Onko ketään. jota ei vaan kiinnosta "esittäminen"

niin eipä kiinnosta. Jotkut nuoret tai epävarmat sitä harrastavat joskus.

eikä oikeastaan koskaan ole kiinnostanut. En myöskään yleensä viihdy tällaisten tyyppien seurassa.

Tai naapureille tai lasten koulukavereiden vanhemmille.



Olen oma tylsä itseni vaan, jolla oma pieni elämä, ja siihen ihan tyytyväinen. Mulla ei ole mitään halua näyttää kenellekään mitään muuta kuin mitä olen ja elän.

Jos ketuttaa, niin annan sen näkyä enkä hymyile tai naura muiden mukana / muiden jutuille.. Normaalisti töissä ketuttaa.



Olen kaupan kassalla hommissa.

ja olenkin tuntenut oloni hyvin yksinäiseksi.. en kestä esittämistä. koen et aidot ihmiset on niin paljon onnellisempiakin kun jotkut roolipellet.

paremmaksi jos esitän. En esittänyt koulussa kovaa enkä esitä muille hyvää.

Töissä etenkin. Koen, että se on ammattimaisuutta vaikka sitten näytellä kiinnostunutta ja kohteliasta, vaikka tekisi mieli toivottaa työkaveri tai asiakas hornan kuuseen. Onneksi meillä on sivistynyt työyhteisö, jossa kukaan totuudentorvi ei suu mutrussa pidä kiinni pikeudestaan olla aina vittuuntunut.

Olen mahdollisimman ystävällinen, mutta en naura, jos ei naurata ja en innostu mistään mielestäni tyhjänpäiväisestä, "uudesta" ideasta.

työyhteisössä on aina muutama ikinegatiivinen hapannaama, jolle on täysin myrkkyä positiivinen, iloinen, empaattinen, aktiivinen nuori työntekijä.



Näitä myrkykeittäjiä suorastaan ällöttää toisten ihmisten positiivinen elämänasenne ja iloisuus.



Joo, kaikki empatia on teeskentelyä, ja kaikki huomaavaisuus, auttavaisuus ja ystävällisyys nuoleskelua ja mielistelyä.



Miksi ihminen ei saisi olla ystävällinen? Miksi pitää empatia leimata teeskentelyksi???



Eikö voida vain ymmärtää, että osa ihmisistä nyt sattuu olemaan tavallista ystävällisempää ja emotionnalisesti empaattisempaa sorttia???

on ihan vaan tavallista sosiaalista muutkin huomioivaa käytöstä. Mulla on aina ollut tavallaan joku sellainen vieraskorea roolini, työroolini ja sitten se oman elämän ihan aito minä lähimmille, vain aidosti luotetuille, missä tilassa tietenkin koen oloni parhaimmaksi ja rennoimmaksi.



En mä voi jossain isoissa juhlissa vaikkapa nostaa jalkoja pöydälle ja heittää kiristävää mekkoa helvettiin päältäni, koska siellä nyt ollaan pinkeenä se pari tuntia ja lätistään niitä näitä vaikkei yhtään jaksaisi. Tai työssä, en mä voi siellä sanoa jollekin että suksi sinäkin nillittäjä nyt mäkeen siitä, evvk, maailma ei kaadu siihen tai tähän. Mitä mistään tulisi jos ei vähän "esitettäisi"?

silleen että itse ei edes välttämättä tajuta. Ihan kuin se kuuluisi esim johonkin "työpaikan henkeen" tms.



(en osaa selittää "tunnen" vaan sen)



ap

Miksi ihminen ei saisi olla ystävällinen? Miksi pitää empatia leimata teeskentelyksi???

kyse empatiasta. ap

jota muut pitävät lähinnä psykopaattina.

Jos ketuttaa, niin annan sen näkyä enkä hymyile tai naura muiden mukana / muiden jutuille.. Normaalisti töissä ketuttaa.

Olen kaupan kassalla hommissa.

siis onko esittämistä jos yrittää olla sill tavalla, että ei pilaa muiden päivää, vaikka itsellä ei huippupäivää olisikaan, eli jos vaikka hymyilee?

onko se mielistelijä ja esittäjä, jos hymyilee ihmisille?

Onko aito ihminen sellainen, jolla on naama hapan ja katsoo muita halveksien ja inhoten?

hmmm.

itse luulin että aitous on jotain muuta. esittäminen on mielestäni sitä että esittää olevansa jotain mitä ei ole.

ovat toki eri asioita.



11

Olen ujo ja epäsosiaalinen. Taidan kärsiä masennuksesta. En oikeastaan pidä ihmisistä, enkä haluaisi ottaa mitään kontaktia kehenkään ikinä. En kerro omista murheistani muille ihmisille, enkä oikeastaan viitsisi kuunnella muiden murheita, jotka ovat mielestäni todella vähäpätöisiä. Mutta.



Töissä hymyilen, jos joku kysyy miten menee huikkaan "Tosi hyvin!". Jos joku vuodattaa minulle murheensa kuuntelen pää kallellaan empaattisesti ja voivottelen jotain. Kyselen muiden kuulumisia, ja unohdan ne saman tien.



Nuorempana en osannut tällaista käytöstä, ja kun sen aloitin, tunsin itseni teeskentelijäksi. Kai olenkin, koska en oikeasti ole reipas ja iloinen. Mutta paljon helpommalla pääsee kun en tuo persoonaani esille, ja annan ihmisille sen mitä he haluavat.

Koska suurin osa ymmärtää, että se on sopeutumista, kohteliaisuutta, tilannetajua ja sosiaalisuutta. Ei esittämistä.

minä vastustin ennen esittämistä. Kunnes tajusin, että ei minun tarvitsekaan itsekään uskoa rooliini. Se, mitä olen sisäisesti ja mitä olen sosiaalisessa maailmassa, on täysin eri asia eivätkä nämä voikaan kohdata.



Minulle tärkeintä on, että olen itselleni aito. Muut eivät edes halua kohdata aitoa minuuttani, eikä sitä pidä laittaa muille alttiiksi.