Perhepeti, vauvalla oma sänky vanhempien huoneessa vai vauvalla oma sänky omassa huoneessa?

Tuo onnistuu, jos on hyvinnukkuva, vaivaton vauva. Meillä ei olisi onnistunut yhdelläkään, kaikki neljä lastamme ovat olleet vatsavaivaisia allergikkoja, ja nukkuneet milloin missäkin. Omassa sängyssään vanhempien sängyn vieressä, perhepedissä, riippukehdossa vanhempien sängyn päällä jne. Eri ikäisinä sitten siirretty omaan sänkyyn/huoneeseen sen mukaan kun yöt ovat alkaneet sujua.



Huonoimpien nukkujien kanssa olen nukkunut vatsa vatsaa vasten niin, että vauva on voinut päästellä mahanpurujaan pois kesken unien. Refluksivauvaa niin, että on nukkunut "kainalossani"/olkaa vasten pää ylempänä muuta kehoa (ettei hapot nouse suuhun).



Koskaan en ole pelännyt meneväni vauvan päälle tms. Kätkytkuolemia tapahtuu enemmän nimenomaan yksikseen nukkuvilla vauvoilla, mutta tämäkään ei ole mitenkään vaikuttanut nukkumistapoihimme. Olisivat varmasti nukkuneet yksin sängyssään, jos se olisi ollut mahdollista. Mutta meillä vaihtoehtoina valvoa suurin osa yöstä tai sitten nukkua suurin osa yöstä, ja minusta kaikille parempi tuo viimeinen. Varsinkin kun on muitakin lapsia huolehdittavana.



Yhden lapsen olen luultavasti "pelastanut" kätkytkuolemalta. Heräsin säpsähtäen täydestä unesta ja ihmettelin hetken miksi. Vauva nukkui sylissäni selällään kuten oli nukkumaan alkanutkin. Tajusin äkkiä mikä oli vialla, vauva ei hengittänyt eikä vartalo liikkunut hengityksen tahdissa. Taputin kevyesti vauvaa, jolloin alko äkisti hengittää voimakkaasti. Oli kai unohtanut hengittää, ja minä heräsin siihen. Sattumaahan kaikki on, mutta olen oikein kiitollinen, että pieni kaksikuinen nukkui silloin sylissäni!



Tällä kokemuksella sanoisin, että erilaisia nukkumitapoja (ja kaikkea muutakin lapsiin liittyvää) oppii ymmärtämään paremmin, jos lapsia on enemmän. Yhden kanssa on helppo neuvoa ja päteä, vaikka kokemusta tosiaan vain yhdestä lapsesta. Otanta on vähän turhan pieni.

ei jaksaisi taas näitä yhden lapsen äitejä, jotka ovat tehneet jonkin asian tietyllä tavalla, ja sitten pitävät jotenkin omana ansionaan että lapsi toimii ja käyttäytyy tietyssä asiassa positiivisesti.



Mutta voihan niinkin tehdä, jos ei ole kummenpaa millä päteä. Ja ei minullakaan ole kuin kaksi lasta, mutta järjellä ajatellen tiedän ettei kaikki toimi eri lapsilla samalla tavalla.



Ja alkuperäiseen asiaan, että meidän vauvat on aina nukkuneet omissa sängyissään ja omassa huoneessaan. Silti toisella oli taaperoikäisenä vaihe, jolloin tuli yöllä viereen nukkumaan, kun pelotti. En ajattele että toisen hyvä nukkuminen on minun ansiotani sen paremmin kuin toisen yöllinen pelkääminen minun vikaani. Lapset ovat erilaisia.

Samaa mieltä olen siitä että mitä enemmän on lapsia niin sitä enemmän tulee myöskin haasteita ja näin ollen vanhemmuuden taitojaan pääsee paljon paremmin harjoittamaan ja toteuttamaan.



