Lue keskustelun säännöt.
Olen tapaamassa työpsykologin lähiaikoina
07.01.2013 |
Syynä se, että koen työni hyvin ahdistavana ja kuormittavana. Olen ollut pitkään jo väsynyt työssäni ja miettinyt keinoja muuttaa tilannetta. Tännekin olen tehnyt siitä aloituksen lähes vuosi sitten.
Miten kannattaa työpsykologille avautua, jotta saan hänestä hyötyä? Olen hyvin avoin tämän ongelmani kanssa enkä oikein jaksaisi lässytellä jaksamattomuuttani uudestaan ja uudestaan uusien ihmisten kanssa. Alan turhautua tähän pompotteluun (olen siis jutellut työterveyshoitajien ja lääkäreiden kanssa, esimiesten, kollegojen, ystävien jne). Onko tässä mitään järkeä? PItäisikö vaan hyväksyä, että en saa työstäni enää mitään iloa, en viihdy ja työ itse asiassa ahdistaa?
Onko itse asiassa psykologin kanssa juttelusta mitään uutta hyötyä, kun jo avaudun asiasta lähes kaikille? Voiko hän määrätä minulle lääkitystä/jatkotutkimuksia/sairaslomaa? Vai onko se pelkkää lässytystä taas?
Koko homma alkaa vähitellen jo ärsyttää. Hoitajakin kyseli, että olenko ollut runsaasti poissa syksyn aikana. Tuli ihan sellainen tunne, että olisin voinut olla luvankin kanssa, ja minä kun en ole päivääkään ollut poissa jaksamattomuuden takia (lapsen takia pari päivää ja influenssassa viikon sekä näitä lääkärireissuja muutamia aamuisin tai iltapäivisin). Tuntuu, ettei tämä ratkea sitten millään.
Kommentit (17)
Hoitoalan jätin ja nyt asiakaspalvelussa. Kannatti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen koulutettu ihan tietylle alalle. En myöskään kärsi työpaikkakiusaamisesta, esimieheni on ihan asiallinen ja ok jne. Kyse on vaan siitä, että työni on hyvin kuormittavaa ja ns. epäreilua verrattuna kollegoihin. Jos osuu huono mäihä - niin kuin minulle - niin teen monin verroin työtä kollegoihini nähden eikä sille oikein voi mitään. Kaikki mahdollinen on tehty. Jos jotain vielä tehtäisiin, se kuormittaisi kohtuuttomasti kollegoitani, jotka ovat jo saaneet ylimääräistä työtä minun takiani.
Olen ollut vähän jumissa tämän asian kanssa ja yrittänyt miettiä erilaisia vaihtoehtoja. Työpaikan vaihtoakin olen miettinyt, mutta tiedän, että en välttämättä saa yhtä mukavaa työyhteisöä. Tilanne on kaikkialla samanlainen minun alallani. Koko alan vaihto? Tuntuu kauhealta, kun olen vuosikausia opiskellut tälle alalle ja periaatteessa pidän siitä perustyöstäni.
Toivottavasti se työpsykologi osaisi pureutua ongelmaan.
Ap
lopputulema. Minulle sattui työterveyspsykologi, josta ei juurikaan ollut sanottavaa apua ongelmieni ratkaisussa. Irtisanoutumiseen ja alan vaihtoon päättyi minunkin työsuhteeni aikoinaan.
Omia valintojahan nämä lopulta kuitenkin ovat.
ei apua, turhaa lässytystä, ei johtamut käytännössä mihinkään.
lähdin koko duunista pois..
Näyttää siltä, että ihan turhaan sinne menen ja että tämä ei vain ratkea, ellen itse ihan ratkea. :( Tai päätä vaihtaa alaa, mikä ei näin asuntovelkaisena hirveästi houkuttele.
