onko minulla huono huumorintaju?

Mies raivotui tavalleen tyypillisesti tilanteessa jossa hän loukkasi minua ja raivostui siitä että loukkaannuin. Minusta sellainen on huvittavaa ja epäreilua. Ja julmaa toisen pahan olon mitätöimistä. En saisi pahoittaa mieltäni hänen kummallisista jutuistaan.



Suhteemme on ollut pahasti karilla aiemmin ja tokenin jollainlailla miehen pettämisestä ja lapsia on kaksi, vielä leikki-ikäisiä. Minulle luottamuksen menettäminen mieheen on ollut raskainta, ja jotenkin olen koettanut kasata kaiken uudelleen puhtaalta pöydältä, pari vuotta olen lääkityksen avulla saanut elämäni kasaan mutta vanhat asiat eivät unohdu vaikka niistä on vuosia pariterapiassa puhuttu. Enää ei vain itketä. Enemmän raivostuttaa.



Tämänpäiväinen tapaus oli kummallinen. Minulla oli töistä vapaata ja kun selvisi että mies ottaa myös vapaata omia töitään varten niin sovimme että viemme lapset tarhaan ja menemme leffaan (varmaan puolen vuoden tauon jälkeen mahdollisuus mennä kahdestaan jonnekkin): meillä ei ole lastenhoitoapua ikinä siis.



Itse leffa oli ihana ja olin onnellinen kun sai luvan kanssa hengähtää keskellä päivää. Matkalla leffaan radiosta tuli sen anna puun rakkaus ei asu täällä kappale.. en edes kuunnellut sanoja olin ajatuksissani mutta mies teki sanoista ns numeron ja alkoi toistella että ei ole enää rakkautta ja naurahteli päälle.. totesin että tulisko sieltä jotain mukavampaa ja vaihdoin kanavaa. en ajatellut asiasta kummempia mutta miehen käytös oli epämukavaa.



sitten matkalla kotiin leffasta. taas sama kappale toiselta kanavalta. mies oikein huomauttaa että hei meidän kappale. imitoi kuinka toinen istuu koneella ja toinen katsoo telkkaria ja nauraa päälle.. alkoi tuntua tosi pahalta, ei naurattanut ollenkaan enkä osannut sanoa mitään keventävää. menin aivan hiljaiseksi ja mietin miksi se painottaa tuon laulun sanoja..



mies huomasi autossa lopulta että oli hiljainen ja ihmetteli miksi, sanoin miksiköhän, puhut ihan kummallisia. mies ei tajunnut, sanoin että kaksi kertaa saman laulun sanoja toistelee isoon ääneen enkä ymmärrä miksi ja että tuntuu pahalta. sen jälkeen en sanonut enää mitään.



mies raivostui. ensin saarnasi kuinka huono huumorintaju mulla on ja kuinka vaikea olen. sitten vajosi itsesääliin ja alkoi marttyroida kuinka hänen on vaan parempi olla töissä.. En tajunnut hänen reaktiotaan eikä hän sanonut oikeaa mielipidettään mitä tarkoitti ja miksi sanat niin erityisesti häntä koskettaa. minä en saisi kuulemma ymmärtää väärin jos hän vain vitsailee. itku oli kurkussa.



Tuli kammottava tunne, hän on ennenkin alkanut sekoilla samalla lailla ja silloinkin kyse oli pettämisestä. Kaahasi autolla keskellä kaupunkia eikä enää havainnoinut ympäristöä tai liikennevaloja. en sanonut mitään ja halusin vain pois. en halunnut enää provosoida. se heitti mut kotiimme ja meni töihinsä ilme naamalla oli kauhean loukattu..



haen kohta lapset tarhasta ja toivon ettei tule tänne meuhkaamaan enää tänä iltana. ihmettelen kovasti hänen reaktiotaan ja haluaisin selityksen, ihan suorat sanat vain. rakkaus on arka asia minulle kun olen opetellut kaiken uudestaan kun sydän kerran särjettiin ja mies itki kuinka ei ikinä halua loukata minua jne kaikki klassiset jutut...



Onko minulla oikeasti vaan vaikea luonne enkä saisi loukkaantua tuollaisesta, pitäisi vaan niellä kaikki vitsit ja huomautuksensa. En kestä yhtään nälvimistä, tänään leffaan mies pakotti laittamaan korkokengät, loskaan.. tokaisi vaan että ole nainen äläkä pidä niitä mummotossuja...



Eli tarina taitaa kertoa kaiken ilman kyselemistäkin. Hyvää uuttavuotta vaan kaikille, mä vietän sen rakkaiden lasteni kanssa :-)