Tällä hetkellä meillä on toinen masuasukki mahassa ja laskettu aika elokuulle 2013 ja jää luultavasti viimeiseksi lapseksemme koska enempää emme lapsia halua, kaksi riittää vallan mainiosti ja pääasia on se että esikoinen saa leikkikaverin ja tukea omaa sisarukseltaan puolin että toisin kun kasvavat, vähän erillaista tukea ja ihmissuhdetta luodaan kuitenkin siihen sisarukseen mitä kahteen aikuiseen eli äitiin ja isään, sisarrussuhde on enemmän sellainen kaverillinen ja sisarukselle voi jakaa sellaisetkin salaisuudet ja jutut joita ei jaeta vanhempien kanssa, mutta vaikka se on kaverisuhdetta vastaava se on silti voimakkaampi ja vahvempi kuin yksikään kaverisuhde koska ollaan samaa verta ja sukua. :)



En kuitenkaan haluaisi että ihmiset lähtisivät tuohon yleistyksen linjalle että me yhden lapsen ja etenkään jos se on vielä pieni eli ei ole paljon yhteisiä elettyjä vuosia takana ja sitä kautta eri tilanteiden tuomia kokemuksia niin sanomaan että ollaan ns. huonompia vanhempia ja jotenkin enemmän pihalla vanhemmuudesta ja perhe-elämästä. Kaikki jotka ollaan lapsia saatu ollaan vanhempia ja vanhemmuus meitä yhdistää, oli niitä lapsia sitten 1 tai 10 niin se on jokaisen oma valinta haluaako vain yhden lapsen tai sitten suurperheen vaiko keskiverto perheen joissa on se pari lasta.



Tarkotukseni ei ollut päteä tai neuvoa ketään, vaan nimenomaan KYSELLÄ miten kussakin perheessä on toimittu. :)

ja tarkotukseni kun ei edelleenkään ollut päteä.



Vaan jakaa niitä mielipiteitä teidän kanssanne!



Otsikostanikin löytyy kysymysmerkki, eli, kysyn teiltä miten TEILLÄ on toimittu ja miten aloitan viestini niin aloitan senkin ystävälliseen sävyyn ja korostan nimenomaan taas sitä että miten TEILLÄ toimitaan ja sitten kerron miten meillä on toimittu. Eli perheessä perheen tavoilla, on itsestään selvä asia mulle.



Kuten myöskin se, että lapset on tottakai erillaisia. Samoin me aikuiset ihmisetkin.



Esikoiseni oli helppo vauva ja toivon tietysti kuopuksestani samanlaista, koska onhan se aina mukavampi jos ei kamalia ongelmia tulisi. Eiköhän meistä jokainen toivo sitä. Jos kuopuksen kanssa ei sovi nuo samat toimintatavat, niin sitten tietty kokeilemme noita muita, voisin kokeilla vaikka ensimmäisen kirjoittajan hyviä vinkkejä silloin. :)



Näistä viesteistä paistaa läpi tietynlainen katkeruus, ei ole minun vika jos teille ei ole sattunut niin helppoja vauvoja syntymään mutta ei kai silti täyttää tunnetasoa katkeruudella vaan rakkaudella siihen lapseen oli hän vauvana ollut minkalainen tahansa, kun kuitenkin kasvaa siitä ja muuttuu ihmisenä.



Mistä moinen viha yhden lapsen äitejä kohtaan??

no meillä ovat nukkuneet aikusten sängyssä "sivuvaunussa" sen ekat puolivuotta eli ihan lähellä äitiä, sillä sen koin helpoimmaksi kun ei tarvinnut nousta sängystä yölläkään, vaikka lapsi saattoi syödä tunnin kahdenkin välein.

sitten siirrettiin pinnis vähän kauemmas meidän sängystä ja siinä vuoden iässä siirtyneet omaan huoneeseen.

Kätkytkuolemariskin vuoksi en olisi myöskään uskaltanut nukuttaa lasta yksinään eri huoneessa. Sehän on tutkittu juttu, että pienenä vauvan on turvallisinta nukkua niin lähellä vanhempaansa, että hän kuulee vanhempansa hengityksenkin. (se auttaa ilmeisemmin lasta siis myös siinä, ettei hän unohda hengittää.)



