Erityislasten "erityiskohtelusta": mitä mieltä olet?

Tosin erityislapsen kasvattaminen on erilaista hommaa kuin taviksen. Se siirtymätilannehuuto ei välttämättä lopu siellä pihalla vaan suistaa koko lapsen raiteiltaan loppupäiväksi.



Ihan kaikesta ei voi eikä kannata alkaa vääntää.

kyllä se toimii, vaikka nyt susta voi tuntua toisin.



Mun erkka on nyt vitosella ja pärjää jo tavallisessa luokassa, eli kyllä sitä kehitystä tulee koko ajan, vaikka ihan joka-asiassa ei oltaiskaan niin tiukkoja siellä pk:ssa.

Siirtyminen sisältä ulos oli vaikeaa erityisellemme taaperona/leikki-ikäisenä (asperger ja aistiyliherkkyydet), koska niissä tilanteissa oli liikaa kaikkea hälinää, hulinaa ja sekavuutta. Meidän päiväkodissa tilanne hoidettiin seuraavasti: tämän häiriöherkän lapsen pukeutumispaikka oli syrjäisin nurkka, jossa hän voi pukeutua selin muihin. Kun hän ei nähnyt muita lapsia eivätkö muut lapset lähtötohinassa tahattomasti yltäneet tönimään, niin esikoinen sai vaatteet paremmin päälle saamatta kiukkukohtausta. Ja jos kiukkukohtaus tuli, aikuinen auttoi pukemisessa. Eli tilanne järjestettiin lapsen erityispiirteet huomioiden: ulos oli silti aina mentävä, tulipa kiukku tai ei.



Mun mielestä erityislapsilta pitää odottaa samaa käytöstä (samoja velvollisuuksia ja oikeuksia) kuin kaikilta muiltakin, mutta lapsen erityispiirteet otetaan toiminnassa huomioon, eli järjestetään tilanne tarpeiden mukaan ja huonoina päivinä aikuinen auttaa vielä siihen päälle.

Onko teillä ollut tapaamisia, oletko pyytänyt että keskusteltaisiin lapsen käsittelystä?

esim väkisinpukeminen ja ulos.

Onnkesi päiväkodissa ammattilaiset tietävät tämän ja he todennököisesti tietävät lapsista, diagnooseita ja erityispiirteistä jotain enemmän kuin sinä ulkopuolisena.

Siirtyminen sisältä ulos oli vaikeaa erityisellemme taaperona/leikki-ikäisenä (asperger ja aistiyliherkkyydet), koska niissä tilanteissa oli liikaa kaikkea hälinää, hulinaa ja sekavuutta. Meidän päiväkodissa tilanne hoidettiin seuraavasti: tämän häiriöherkän lapsen pukeutumispaikka oli syrjäisin nurkka, jossa hän voi pukeutua selin muihin. Kun hän ei nähnyt muita lapsia eivätkö muut lapset lähtötohinassa tahattomasti yltäneet tönimään, niin esikoinen sai vaatteet paremmin päälle saamatta kiukkukohtausta. Ja jos kiukkukohtaus tuli, aikuinen auttoi pukemisessa. Eli tilanne järjestettiin lapsen erityispiirteet huomioiden: ulos oli silti aina mentävä, tulipa kiukku tai ei.

Mun mielestä erityislapsilta pitää odottaa samaa käytöstä (samoja velvollisuuksia ja oikeuksia) kuin kaikilta muiltakin, mutta lapsen erityispiirteet otetaan toiminnassa huomioon, eli järjestetään tilanne tarpeiden mukaan ja huonoina päivinä aikuinen auttaa vielä siihen päälle.

Mun mielestä erityislapsilta pitää odottaa samaa käytöstä (samoja velvollisuuksia ja oikeuksia) kuin kaikilta muiltakin, mutta lapsen erityispiirteet otetaan toiminnassa huomioon, eli järjestetään tilanne tarpeiden mukaan ja huonoina päivinä aikuinen auttaa vielä siihen päälle.

Esim sokeaa ei voi käskeä näkemään, kuuroa kuulemaan, invalidia kävelemään, eikä vaatia lapselta sellaista mihin hänen ymmärryksensä tai käsityskykynsä ei riitä.

