Ahdistaa katsoa _hyvin_vihaista äitiä, joka ilmeettömänä puhuu kirjakieltä

selkeästi artikuloiden, ilmaisematta mitenkään suoraa aggressiota, ja kuitenkin hän on niin vihainen, että tuntuu että vielä piirun verran lisää kiukkua niin tuo ihminen räjähtää hallitsemattomasti.



Ennen lapsia olin sitä mieltä, että lapsille ei saa huutaa. Nyt olen sitä mieltä, että jopa se huutaminen on parempi, kuin sellainen patoutunutta vihaa puhkuva, todella pelottava kivikasvoinen mutta näennäisen rauhallinen käytös. Viime aikoina olen tavannut pari tällaista äitiä, ja on tosi ahdistavaa katsoa, kuinka näiden lapset on ihan sekaisin, kun äidin kehonkieli ja sanotut sanat ovat suuressa ristiriidassa keskenään. Minä olen rauhallinen ihminen, mut tulen tuollaista katsoessa itsekin vihaiseksi ja hämmentyneeksi.