sitten mitä tulee sisarussuhteeseen niin kannattaa myös muistaa, että se ei ole mikään itsestäänselvyys, että sisaruksista tulee toistensa hyviä kavereita tai salaisuuden jakajia. Riippuen paljolti myös lasten luonteiden erilaisuudesta, heistä voi pahimmillaan tulla myös pahimpia tappelupukareita keskenään eli eivät viihdy lainkaan toistensa seurassa. Sosiaalisia taitoja toki voi ja oppii sisaruksen kanssa, kun joutuu pakostakin jakamaan jne. Mutta kannattaa todellakin muistaa, että ihan samoin kun sinäkään etä välttämättä halua olla läheinen ystävä jonkun ihmisen kanssa, niin sisarus voi kokea samoin omaa sisarustaan kohtaan. Onhan noita lapsiakin, jotka eivät aikuistuttuaan ole halunneet olla missään tekemisissä enää omiin vanhempiinsa jne. eli ei se veri ja suku kaikkea määritä.

edeltävä unohti myös sanoa, että meillä lapset syntyneet ennenaikaisina ja todellakin se hengittämättä jättäminen tuli tutuksi jo sairaalassa kun lapsi omassa sängyssä ollessaan saattoi unohtaa hengitellä ja saturaatiot laski. Sitten vaan otettiin ja hieman heräteltiin, jotta saturaatiot taas nousi.

Hei haloo, minä olen 29v ja mies jo 32v. molemmat aikuisia ihmisiä, ei teidän tarvitse meitä neuvoa kuin joitakin mistään mitään tietämättömiä teinivanhempia!



Vaikka kaikkea en tänne kirjoitakkaan, se ei tarkoita sitä etten minä ajattelisi niitä vaihtoehtoja. Tottakai voi olla myös mahdollista että lasten luonteenpiirteet tulee olemaan niin erillaiset etteivät he tule toimeen keskenään. Mutta kyllä meillä päin lähdetään liikenteeseen ainakin siitä positiivisestä ajatuksesta että sisaruksista tulis parhaimmat elämänkumppanit sitten toisilleen, lukuunottamatta omia puolisoja sitten kun sen verran isoiksi kasvavat. Ja voihan jostakin ystävästä joka ei ole sukua muodostua tärkeämpi ihminen kuin omasta sisaruksesta, tottakai, tottakai, tottakai. Tarpeen tullen pyritään sitten keksimään ratkaisuja niihin negatiivisiin asioihin, mut mulla on niin positiivinen asennekin ylipäätään jo elämään itsestään että en minä viitsi pilata omaa mieltäni miettimällä tuommosia turhia negatiivisiä asioita jotka eivät ole käyneet vielä toteen ollenkaan!! Joku taitaa vain toivoa että meillä menisi asiat jotenkin huonosti seuraavaksi...



Ihme sorsimista.

Mä nukun vauvan kanssa kerällä. Syystä että nukahdan imettäessäni ja ilmeisesti osaan imettää myös unissani (toisesta tissistä, toinen on aamuisin niin täynnä). Jos nukun ilman vauvaa oon vaan tosi levoton ja heräilen jatkuvasti "mismun vauva on??" paniikkiin. Eli nukun ite paremmin vauvan kaa.

elä nyt hermostu :) en minä pahalla tuota sisarusasiaa maininnut. En ole itsekkään ainokainen lapsi ja koen rikkautena, että minulla on monta sisarusta, mutta näin vanhempana minut yllätti silti se, miten erilaista elämä on yhden vs. kahden lapsen vanhempana. Todellakin kun sen yhden lapsen kanssa oli niin helppoa nn tyydyttää lapsen tarpeet heti eli meillä itkua oli varmaan n 10 minuuttia vuorokaudessa jos sitäkään... Sitten kun toinen lapsi syntyi niin tilanne muuttui aika totaalisesti. Et kykene vastaamaan lasten tarpeisiin samalla nopeudella (ainakaan aina) ja sen lisäksi tulee mustasukkaisuutta jne joten sen huudon (itkun,kiukuttelun jne) määrä kasvoi kyllä tyyliin 5 tuntia huutoa vuorokaudessa.

