Poikapuoli on sitten ihan

Mäkin vietin "kuherruskuukautta" miehen lasten kanssa silloin, kun heihin tutustuin. Sittemmin ei enää ole ollut niin hehkeää, kun vieraskoreus on kadonnut ja vielä vuodenkin jälkeen eksä on veemäinen mua kohtaan.

mutta siinä vaiheessa kun lapset kasvoivat teini-ikään, heidän äitinsä sai vauvan uuden miehensä kanssa ja nämä teinit vähän kuin sysättiin ajelehtimaan kahden kodin välille ja ei-minnekään.



Yritin monta kertaa ottaa keskusteluun kasvatusvastuun ja sen kuka todella päättää missä muksut kulkevat ja miten koulunsa käyvät. Homma lähti jotenkin käsistä; minulla ei ollut heihin riittävästi sananvaltaa, isä ei uskaltanut tai jaksanut olla riittävän napakka vaan hyvitti jatkuvasti jotakin... Erossa oloa ja huonon isän oloaan. Äiti ei ottanut kantaa mihinkään. Vanhemi keskeytti opintoja ja lähti riekkumaan "huonoon seuraan". Olen yrittänyt auttaa häntä, mutta se tuntuu myöhäiseltä. Vahinko on jo tapahtunut.



Olemme etääntyneet, minulla ei ole otetta heihin ja oikeastaan tuskastunkin, kierrän vähän kauempaa. Odotan oikeastaan aikaa, jolloin ovat selvinneet aikuisen ikään.



Mutta ap:lle onnea, nauti siitä että kaikki sujuu nyt!

varmasti tuo tullessaan omat haasteensa, mutta onneksi tässä on vielä muutamia vuosia siihen (poika on nyt kohta 9v).

Tässä ollaan nyt elelty ja tunnettu 4,5v ja meidän keskinäinen suhde vain kehittyy paremmaksi. Ehkä osittain senkin asioista että olen lapselle turvallinen, vastuullinen aikuinen mutta en yritä olla väkisin se kakkosäiti.

Onneksi lapsen äidin kanssa tullaan juttuun, se kyllä helpottaa niin paljon asioita.



AP