Te 20-40-vuotiaat! Kuinka usein/minne matkustelitte vanhempienne kanssa?
Kommentit (20)
Ruotsissa käytiin sukulaisten luona ehkä joka toinen vuosi. Kotimaassa on tehty joitakin reissuja.
T. 25v
oli laivalla Ruotsiin ja takaisin. Sen jälkeen siihen asti että muutin kotoa (19-vuotiaana) joka vuosi vähintään kerran muttei koskaan Euroopan ulkopuolelle. Omatoimisia kaupunki- ja autolomia, ei koskaan rantalomia tai risteilyjä risteilyn vuoksi (eli jos mentiin laivalla vaikka Tukholmaan, oltiin siellä monta päivää tai jatkettiin autolla jonnekin muualle). Autolomilla tuli kierrettyä kaikki Pohjoismaat, iso osa Saksaa ja Ranskaa, Belgia, Hollanti, Itävalta, Iso-Britannia ja Irlanti.
minua ei saa lentokoneeseen ja vielä vähemmän laivaan! Mulla on aivan kauhea kammo, enkä suostu noihin kyytiin lähtemään. Autolla ollaan sitten kyllä tehty reissuja pitkin Suomen maata, mutta minä jäin aina enemmin mummin seuraksi, kuin olisin lähtenyt pois Suomesta :)
Muutoin matkustimme kotimaassalähinnä Kainuussa ja Itä-Suomessa.
Nuoremmat sisarukseni ovat käyneet vanhempien kanssa useissa maissa monta reissua.
ja sen jälkeen varmaan noin kerran vuodessa ulkomailla, lähinnä naapurimaissa ja etälän lomilla, kerran USA:ssa ja Kanadassa.
Teininä matkustin ilman vanhempia harrastusporukan mukana Keski-Euroopassa.
t.29-v nainen
mutta kotimaassa mummolamatka 700km 1-2 kertaa vuodessa autolla, joskus kylpylämatka. 42v
Ulkomailla käytiin kerran koko mun lapsuuden aikana.
Nyt aikuisena ollaan käyty lapseni ja vanhempieni kanssa kerran vuodessa jossain Euroopan kaupunkikokhteessa
Mutta kotimaassa matkattiin, joka kesä oltiin vähintään viikko jossain lomakohteessa, sekä tietenkin sukuloitiin ympäri Suomea koska sukulaiset on hajallaan siellä täällä. En ole katkera tai mitään, matkustaa on ehtiny nyt aikuisiälläkin ja luulen että saan siitä nykyään paljon enemmän irti mitä olisin silloin saanut.
olen käynyt Tukholmassa ja Lapissa, siis 2 reissua yhteensä. Muuten lomailtiin suvun mökillä, mummolassa tai kotona. Joskus joku huvipuistokäynti sentään.
matkusteltu mutta melkein, useammin kuin joka toinen kesä. Kohteet olivat toki nykymittapuulla vaatimattomia, joko kotimaassa tai pohjoismaissa.
Kaksi kertaa pääsin isoäitini mukana etelän lomakohteeseen viikoksi.
Mutta kotimaassa matkattiin, joka kesä oltiin vähintään viikko jossain lomakohteessa, sekä tietenkin sukuloitiin ympäri Suomea koska sukulaiset on hajallaan siellä täällä. En ole katkera tai mitään, matkustaa on ehtiny nyt aikuisiälläkin ja luulen että saan siitä nykyään paljon enemmän irti mitä olisin silloin saanut.
Laivalla tai edes Ahvenanmaalla en ole vanhempieni kanssa käynyt, itsenäisesti tai kaveriporukalla kyllä 16-vuotiaasta asti reissaillut. :) Sen ikäisenä kohteesta jo tajuaa ja muistaa jälkeenpäinkin jotain.
t. 23vee
Sitten siitä eteenpäin matkustelin noin kerran vuodessa: Ruotsi, Norja, Bulgaria, Italia 2 krt., Jugoslavia.
16-vuotiaana aloin matkustaa sitten yksin, kielikurssille ja jenkkeihin jne.
-vm. 1967-
ja sillonkin kuljettiin eri reittiä mökille. Niin ja kerran oltiin laivalla. Olen nyt 37 v.
ja tietenkin Suomessa, sukulaisten luona.
Isäni kävi kyllä ilman perhettään Espanjassa,
että semmonen avioliitto.
Ensimmäisen etelän matkan tein 17-vuotiaana kaverini kanssa.
lähinnä muutamia kertoja Pohjoismaissa. Kertaakaan emme sitä kauempana. Suomessa reissasimme kyllä joka kesä. Aktiivinen ulkomaanmatkailu ei ollut kovin yleisesti tapana vielä tuolloin. Vanhempani ovat korkeasti koulutettuja ja isä oli hyvätuloinenkin.
Ensimmäisen ns. etelänmatkan tein parikymppisenä. Lukioiässä kävin kyllä kielikurssilla Englannissa.
emme juuri matkustelleet. Asuimme Pohjanlahden rannalla, joten noin kerran vuodessa matkustettiin Ruotsinlaivalla lahden yli ja takaisin. Joskus jäätiin sukulaisten luo sinne muutamaksi päiväksi. Mökkiä ei ollut ja muualla ulkomailla kuin Ruotsissa kävin vasta 24-vuotiaana, kun olin saanut omaa rahaa sen verran säästöön palkastani.
vuodessa ulkomaille, lähinnä Kanarialle ja sitten myöhemmin useamminkin Karibian saarille, Afrikkaan Emiraatteihin, Turkkiin jne. Yksin aloin matkustelee alk. 16v.
t. 33v
ja kouluikäisenä kerran pohjoisessa hiihtämässä ja kerran kesäaikaan Norjassa (pohjoisessa). Ulkomailla ja ruotsinristeilyillä kävivät vain vamhemmat
Olen 36 ja olimme poikkeus, muut eivät silloin juui matkustelleet. Äiti sanoi ettei matkoista saa puhua liikaa, kun muut tulee kateelliseksi, enkä sitten kinä kertonut muille oikein mitään matkoista. Käytiin milloin Amerikassa milloin Lontoossa, Pariisissa, Roomassa jne. Aina kaupunkilomia, ei koskaan etelänmatkoja. Koulussa suhtauduttiin nin, että aina sai olla pois kun oli matka, koska matkustelu oli opettajan mielestä erittäin opettavaista. Varmaan olisi nykyän eri äni kellossa. Eikä mitään kirjoja ollut ikinä mukana, en kyllä muista että olisin pahemmin jäänyt jälkeen koulujutuista.
niin ehkä kerran 5 vuodessa, milloin minnekin Euroopassa.