Jotenkin ajattelin, että se työpsykologi voisi löytää sen ongelman ytimen, joka ehkä olisi jotain ihan muuta kuin työperäistä ja voitaisiin sitten saada sitä kautta ratkottua...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On työsi oikeasti kuormittavaa vai koetko asian niin? Vertaatko työtäsi jatkuvasti kolleegoiden töihin ja koet kuormittuvasi siksi? Yritätkö aina saada täydellisen suorituksen vai vaan saada hommat jotenkin toimimaan?
Onko ala sinulle sopiva? Miksi sun odotukset ei kohtaa todellisuuden kanssa?
Jos pääset näitä oikeasti ratkomaan niin pääset varmasti eteenpäin siinä pitäisikö jäädä vai lähteä.
vaihdoin alaa ja työpaikkaa.
Työpsykologi voi auttaa antamalla lisää näkökulmia ja vaihtoehtoja. On vuorotteluvapaita, sairauslomaa, kuntoutusta, tai sitten vaan yksinkertaisesti vaihdat alaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
paras ratkaisu tuohon ongelmaan. Toimenkuva muuttui, kivempia ihmisiä, enemmän tukea työntekoon ja kivempi esimies.
Väsymys loppui siihen.
On työsi oikeasti kuormittavaa vai koetko asian niin? Vertaatko työtäsi jatkuvasti kolleegoiden töihin ja koet kuormittuvasi siksi? Yritätkö aina saada täydellisen suorituksen vai vaan saada hommat jotenkin toimimaan?
Onko ala sinulle sopiva? Miksi sun odotukset ei kohtaa todellisuuden kanssa?
Jos pääset näitä oikeasti ratkomaan niin pääset varmasti eteenpäin siinä pitäisikö jäädä vai lähteä.
Ja kyllä, työni on objektiivisesti arvioituna kuormittavaa. Tämän esimiehenikin huomasi ja kevensi töitäni jo viime keväänä huomattavasti. Tilanne silti suorastaan paheni nyt syksyllä, vaikka töitä siis jo kevennettiin. Esimieheni ja useimmat kollegani tunnustavat ihan avoimesti, että minulla on nyt haastava tilanne ja antavat tukensa. Tilanteelle ei voi juuri nyt paljoakaan.
Toisaalta asenteeni on myös todella negatiivinen. Rutisen ja rähisen, vaikka kevennystä on tullut ja "romahdan", kun taas vaikenee, vaikka se kuuluu työhöni. Odotan itseltäni paljon ja turhaudun, kun näyttää siltä, että en vain pärjää. Pelkään kovasti, että minusta ajatellaan niin, että en pärjää eli kyllä, mietin kovasti kollegoiden ja esimiehenkin ajatuksia ja arvostelen kovasti omaa jaksamistani turhan valituksena. Osalle kollegoista se varmasti sitä onkin, koska heilläkin on rankkaa mutta he eivät tuo sitä vain esille. Tämänkin tiedostan ja hävettääkin välillä olla se ruikuttaja.
Odotukset eivät kohtaa todellisuuden kanssa siksi, että työ on muuttunut vuosien mittaan rankemmaksi. On tullut koko ajan lisää vaatimuksia ja aikaavieviä "sivutöitä", jotka on pakko tehdä. Tämä ei siis kuulu perustyöhöni vaan on se pakollinen lisä, ikään kuin poliisien paperityöt.
Ala ei ehkä ole sopiva. Pelkään eniten tätä tuomiota ja tuossa se ydin kai on. En ehkä ole hyvä tässä, en hallitse tätä niin kuin pitäisi. Tätä pelkään siis eniten ja samalla se on se kauhea möykky sisälläni. Mihin sitten voin ryhtyä, jos se ei ole tämä ammatti? Jokin osa minusta yrittää vastustaa ja vakuuttaa, että kyllä olen tässä hyvä, mutta enhän ole, kun en jaksa. Mutta en vain halua tätä tunnustaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sitä epäonnistumista? Saitko lapsena epäonnistua? Kuka on määritellyt sulle mikä on työssäsi ns tarpeeksi hyvä suoritus? Ja miksi sä et usko esimiestäsi joka ilmeisesti uskoo suhun ja kykyihisi?
