Lue keskustelun säännöt.
Olen kauhea, en jaksa enää kavereita ja sukulaisia :(
19.12.2012 |
Siis onhan ihanaa, että ihmiset viihtyy mun seurassani. Mutta tuntuu, että kaikenlaisia kavereiden ja kaveriporukoiden tapaamisvaatimuksia on koko ajan. Jos harrastukset lasketaan (ja kaveriporukat niissä), on äkkiä viikossa useampana iltana joku meno.
Tunnen huonoa omatuntoa sitten, kun joku kaveri pyytää tapaamaan ja juuri hänen kanssaan ei olla moneen kuukauteen nähty, mutta sitten en vaan ehdi ja jaksa. Kotonakin haluaisin joskus olla, hoitaa kotihommia, jne.
Lisänä vielä miehen sukulaiset, erityisesti äiti ja isoäiti, jotka naukuu, että mikset käy useammin. Kerran kuussa käyn kummallakin, eikö se jo riitä?
Lisänä nämä ihmiset, jotka ei koskaan tule, kun on sovittu. Kun ei heille nyt käykään, ei jaksa, ehkä voi olla tulossa flunssa, jne. Nyt sitten parikin tällaista alkanut pyytää, että haluaisivat tavata vielä ennen joulua, kun NYT heillä on aikaa.
No, ennen joulua MINULLA ei ole aikaa. Marraskuussa olisi ollut. Tai tapaninpäivän jälkeen. Mutta ei NYT! Töissäkin tehtävä pitkää päivää ennen aattoa.
Mutta ei kun jahdataan, että ota nyt yhteyttä, jos sulle kuitenkin kävisi, olisi niin kiva jutella.
Mikä mulle on tullut? Mä en enää jaksa, haluan erakoitua vaan oman perheen kesken!
Kommentit (9)
Aika ihanaa, että haluat olla oman perheesi kanssa eli viihdyt juuri siellä missä ne rakkaimmat ihmiset elämässäsi ovat. Ja mikä olisi parempi aika rauhoittua kuin joulu ja nauttia omasta perheestä!
Anna ihmisten "jahdata"...toivotat vain joulurauhaa ja kerrot, että nyt on perheen aika :)
Hyvää ja rauhallista joulun odotusta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen hurjan sosiaalinen ja seurallinen tyyppi. Monet sanoneet ihan suoraan, että jos mä en ole paikalla, kaveriporukassa keskustelu ei kulje ja on jotenkin vaivautunutta. :( Mutta alan olla oikeasti aika väsynyt olemaan se seurueen pelle ja keskustelunvetäjä. Joskus haluaisin minäkin seurassa vaan olla.
On oikeasti ihanaa, että tuntuu siltä, että ihmiset odottaa usein tapaamistani. Mutta tosiaan, en kai osaa sanoa ei. Kun en vaan koko ajan jaksaisi seurustella!
Tiedän, että yksikin ystävä, joka nyt jahtaa tällä viikolla tapaamaan, on ollut varmaan syksyllä yksinäinen. Mutta hän kyllä asetta tarkat rajat ja monena vuonna on käynyt niin, että on peruuttanut useita tapaamisia, kun on ollut työssä kiirettä, jne. Mikä toki ok.
Mutta nyt, kun hän on ollut sairaslomalla (ei mikään niin vakava juttu, että pitäisi sängyssä maata, tms), niin nyt häntä pitäisi jotenkin viihdyttää koko ajan. Ei tunnu millään tajuavan, että jos hänellä on aikaa nyt, ei muilla välttämättä ole!
Oman perheen kesken minusta on ihanaa ja rentouttavaa olla. Rakastan olla kotona! Touhuta kaikenlaisia kotijuttuja. Niille ei vaan tunnu olevan tarpeeksi aikaa. :(
Haluaisin vaan iltaisin lasten kanssa vaikka leipoa, köydä pulkkamäessä, askarrella. Olen miettinyt, eikö ne harrastukset voisi olla sitä, että tehdään perheen kanssa kaikenlaista?
Yksi harrastuskaverini ei ymmärrä ollenkaan. Hänellä kolme pientä lasta, silti itse juoksee kolme iltaa viikossa harrastamassa + viikonloppuina myös. Lapset touhutkoon keskenään mitä touhuavat - tosin koululaisilla on itselläänkin monena iltana joku harrastus, jossa käyvät itsekseen. Hän pitää minua jotenkin outona ja luuserina, kun olen ajatellut, että haluaisinkin olla iltaisin perheen kanssa kotona. :(
Ei ole tuollaista ongelmaa, vaikka ihan seurallinen tyyppi olenkin... Minusta ihan luonnollista että oma perhe on se tärkein ja varsinkaan työssäkäyvillä vanhemmilla ei ole juurikaan aikaa tai energiaa ystäville. Olisihan se ihanaa, muttei vaan jaksa.
