Rekrytoija, pidätkö hölmönä jos hakija korostaa harrastuksen
kautta tullutta kokemusta, joka ei kuitenkaan ole varsinaista itse työkokemusta? Itse jouduin nyt korostamaan harrastusta, kun tarvittavaa työkokemusta ei juurikaan ole.:/
Kommentit (8)
Tietysti ei kannata liioitella tai olla naiivi. Mutta asiallisesti kerrottuna ja suhteutettuna harrastuksen vaativuuteen/sitovuuteen/kasvattavuuteen. Jos käyt kerran viikossa jumpassa, niin vaikea siitä on repiä mitään relevanttia. Jos taas olet vaikka partiossa vetämässä pienempien ryhmiä, järjestämässä leirejä yms., niin varmaan on relevanttia kertoa.
Se on hyväksi, kunhan liittyy jotenkin ko. työhön tai on vähintäänkin "yleishyödyllistä". Harrastus tai vaikka järjestötoiminta voi hyvinkin kertoa sellaisesta innostuksesta ja aktiivisuudesta, jota arvostetaan. Jos uskot, että harrastuskokemuksestasi on oikeasti hyötyä työssä niin kehu rohkeasti itseäsi! Monet arastelevat ja vähättelevät itseään ihan turhaan.
ainakin, jopa niin että monesti työnantajat vaativat esim. koodaamisen harrastamista.
Ei tällä alalla kertakaikkiaan riitä, että töissä opettelee uutta vaan pitää omalla ajalla vielä jaksaa pitää yllä omaa osaamistaan.
Valmistumisen jälkeen 16 vuotta alalla enkä ole ikinä harrastanut mitään alaan liittyvää työajan ulkopuolella. En edes lukenut alan lehtiä. Oikein hyvin olen pärjännyt. Aina kerron tämän nuorillekin kun alkavat näyttää stressaantuneilta, että löysemminkin rantein täällä pärjää hyvin, kunhan vain pitää omat rajansa ja vapaa- ja työajan TIUKASTI erillään.
Kuulostaa pikkasen onnettomalta ruveta harrastuksistaan jaarittelemaan.
eli siis jos koulun jälkeen ekaa duunia haet niin siinä vaiheessa kannattaa hehkuttaa vähän kaikkea, on sen verran ohut CV vielä. Sitten kun työvuosia on vähän enemmän alla, niin alkaa olla pikkusen huvittavaa hehkuttaa jotain agilitytoimintaa (vaikka olisikin seuran rahastonhoitaja)...
ja olen ollut mukana urheiluseuran toiminnassa, myös järkkäilemässä asioita. Yhteys ei ole ihan suora, mutta halusin siis kertoa, että toimin vapaa-ajallakin ihmisten kanssa, minkä vuoksi voisin olla tehtävässä hyvä, jossa on mm. asiakaspalvelua. Tuli kuitenkin vähän höheli olo, kun joutui kirjoittamaan, että kuuluun "Pikkukaupungin Reippailijoihin" ja olen ollut mukana heidän toiminnassaan, seura on niin pieni eikä kaikille tunnettu.:)
ap
Jos hakee personal traineriksi, on varmasti ihan ok kertoa, jos treenaa aktiivisesti.
ainakin, jopa niin että monesti työnantajat vaativat esim. koodaamisen harrastamista.
Ei tällä alalla kertakaikkiaan riitä, että töissä opettelee uutta vaan pitää omalla ajalla vielä jaksaa pitää yllä omaa osaamistaan.
Eli jos se oikeasti on tuonut sinulle osaamista alalta niin kannattaa ehdottomasti tuoda se esille. Mutta jos se on triviaalia eikä ole sen kaltaista osaamista että sillä pärjäisit töissä niin sitten ei kannata korostaa sitä liikaa.