Kaikki aina keskusteluissa olivat hehkuttaneet miten mahtavaa on kun sisarukset yhdessä touhuaa jne... Mutta unohtivat mainita että tutkimustenkin mukaan tuollaiset alle kouluikäiset sisarukset joutuvat keskinäiseen konfliktiin keskimäärän kerran viidessä minuutissa. Siis mieti, kerran viidessä minuutissa!!! Tämä tarkoittaa sitä, että et edes jaksa laskea niitä kertoja kun päivänaikana joudut menemään väliin, kun toinen vei toisen lelun ja toinen itkee...jne.



tämähän voi sinusta toki kuulostaa kauhean negatiiviselta, mutta silti ei se poissolje sitä seikkaa, että on todella mukava että lapsilla on sisarusseuraa ja hyviäkin hetkiä paljon päivittäin. Se vaan ei aina pidä paikkaansa, että ne sisarukset ikäänkuin helpottaisivat sitä hoito ja kasvatustyötä mikä on vanhempien vastuulla.

ei ole vaarallinen, jos vanhemmat ovat selvinpäin.



Me valittiin perhepeti, koska mun mielestä vanhempien läheisyydessä vauvan on turvallisin nukkua. Mun olisi vieläkin vaikeaa nukkua eri huoneessa lapsen kanssa (hän on nyt 1-vuotias). Oma huone saa odottaa.

Tyttö on syntynyt 14.2.2008 ja toisen lapsen laskettu aika on elokuun loppu puolelle.



Ja meillä ainakin uskosin niin kun tyttö on kuitenkin jo sen verran isompi ettei pahempia konflikteja tule koska osaa kunnioittaa vauvaa ja ymmärtää että äidillä ja isällä menee aina vähän enemmän aikaa siihen vauvan hoitamiseen, mutta huomioidaan häntä sitten hieman myöhemmin, eikä yhtään huonompana kuin vauvaakaan vaan tasa-arvoisina. Tarpeisiin on tosin vastattava eritavalla, 5-vuotias osaa jo tehdä niin paljon asioita itsekin ettei siihen vanhemman apua tarvitse niin se aika jää onneksi sitten vauvalle niin luulis että menis siinä mielessä aika simppelisti asiat.



Toisin vois olla jos lapsilla ois ikäeroa 2v. Mutta eihän sekään pahasta ole, tai vaikka vuoden ikäero, kukin tyylillään. :)

Ärsyttää vaan näin palstailessa kun olen muutamia useita kertoja törmännyt siihen että yhden lapsen äitejä sorsitaan!



Siis ikinä en ole tälläiseen käytökseen törmännyt missään leikkipuistossa tai muilla julkisilla paikoilla, siellä ihmiset näyttävät osaavan käytöstavat niin kuin pitääkin. Mutta sitten näköjään tullaan itkemään vitutusta tänne palstalle.



Haluan vaan sanoa, että ei yhden lapsen äidit ole varmasti sen kummallisempia kuin kahdenkaan tai suurperheiden äidit. Me kohdataan varmasti samat kasvatukseen ja äitiyteen liittyvät asiat noin yleisesti, kuin nekin äidit joilla on monta suuta huutamassa. Osataan siis olla mekin ihan mukavia ihmisiä, se mukavuus on enemmän persoonasta kiinni, joten älä panettele - vaan reippaasti tutustu. ;)

Ensinnäkin vauvalla on vaara tukehtua ja jäädä vanhempiensa alle jos samaan sänkyyn viereen otetaan, joten pientä vauvaa ei missään tapauksessa saa ottaa viereen, ja toiseksi, kun lapsen jo pienestä pitäen opettaa vieressä nukkumaan, niin missä lapsi nukkuu vielä 10 vuotiaana? Ei ainakaan omassa huoneessa ja sängyssä. Ystäväpariskunnallani on kokemusta asiasta, ovat ottaneet lapsen pienestä pitäen omaan sänkyyn, ja nykyään lapsi on lähemmäs 10 vuotias, eikä uskalla vieläkään nukkua yksin. Ei edes omassa sängyssä vanhempien huoneessa, saati sitten yksin omassa huoneessa. Tilanne on mennyt niin pahaksi, että mies on joutunut ahtauden ja huonojen unien takia siirtymään omaan huoneeseen nukkumaan, ja lapsi nukkuu äitinsä kanssa kahdestaan vanhempien parisängyssä. Kyllä parisuhteenkin terveenä pysymisen kannalta on ihan välttämätöntä, että vanhemmilla on oma sänky, jonne ei lapsilla ole asiaa. Mikäli ukkonen pelottaa tms, niin ne ovat sitten poikkeustapauksia jolloin lapsen voi ottaa yhdeksi yöksi viekkuun... Ystäväpariskunnallani on todella todella vaikeaa enää saada lasta vieroitettua pois parisängystään. On varmasti ihan kaikkien kannalta parasta, että lapsi nukkuu ihan omassa sängyssä.