Oletko muuten elämässä negatiivinen tai onko se vaan työminäsi? Mistä olet oppinut että negatiivisuus tuo sinulle enemmän vai onko se sulle pakoa ja peitätkö sillä epävarmuuden itseesi?
Ajatteletko helposti negatiivisä ajatuksia muista kollegoista? Huonosta itsetunnosta kärsivät ovat usein kovin ankaria itselleen ja ikäänkuin ajavat itsensä kuilun partaalle jatkuvasti. He kuvittelevat muiden ajatuksia ja lähtökohtaisesti luulevat että heistä ajatellaan pahaa. Siitä tulee kovin raskasta itselleen ja stressaavaa.
Mä en usko että itse työ on sun ongelma vaan samat ongelmat tulisivat muissakin töissä eteen mutta ehkä muissa muodoissa. Haasta itsesi ja uskalla puhua niistä todella ahdistavista asioista joiden seurauksena saattaa olla nykytilanne. Lähinnä se miten opit käsittelemään itsetuntoasi ja omia odotuksia itseltäsi ja miksi ne on mitä ne on nyt.
ei ole lääkäri, eikä siis määrää lääkkeitä tai sairaslomaa.
Miten paljon niitä uusia "lisätöitä" on tullut suhteessa tilanteeseen ennen niitä? Jos muut esimiestä myöten ovat samaa mieltä siitä, että sinulla on rankempaa kuin muilla, voisitteko vaihtaa tehtäviä jonkun kollegasi kanssa? Mikä sinun rootelistasi tekee hankalamman kuin muilla?
Sitten on tietysti se oma asenne mikä vaikuttaa - yritä aamuisin harjoitella ajatusta, että tämä päivä on hyvä ja sinulle tapahtuu iloisia asioita. Kuulostaa typerältä, mutta kun siitä tulee tapa alat huomata vaikutusta.
Ihan pienetkin konkreettiset asiat voi auttaa paljon. Luin ise jostain näistä jaksamisoppaista, että kun joku tulee keskeyttämään työn, täytyy keskittyä kokonaan siihen keskeyttäjään ja kääntyä häntä kohti ja lakata esim. naputtelemasta omaa työkonetta = ei saa yrittää tehdä kahta asiaa yhtä aikaa.
Minulla on suht nuori ja tuore kollega, joka käy ainakin 10 kertaa päivässä kysymäässä minulta neuvoa ja olin raivon partaalla pitkään, kunnes aloin tehdä ohjeen mukaan. Eli hengitin syvään, käännyin häntä kohti ja esitin tarkentavia kysymyksiä ennen kuin vastasin. Stressi aleni yllättävän paljon ja aloin taas pitää tästä nuoresta kollegastani :)
Voitko esim. ajatella vuorotteluvapaalle jäämistä?Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
et vaan kestä sitä.
Oletko mielestäsi työkuntoinen?
vaihda alaa.
Saikkua otetaan, kun on TYÖKYVYTÖN. Tuskin sun ahdistus siellä lomalla paranee, vai onko saikun jälkeen taas ihana palata töihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos sanot ettet jaksa, älä mene töihin. Puhalla peli poikki, pistä persus penkkiin ja sitten aletaan miettiä vaihtoehtoja. Mikään ei muutu niin kauan kuin jatkat samassa suossa.
Itse tein tuon irtioton, olin aivan poikki. Kaksi vuotta olin saikulla ja kuntoutustuoella, söin lääkkeitä, kävin terapiassa ja olin aivan rauhassa, opettelin kokemaan jotain muutakin kuin väsymystä. Siitä voimistuu ja hiljalleen palasi halu palata töihin, mutta eri paikkaan.
jos sanot ettet jaksa, älä mene töihin. Puhalla peli poikki, pistä persus penkkiin ja sitten aletaan miettiä vaihtoehtoja. Mikään ei muutu niin kauan kuin jatkat samassa suossa. Uskon että olet ollut työkyvytön jo jonkin aikaa.
