Lue keskustelun säännöt.
Olen pettynyt kun 6-vuotias poikani ei halua urheilla
03.10.2012 |
En voi sille mitään. Me ollaan super-urheilullinen pariskunta ja ollaan koko ajan fiilistelty kuinka istutaan naperoturnauksen katsomossa jännäämässä lasten pelejä. Korostan, että en siis elä mitään menetettyä urheilu-uraa lapseni kautta.
Mutta nyt näyttää siltä, että yrityksistä ja lajikokeiluista huolimatta 6-vuotias esikoisemme ei innostu urheilusta. Ei halua pelata mitään. En pysty käsittämään. En tiedä mitään hienompaa harrastusta kuin urheilu -sosiaalinen yhteenkuuluvuus, voiton huuma ja tappion hetket joukkueen kanssa elettynä, pelireissut... ja nyt ei. Ei sitten millään. Poika kavahtaa kilpailua.
Siviilissä on sitten kavereiden kanssa sellainen, että haluaa aina johtaa leikkejä ja voittaa kaikessa.
Onko tämä vain joku vaihe tämä pelaamisen pelko ja meneekö ohi ts. ettei vielä kannattaisi luovuttaa vai tuleeko pojastamme joku nenä-kiinni-läppärissä elämänsä elävä ruipelo, joka ei pysy pystyssä kun pesismaila annetaan koulussa käteen?
Kommentit (10)
semmosia missä ei tarvi kilpailla. Eikö poika siis innostu perheen yhteisestä metsäretkestä, kavereiden kanssa pihalla juokselusta, hiihtoretkestä...? Vihaako uimahallikäyntejä tai rantavedessä puljaamista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ole innostunut, useita lajeja on kokeillut.Osallsituu mielellään, mutta ei ole kilpailuhenkinen (kun vain kotona ja kaveripiirissä) Mutta mielellään pelaa pihalla kavereiden kanssa korista sählyä ja jalkapalloa. ja osallistuu kaikkii koulussa olleisiin turnauksiin 8 siis kunnan eri koulujen välisiin). En ole siitä ottanut paineita.
Me vanhemmat taas ollaan aktiivisia musiikin, kuvataiteen ja kirjallisuuden harrastajia, mutta lahjoistaan huolimtta ne ei lasta kiinnosta. Sitä ei voi pakottaa, täytyy toivoa, että isompana ( nuyt 10v) kiinnostaisi.
Fast shown competitive dad. Mahtavia sketsejä kaikki, tässä eka osa:
kiinnostuksen kohteet muuttua. Mutta ihmisethän o vat erilaisia.
Minulla on kolme poikaa ja vanhin on todella urheilullinen ja kilpailuhenkinen, harrastaa mm. judoa ihan kilpailumielessä, rakastaa pelata sählyä ja jalkapalloa kavereiden kanssa. Kaksi vuotta nuorempi poikamme on motorisesti hyvin taitava ja kiipeää vaikka lasiseinää ylös ilman varusteita mutta joukkuepeleistä ei tykkää yhtään :( Nuorimmaisemme, nyt kohta 6v. poika taas leikkii yhä hiekkiksellä, tykkää piirtää ja häntä on todella saanut houkutella ulos :( Hankimme koiran ja sillä varjolla hänkin on innostunut leikittämään ulkona koiraa ym. Pihaleikit (iso piha maalla) kyllä kiinnostavat kaikkia poikia.
Niin ja meillä äiti on täysi sohvaperuna tätänykyä jos ei koiran kanssa kävelyä ja pihatöitä lasketa. Nuorena kyllä laskettelin ja lenkkeilin. Mieheni on pelannut koripalloa lapsena ja tykkää aikuisena ulkoilla ja mm. kävellä metsässä. Pelannut sählyä aikuisena työporukalla. Että en nyt tiedä minkä verran se aikuisten esimerkki vaikuttaa. Pelaamista (tietokone, kännykät, wii) täytyy ainakin lapsilla rajoittaa. Ja säännölliset harrastukset joita meidän lapsilla tällä hetkellä on yhteensä kuutena päivänä viikossa on kyllä meidän juttu.
Hankkikaa koira :))
Tuskin pojasta nyt ihan soffaperuna tulee koska kyllä se perheen elemäntapa vaikuttaa lapseen.
Onko pakko harrastaa joukkuelajeja? Voisiko harrastaa vaikka uintia,tennistä,telinejumppaa ym?
Ehkä poika tietäisi itse mitä haluaa harrastaa ja jos ei halua vielä mitään niin ehkä haluaa vuoden päästä...
Meillä poika meni myös vasta eskarissa jalkkisjoukkueeseen ja sitä ennen ei halunnut harrastaa mitään. Nyt pelaa kilpajoukkueessa ja harrastaa vielä huvikseen omasta halusta korista.
Tytär taas on ollut aina liikunnallinen ja harrastanut monia lajeja. Minä ja mies ollaan soffaperunoita joten onneksi lapset eivät seuraa meidän esimerkkiä ja tuemme lapsia harrastuksissa mutta emme pakota mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ehkä hän ei ole iässä, jossa joukkueen kurinalainen harjoittelu ja ohjeiden kuuntelu on kova juttu?
Meillä 6vuotiaan jalkapalloinnostus lähti siitä, että a) pojan paras kaverikin pelasi ja b) ollaan potkittu kesällä paljon palloa.
Nyt futisharjoitukset kiinnostavat, vaikka välillä ilmoittaa ettei jaksa harrastaa enää.
Eli kovin hetkellisen tunteen pohjalta tuo harrastus elää. Olemme päättäneet, että siihen mikä on aloitettu sitoudutaan (harjoitellaan pitkäjänteisyyttä) mutta voi niitä harjoituksia väliinkin jättää, ei mennä väkisin.
Sulle sanoisin, ettäehkä se otollisin pelinaloitusikä tulee vielä? Ehkä herkkyyttä ei vielä ole? Älä vaivu epätoivoon:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tennis, golf, ratsastus, taitoluistelu, mikroautoilu... Eihän sen joukkuelaji tarvitse olla.
Ymmärrän kyllä tilannettasi. Oma esikoiseni, tyttö, ei ole urheilullinen. Harrastaa kyllä tanssia, mutta ei muuta urheilua. On aikanaan telinevoimistellut, uinut, ratsastanut, pelannut tennistä, lasketellut, pelannut korista, mutta kaikki on jäänyt. Harmittaa kovasti, ettei tyttö saa nautintoa urheilemisesta, eikä tee mitään liikunnallista vpaa-ajallaan. Toisin kuin poika, joka liikkuu kokoajan ja harrastaa vaikka mitä. Nauttii hikoilemisesta ja kovasta treenistä sekä kilpailuista ja peleistä.
Niin ne on erilaisia...
on pakottaa poika johonkin urheilu-kerhoon, harrastukseen ym. Onko poika musikaalinen? Olisiko esim. jokin soitin mieleen ja musiikkitunneille? Taitellinen? kuvataidekerhoon?
Älkää pliis näyttäkö pettymystä lapselle, koska se tuntuu pienestäkin lapsesta pahalta jos ei pysty miellyttämään vanhempiaan.
Osta sille tietokone.