Mitä tulee sitten omaan huoneeseen, niin onhan varmasti helpompaa pitää vauvaa samassa huoneessa vanhempien kanssa, jotta kuulee yöllä kun vauva itkee jne, eikä tarvitse kävellä koko taloa toiseen päähän rauhoittelemaan ja imettämään jne. Uskoisin, että omaan huoneeseen totuttaminen olisi ihan hyvä aloittaa heti kun tuntuu siltä, että lapsi nukkuu yönsä hyvin eikä herätä enää yön aikana kovin usein.. Näin vanhemmatkin saavat oman rauhansa omassa sängyssä ja huoneessaan, ja parisuhteen petihommat pysyvät raikkaina ja vanhemmillakin on oma rauhansa ja tilansa, jonne lapsi ei tule.



Jokainen taaplaa tyylillään, mutta mikäli lapsen totuttaa vanhempien sänkyyn tai samaan huoneeseen nukkumaan niin sitten on oltava valmis ottamaan ne kaikki ne negatiiviset vaikutukset mitä siitä parisuhteelle ja sänkypuuhille seuraa! Itse en läheisteni kokemusten perusteella ikinä maailmassa ottaisi lasta sänkyyni enkä edes samaan huoneeseen nukkumaan...



Toivottavasti kokemuksistani oli jotain apua :)

kaikki nukkuneet ekan puolivuotta perhepedissä. Terve, selvä aikuinen EI nuku lasta kuoliaaksi normisängyssä. (vesisänky, päihteidenkäyttö ja/ tai sairastava vanhempi + vauva sen sijaan on yhdistelmä, jota en kellekkään suosittele).



Puolesta vuodesta vuoteen lapsemme nukkuivat samassa huoneessa 'sivuvaunusängyssä' (paitsi silloin, kun nukahdin iltaimetykselle vauvan kanssa). Tämä sivuvaunuun siirto on tapahtunut siinä vaiheessa, kun lasten yöuniin on tullut mukaan liikettä: pyörivät kuin kompassin neulat sängyssä napansa ympäri.



Vuoden vanhasta ovat nukkuneet omassa huoneessa/ sisarustensa kanssa samassa huoneessa. Mitään ongelmia meillä ei ole nukkumisten suhteen yhdelläkään lapsella ollut ja kaksivuotias kuopuskin on nukkunut jo vuoden omassa sängyssään kaikki yönsä.

Minä en usko, että kukaan asiantuntija suosittelee pientä vauvaa vanhempien väliin tai viereen nukkumaan. Aina on se vaara, että vanhempi yöllä kääntyilee unissaan niin, että vauva jää alle tai jotenkin sellaiseen asentoon vanhempaa ja petivaatteita yms vasten että menee tukehduksiin. Koskaan ei voi tietää varmasti, mitä unissaan tekee. Ja vaikkei olisikaan kovin sikeäuninen, niin joskus sitä voi olla niin väsynyt, että nukkuu kuin tukki tajuamatta mistään mitään. AINA on riski, että jotain sattuu jos pieni vauva on samassa sängyssä. Unissaan kun ei olla tietoisessa tilassa siitä mitä tapahtuu ympärillä.

en ottaisi vauvaa koskaan samaan sänkyyn. En luota siihen, etten yöllä kääntyilisi unissani niin, että vauva jää alle. Vaikka olisikin ihanaa nukkua vauva kainalossa, niin en riskeeraa lapseni henkeä sen takia. En osaa kuvitellakaan mikä syyllisyys siitä vaivaisi lopun ikää jos ottaisin vauvan siihen ja jotain tapahtuisi.