Itse tein tuon irtioton, olin aivan poikki. Kaksi vuotta olin saikulla ja kuntoutustuoella, söin lääkkeitä, kävin terapiassa ja olin aivan rauhassa, opettelin kokemaan jotain muutakin kuin väsymystä. Siitä voimistuu ja hiljalleen palasi halu palata töihin, mutta eri paikkaan.
sitä epäonnistumista? Saitko lapsena epäonnistua? Kuka on määritellyt sulle mikä on työssäsi ns tarpeeksi hyvä suoritus? Ja miksi sä et usko esimiestäsi joka ilmeisesti uskoo suhun ja kykyihisi?
Oletko muuten elämässä negatiivinen tai onko se vaan työminäsi? Mistä olet oppinut että negatiivisuus tuo sinulle enemmän vai onko se sulle pakoa ja peitätkö sillä epävarmuuden itseesi?
Ajatteletko helposti negatiivisä ajatuksia muista kollegoista? Huonosta itsetunnosta kärsivät ovat usein kovin ankaria itselleen ja ikäänkuin ajavat itsensä kuilun partaalle jatkuvasti. He kuvittelevat muiden ajatuksia ja lähtökohtaisesti luulevat että heistä ajatellaan pahaa. Siitä tulee kovin raskasta itselleen ja stressaavaa.
Mä en usko että itse työ on sun ongelma vaan samat ongelmat tulisivat muissakin töissä eteen mutta ehkä muissa muodoissa. Haasta itsesi ja uskalla puhua niistä todella ahdistavista asioista joiden seurauksena saattaa olla nykytilanne. Lähinnä se miten opit käsittelemään itsetuntoasi ja omia odotuksia itseltäsi ja miksi ne on mitä ne on nyt.
En ole ollut sairaslomalla päivääkään jaksamiseni takia. En siis ole epäreilu ketään kohtaan. Keväällä kyllä itkin illat ja viikonloput, kun olin niin puhki, mutta jaksoin sinnitellä kesälomaan asti ja palasin sen jälkeen töihin tässä nykyisessä kunnossa. Enää ei itketä, mutta en nauti työstäni,en saa siitä mitään iloa.
Lainaamani kirjoittaja osuu mielestäni kaikessa karuudessaan oikeaan. Minulla on huono itsetunto ja kuvittelen lähtökohtaisesti muiden ajattelevan minusta pahaa. Minäkin uskon, ettei työnvaihto auta vaan päässäni on nyt asioita vinksallaan. Harmittaa vain, kun olen toistaiseksi ainoa tämän kirjoittajan lisäksi, joka niin ajattelee. Ehkä se psykologi pääsee pureutumaan oikeisiin asioihin? Toivotaan.
Mietin oikeastaan jatkuvasti, mitä muut minusta ajattelevat. Itsetunnossa siis ongelmia. Ehkä se psykologin tapaaminen on tosiaan tämän sotkun viisain juttu.
Ap
Työpsykologilla käynnin pointti ei sitten lopulta tosiaan ollut se että pääsee avautumaan (pidin itsekin aluksi raskaana sitä että jouduin selittämään kaiken taas uudelle ihmisille juurtajaksain), vaan se että psykologi pisti minut harjoittelemaan niitä selviytymisstrategioita. Ihan käytännön harjoituksia siitä, miten erilaisiin tilanteisiin reagoimista voi kehittää.
Vaihtoehdot minulle olivat että joko lähden työpaikasta (mikä tapahtuikin, tosin ei niin nopeasti kuin olisin toivonut) tai opettelen säätelemään omia tunnereaktioitani niin etten ole ihan niiden armoilla vaan pystyn säilyttämään mielenrauhani kaiken keskelläkin (mikä ei ole helppoa, mutta mihin säännöllinen harjoittelu kyllä vähän auttoi).
Kannattaa mennä, vaikka vaihtaisitkin lopulta työpaikkaa.