkun narsistisesti ajattelevan näkövinkkelistä. Ostat siis itsellesi oikeden hallita aikuisia lapsiasi?!

[/quote]

Osaatko lukea? Kirjoitin, että puutun,en kirjoittanut, että ovat velvollisia tilittämään asioistaan. Kun raha ei enää kelpaa, tiedän, että ovat omillaan ja pärjäävät. Kun raha kelpaa, on se merkki siitä, että eivät vielä pärjää ilman neuvoja.

Eivät koskaan aloittaneetkaan. Olisin toivonut, että edes hiukan olisi välitetty, mutta ei. Ihan sama onko minulla ollut elämässä iloa tai surua, ei mitään reaktiota vanhemmilta. Eivät kysy mitään eivätkä kommentoi. Nyt vanhemmiten ovat tosin alkaneet pyytää käymään, mitä ei tapahtunut ennen kuin molemmat täyttivät 70.

Oman tyttären asioihin koetan olla puuttumatta. Vävykokelas ei todellakaan ole mikään anopin unelma, mutta tytär luulee, että molemmat pidämme hänestä. Totuus on täysin päinvastainen. Ajattelemme vain, että jos vastustamme, hän tarrautuu tuohon vätykseen yhä tiukemmin. Pahin pelkomme on, että hän tulee raskaaksi ennen kuin ehtii tajuta, millainen kiviriippa tuo poika on.

Lakkaa tosiaan ottamasta rahaa vastaan. Niin kauan kuin olet toisten elätti, olet lapsi jota KUULUUKIN neuvoa. Vaikka kuinka kenkuttaisi. Tämän faktan lisäksi, vanhemmillasi on oikeus mielipiteisiinsä sekä uskomuksiinsa. Joko yrität miellyttää heitä kaikessa, tai sitten hyväksyt sen että erimielisyyksiä tulee. Opettele sanomaan takaisin, ja perustelemaan ainakin itsellesi miksi valintasi on parempi kuin vanhempiesi ehdottama.

Itselläni on ihan aikuinen kaveri, joka vinkuu ja vonkuu jatkuvasti asioistaan minulle. Minä sitten opastan häntä kuin äiti lasta. Ja hän sitten välillä vetää raivarit ja kiukuttelee: miksi puutut asioihini? Oikeasti kuitenkin tahtoo että muut puuttuvat ja opettavat, kun ei raukka itse vielä osaa.

Olen lapsilleni sanonut, että puolisonvalintaansa en puutu, mutta minulle on iha turha tulla itkemään, jos on tehnyt väärän valinnan. MInä en ole siitä vastuussa, joten minä en aio tilannetta korjata. Jos valitsee paskan, yleensä myös saa paskaa.

No, jossain vaiheessa annoin vanhempien rauhassa kertoa omat käsityksensä, mutta ne menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Seurustelukumppanin valintaan he eivät ole koskaan puuuttunueet - tai tuon ylläolevan takia en tietenkään tiedä, ovatko jossain vaiheessa koettaneet, mutta en ainakaan ole kokenut, että olisivat.

Toisaalta, en ole koskaan kokenut olevani läheinen kummankaan vanhemman kanssa, enkä ole omista asioistani heille juuri kertonut. Puuttuminen olisi siis ollut vaikeaa, vaikka he olisivat halunneet sitä tehdä. Omilla lapsilla on juuri menossa ensimmäiset seurustelukokeilut, enkä kyllä voisi kuvitellakaan puuttuvani niihin, siis sen seurustelukumppanin valintaan.

Äitini lopetti asioihini puuttumisen (puuttui kaikkiin asioihin, ei ainoastaan miesjuttuihin) vasta kolme vuotta sitten. (kuoli)

Nyt kolmen vuoden ajan olen huomannut, miten ihanaa on kun ei tarvitse kenellekään tilittää asioitaan eikä kuunnella kenenkään arvostelua elämästään.

Tämä elämä on minun ja elän sen just niin kuin haluan.