Eli jos olisit ystäväni, toivoisin että sanoisit suoraan, ettet nyt yksinkertaisesti ehdi tavata ennen joulua. Eli sano olevasi pahoillasi, ja ettö haluat ehdottomasti tavata heti joulupyhien jälkeen! Jos sitä ei ymmärretä, niin sitten ei.
Olen hurjan sosiaalinen ja seurallinen tyyppi. Monet sanoneet ihan suoraan, että jos mä en ole paikalla, kaveriporukassa keskustelu ei kulje ja on jotenkin vaivautunutta. :( Mutta alan olla oikeasti aika väsynyt olemaan se seurueen pelle ja keskustelunvetäjä. Joskus haluaisin minäkin seurassa vaan olla.
On oikeasti ihanaa, että tuntuu siltä, että ihmiset odottaa usein tapaamistani. Mutta tosiaan, en kai osaa sanoa ei. Kun en vaan koko ajan jaksaisi seurustella!
Tiedän, että yksikin ystävä, joka nyt jahtaa tällä viikolla tapaamaan, on ollut varmaan syksyllä yksinäinen. Mutta hän kyllä asetta tarkat rajat ja monena vuonna on käynyt niin, että on peruuttanut useita tapaamisia, kun on ollut työssä kiirettä, jne. Mikä toki ok.
Mutta nyt, kun hän on ollut sairaslomalla (ei mikään niin vakava juttu, että pitäisi sängyssä maata, tms), niin nyt häntä pitäisi jotenkin viihdyttää koko ajan. Ei tunnu millään tajuavan, että jos hänellä on aikaa nyt, ei muilla välttämättä ole!
Oman perheen kesken minusta on ihanaa ja rentouttavaa olla. Rakastan olla kotona! Touhuta kaikenlaisia kotijuttuja. Niille ei vaan tunnu olevan tarpeeksi aikaa. :(
Haluaisin vaan iltaisin lasten kanssa vaikka leipoa, köydä pulkkamäessä, askarrella. Olen miettinyt, eikö ne harrastukset voisi olla sitä, että tehdään perheen kanssa kaikenlaista?
Yksi harrastuskaverini ei ymmärrä ollenkaan. Hänellä kolme pientä lasta, silti itse juoksee kolme iltaa viikossa harrastamassa + viikonloppuina myös. Lapset touhutkoon keskenään mitä touhuavat - tosin koululaisilla on itselläänkin monena iltana joku harrastus, jossa käyvät itsekseen. Hän pitää minua jotenkin outona ja luuserina, kun olen ajatellut, että haluaisinkin olla iltaisin perheen kanssa kotona. :(
Ei ihme jos ahdistaa. Olet ottanut velvollisuudeksesi viihdyttää muita ja pitää huolen lähipiirisi yksinäisistä. Kuitekin on niin, että aikuisten ihmisten kuuluu huolehtia itse itsestään, eikä tarvita ulkopuolelta aina haluttaessa paikalle pomppaavaa viihdyttäjää tai seuraa. Sinun velvollisuutesi on ensisijaisesti oma (ja ydinperheesi) elämäsi ja hyvinvointisi, ei kaveripiirin.
Myös harrastusasiassa tunnut miettivät kovin sitä, mitä jotkut muut sanoo. No ihan varmasti on semmoisia ihmisiä jotka pitää outoina ja luusereina ihmisiä jotka ei harrasta joko ollenkaan tai niin paljon kuin he. Mutta mitä siitä sitten? On myös ihmisiä jotka pitävät kummallisian ADHD-pupuina niitä jotka kaikki illat juoksevat jossain harrastuksissa vaikka on perhe, eivätkä osaa rauhoittua kotona. Ihmisillähän mielipiteitä riittää, mutta mitä niistä välittämään? Tekee itse kuten hyväksi kokee. Minä en harrasta enkä ole koskaan aikuisiällä harrastanut mitään, ja mulle ainakin on aivan sama jos jotkut muut siitä ajattelee jotain "pahaa".
Jos muutat tapojasi, toki varmasti kaverisi ja harrastustuttusi yllättyvät ja ihmettelevät. Mutta sulla ei ole mitään velvollisuutta selitellä kellekään sitä, että käytät luonnollista oikeuttasi itse päättää, mitä milloinkin elämässäsi teet. Pysyt vaan jämäkkänä siinä, että nyt sulle ei sovi tapaaminen tai nyt juuri katsot parhaaksi keskittyä kotiin ja perheeseen ja vähennät harrastamista. Kyllä ne muut siihen tottuvat ajan oloon.
Vaikka tuntuu toisaalta mukavalta, että sinua tunnutaan kaipaavan niin moneen tapaamiseen ja juttuun, ei se sitä tarkoita että sinulla olisi joku velvollisuus viihdyttää muita ihmisiä enemmän kuin jaksat. Tosiaan sinullakin on oikeasti oikeus niihin rajoihin.