Ulkopuolinen ei voi tietää mistä lapsen käytös johtuu, lapselta voi vaikka puuttua puolet aivoista ja sillä jäljellä olevalla puolella voi tapahtua minimaalisia epilepsiakohtauksia vähän väliä. Ulkopuolinen voi vain uhmetellä ja taivastella, miksi ton ei tarvi mennä ulos vaikka muiden pitää.

Kirjoitinkin jo tuohon toiseen ketjuun, että suu auki olen katsonut päiväkodin pienryhmän toimintaa vuoden päivät. Lapseni on siis nyt eskarissa ja viime vuonna päivähoidossa samassa ryhmässä, jossa on puolet erityistä tukea tarvitsevia lapsia ja puolet taas ns. tukilapsia eli tavallisia. Olen ihmetellyt päiväkodin lepsua asennetta eri ristiriitatilanteissa, mm. lapsen saatua raivarin siirtymätilanteessa (= tässä tapauksessa vaatteiden pukeminen ennen uloslähtöä) hän saikin jäädä päiväkodille eikä tarvinnut lähteä muiden mukana retkelle. Mielestäni tuo oli väärin tehty; lapsi ei ole tyhmimmästä päästä ja selkeästi haki huomiota + yritti saada tahtonsa läpi käytöksellään (ei siis halunnut lähteä ulos). Itse olisin pukenut lapsen väkisin ja vienyt ulos, kokemuksesta tiedän että se huuto lakkaa heti pihalla.

Sama tapaus on motorisesti levoton ja vaeltelee pitkin huonetta, jossei häntä pyri rauhoittamaan ja istuttamaan alas esim. tehtäväkirjan avulla. Joskus näin tehdäänkin, mutta liian usein lapsi vaan vaeltaa käytävillä, toisten ryhmien tiloissa...opettajienkin nurkkaukseen eksyy ja saattaa räpeltää heidän tavaroitaan. Hyppii alas vaarallisista paikoista jne. Minun kantani tähän on, että koko touhu pitäisi kieltää ja vaikka sitten istuttaa poikaa väkisin sen puoli tuntia, mutta päiväkoti ei siihen tahdo ruveta.

Päiväkodissa oleminen tuntuu olevan kovin kaaoottista muutenkin, vaikka ryhmässä on 11 lasta (joista 5 erityisiä). Lapsen käytös on usein sellaista, jonka kuvauksesta en tunnista häntä ollenkaan: kiljuu lounaalla niin kovaa, että hänet siirretään pois muiden luota, levolla höpöttää ääneen itsekseen ja leikkii niin että aikuinen joutuu istumaan koko ajan vieressä... negatiivista palautetta tulee lähes päivittäin.

Jos ei, niin älä sekaannu asioihin, joista sinulla ei ole tietoa. Lasten vanhemmilla ja henkilökunnalla on tiedossa mahdolliset diagnoosit ja yhdessä sovitut käytännöt tilanteiden hoitamiseen.

Oma lapsenikin on tukilapsena integroidussa erityisryhmässä. Erityislapsia on kuitenkin vain 3/12. Jos heitä olisi enemmän, niin heillä on vähäisempi tuen tarve tai omat avustajat/opettajat.

Mun mielestä erityislapsilta pitää odottaa samaa käytöstä (samoja velvollisuuksia ja oikeuksia) kuin kaikilta muiltakin, mutta lapsen erityispiirteet otetaan toiminnassa huomioon, eli järjestetään tilanne tarpeiden mukaan ja huonoina päivinä aikuinen auttaa vielä siihen päälle.

Erityislapsella voi olla mukautettu opetussuunnitelma, jolloin samoja asioita ei vaadita. Samoin, jos lapsi on vaikka sokea, hänen ei tarvitse toteuttaa samoja velvollisuuksia kuin muiden (esim. viedä asitioita kärryyn, kenkiä tiettyyn kohtana hyllyä jne.).

Lapsemme pk-ryhmässä on down-poika, joka ei vielä puhu. Hänen ei tarvitse esim. kiittää ruoan jälkeen tai saadessaan vaikka jonkun lelun, koska ei siihen vielä pysty.

Tottakai hyvää käytöstä opetetaan, ja muiden turvallisuutta ei vaaranneta, mutta tukilapset oppivat joustamaan välillä. Se ei ole mielestäni ollekaan väärin, koska meidän kaikkien tulisi kasvattaa lapset huomioimaan erityistä tukea tarvitsevia ja auttamaan toisia.