ahdistuneisuushäiriöstä selvinneitä?

Kärsin ikävuodet 15-25 yleisestä ahdistuneisuudesta, paniikkihäiriöstä, ja ajoittain myös keskivaikeasta masennuksesta. Hoidoksi koitettiin monenlaista. Terapiasta en kokenut saavani mitään apua. Lääkkeistä bentsot auttoivat jonkin verran pahimpiin ahdistus- ja paniikkioloihin, sen sijaan masennuslääkkeistä minulle tuli vain sivuvaikutuksia, ei apua. Loppujen lopuksi minulle kehittyi bentsoihinkin sen verran kova toleranssi, että sallitut annokset eivät poistaneet enää paniikkia yhtään.



Loppujen lopuksi pääsin oireista eroon hyväksymällä ne. En enää yrittänytkään päästä ahdistuksesta ja paniikista, vaan annoin niiden vaan olla. Tarkkailin niitä kuin ulkopuolelta, otin niihin nähden sellaisen roolin kuin olisin kärsivän pienen lapsen lohduttava turvallinen vanhempi. Ahaa, paniikkikohtaus taitaa tulla: ei se mitään, sinä olet kokenut tämän ennenkin, kestä vaan, hetken se tuntuu pahalta mutta menee taas ohi, ei hätää... Tai ahdistaa eikä pysty nukkumaan: no niin, mitkäs ajatukset nyt pyörii, voisinko minä seurata niitä rauhassa vaan, ei se haittaa jos en tänä yönä nukukaan, kävelen sitten vaikka... Loppujen lopuksi tarkkailun kautta oireet kävivät yhä häiritsemättömämmiksi kunnes sitten loppuivat kokonaan. En ole yli 10 vuoteen saanut enää paniikkikohtausta eikä elämässäni enää ole ollut selittämätöntä, selkeisiin tilanteisiin liittymätöntä ahdistusta.

Kiitos, että kirjoitit kannustavasti. Hienoa, että olet voittanut sairauden ja aluksi oppinut hallitsemaan oireita. tämä kannustaa mua jaksamaan.

Ap

mutta katkolla oon ainakin, ollut jo useemman vuoden.



Mun ahdistus oli aika rajua,joka päivä,koko ajan ja monta vuotta.



Lopulta se hellitti kun tapahtui monta muutosta elämässä kerralla, ero,uusi työ ja rakkaus.

Siihen loppui, mutta sen kokeneena ei lopullista huokasua viitsi tehdä, voihan se tulla takasin yhtä nopeesti kun lähtikin.



Itselläni ei ole ollut mitään lääkitystä ahdistukseen.

Ihana kuulla että myös sulla oireet häipyneet! Kaikkea hyvää elämääsi. Paniikkipotilaan puolisona täällä kyselen ja toivon että mieheni voisi joskus päästä oireiden voittajaksi tai miten se meneekään.



Ap

.

Vierailija kirjoitti:

Kärsin ikävuodet 15-25 yleisestä ahdistuneisuudesta, paniikkihäiriöstä, ja ajoittain myös keskivaikeasta masennuksesta. Hoidoksi koitettiin monenlaista. Terapiasta en kokenut saavani mitään apua. Lääkkeistä bentsot auttoivat jonkin verran pahimpiin ahdistus- ja paniikkioloihin, sen sijaan masennuslääkkeistä minulle tuli vain sivuvaikutuksia, ei apua. Loppujen lopuksi minulle kehittyi bentsoihinkin sen verran kova toleranssi, että sallitut annokset eivät poistaneet enää paniikkia yhtään.

Loppujen lopuksi pääsin oireista eroon hyväksymällä ne. En enää yrittänytkään päästä ahdistuksesta ja paniikista, vaan annoin niiden vaan olla. Tarkkailin niitä kuin ulkopuolelta, otin niihin nähden sellaisen roolin kuin olisin kärsivän pienen lapsen lohduttava turvallinen vanhempi. Ahaa, paniikkikohtaus taitaa tulla: ei se mitään, sinä olet kokenut tämän ennenkin, kestä vaan, hetken se tuntuu pahalta mutta menee taas ohi, ei hätää... Tai ahdistaa eikä pysty nukkumaan: no niin, mitkäs ajatukset nyt pyörii, voisinko minä seurata niitä rauhassa vaan, ei se haittaa jos en tänä yönä nukukaan, kävelen sitten vaikka... Loppujen lopuksi tarkkailun kautta oireet kävivät yhä häiritsemättömämmiksi kunnes sitten loppuivat kokonaan. En ole yli 10 vuoteen saanut enää paniikkikohtausta eikä elämässäni enää ole ollut selittämätöntä, selkeisiin tilanteisiin liittymätöntä ahdistusta.

Noinhan se juuri täytyy tehdä. Itse asiassa tyypillinen zeniläinen (tai vastaavaa löytyy monista eri traditioista toki) harjoitus jossa vain tarkkaillaan omia ajatuksia. Ajatukset on eri asia kuin "minä", "todellinen minä" on ajatuksista irrallaan oleva "formless identity" eli juuri se minä joka tarkkailee ajatuksia, en tiedä miten tuo jälkimmäinen pitää suomeksi sanoa, "muodoton identiteetti"? Ego on aina sidoksissa "väärään minään" joka on sidoksissa ajatuksiin.

En ole voittanut ahdistuneisuuttani. Traumataustaa, keskivaikeaa masennusta ym. paskaa paniikkioireilulla kuorrutettuna.

Viimeksi sain kuitenkin jätettyä pamit ottamatta kun keskityin siihen että mun olisi mahdollisimman hyvä olla; menin peiton alle lämpimään ja keskityin siihen, miten väsynyt kroppa lepää ja rentoutuu.