Ongelma on selvästi se, ettet osaa sanoa tarpeeksi jämäkästi ja vakuuttavasti, ettei sulle sovi. Ja kaikki ovat ehkä tottuneet siihen, että tarpeeksi mankumalla joustat kyllä ja muiden ei tarvitse koskaan ottaa huomioon sopisiko sinulle oikeasti. Sun täytyy nyt pistää tuolle stoppi - ajattele vaikka, mikä on kamalinta mitä voi tapahtua jos sanot jollekin ei ja pidät siitä kiinni. Toinen saattaa marista puhelimessa ja yrittää taivutella sua, mutta jos pidät pintasi, ei mitään sen pahempaa tapahdu. Ei ole toimiva tilanne, että sosialisoit kavereiden kanssa hampaat irvessä väsyneenä, vaikka et ehkä näytäkään sitä. Nyt tiukka linja vaan. Ei sun tarvitse selitellä kenellekään miten oman aikasi käytät, et sinä sitä aikaa ole velkaa minnekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun on ollut pakko opetella sanomaan ei. Kaikkeen ei voi venyä ja omastakin jaksamisesta pitää pitää huolta. Ja kyllä se perhe on ykkönen, jos sellaisen on hankkinut.
Kun joku ehdottaa tapaamista, älä sano, että nyt on niin kiire, ettei pysty. Siitä voi tulla se fiilis, ettei sua kiinnosta. Katso kalenterista ja sano, koska sulle sopisi. Sano esim. että nyt joulun aika on niin täynnä kaikkea, että en pysty tapaamaan, mutta mulle sopisi tammikuussa viikolla 3. Mikä ilta sulle silloin sopisi?
Mä olen opeteelut myös sen, että voin kieltäytyä, vaikka juuri sinä päivänä ei olisi mitään. Sanon, että sunnuntai on meidän perheen viikon ainoa ytheinen vapaapäivä ja haluan pyhittää sen perheelle, joten silloin ei valitettavasti käy.
Jos joku loukkaantuu, niin loukkaantuu. Kaikkia ei voi aina miellyttää.
Todella sain teidän viesteistä ajattelemisen aihetta! Miksi pitäisi koko ajan miellyttää muita? Todellakin, miksi.
Oman tilansa ne muutkin tuntuvat ottavan ja sanovat suoraan, että nyt ei sovi eikä jaksa. Eivätkä mieti, mitä muut siitä ajattelevat. Teen niin kuin minulle ja meidän perheelle on hyvä ja muut saa lähteä sitten siitä.
Oikeasti, joulua pitäisi valmistella, ja samalla joku sinkkukaveri naukuu, että tule nyt kahville istumaan mun kanssa, kun ei ennen joulua ole mitään tekemistä. Huoh. Sitten istun siellä kahvilassa kissa pistoksissa ja kotona murehdin tekemättömiä asioita, jotka sen kolmen tunnin kahvittelun aikana olisi hyvin voinut tehdä.
Yritän opetella laittamaan rajat! Kun mulla on niin burnout tuosta tapaamisesta ja sosiaalisista tilanteista, etten millään jaksaisi edes puhelimessa puhua. Kun pari kaveria soittaa maratonpuheluita, joissa kevyesti menee tunti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäkään en aina jaksa. Olen kyllä yksinelävä ja ei oo mukuloita lisäksi. Ei tartte kärsiä huonoa omaa tuntoa siitä että on introvertti eikä jaksa. Mäkin oon opetellut sanomaan ihmisille, että ”nyt tarvin hetken erakoitumista, on ollut liikaa menoja, nähdäänkö vaikka sillon ja tällöin”, ja se ei oo vaikuttanut ihmissuhteisiini. Nykyään vallitsee kauhee sosiaalisuuden ja tehokuuden ihannointi. Sitten ne valittaa kun ei jaksa tukka putkella nähdä ja tehdä 24/7. Miks EI VOI joskus sanoa suoraan, ettei jaksa ihmisten seuraa? 😁 siinä ei oo mitään pahaa. Se ei tuu susta huonompaa ihmistä. Tosin jotkut ihmiset kummaksuvat varmasti, mutta eipä kiinnosta.
Totta kai sitä väsyy jos on koko ajan kavereiden ja kaveriporukoiden tapaamisvaatimuksia ja aina suostuu niihin. Useimmat ihmiset tarvivat myös ihan aikaa rauhassa itsekseen eivätkä ainakaan vuosikausia jaksa sitä että joka ilta pitää jossain juosta.
Eli ei sussa muuta vikaa ole, kuin että et ole opetellut sanomaan EI silloin kun et oikeasti halua tavata jotain ihmistä tai mennä jollekin kylään tai vaikka mennä harrastukseen tällä kertaa.