Se on taas se aika vuodesta, kun lahjattomat kuvittelee osaavansa tehdä käsillään.

Jospa lopetettais se höpinä, että omin pikkukätösin tehty on paras lahja.



Suurinosa saaduista lahjoista ei kestä päivänvaloa.



Joulukarkit, toffee harvinaisen usein palanut pohjaan ja riisisuklaa maistuu eniten kookosrasvalta. Sinapissakin on enemmän sokeria kuin vihreissä kuulissa tai sitten sinappiin lorautettiin innoissaan konjakkia liikaa - jos otat, et aja.



Entäpä sitten ne anopin neulomiset? Kaulaliinaa, lapasta ja sukkaa pukkaa vuosittain. Tänä vuonna uhkaili poikaansa ottamalla mittoja paitaa varten.



Alelaarista langat, väliäkös tuo onko ne samaa sorttia: menee nallet ja hopeavoileet samaan paitaan. Useita silmukoita karannut ja vähän levennetty sieltä ja täältä. Olisittepa nähnyt ne tiskirätit, joita oli innostunut viherpiiperö tuskassaan tekemään. Ei bambusta tietoakaan.



Sitten enomies on keksinyt veiston ja väsännyt kaikille kivat voiveitset, lintulaudat, linnunpöntöt, miniaarityyrihyllystön... hiekkapaperista ei tietoakaan.



Serkkulikan maalaamat porsliinilautaset, enpä ole ennen niin tärisevää kättä nähnyt maalarilla.



Joulukortit menee vielä, kun ovat lasten tekemiä. He vasta ovat sen toteamisen tiellä, ettei heillä ole askarrussilmää.



Tai niin olen luullut useampana vuonna ja sitten paljastuukin, että ne kimalteiset kontaktilla liimatut jäkälät olivatkin perheenäidin tekemiä. Kaverit ne siellä omin kätösin halusi joulumieltä askartaa kortin muodossa.



JNE.



KIITOS rakkaat sukulaiset ja tuttavat teidän kotikokkaus ja käsityökiintiö on nyt täynnä! Mä rakastan teitä ilman lahjuksiakin ja maailmakin rakastaa teitä, kun jätätte ne roskat tekemättä.