Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
oksensin äsken
13.10.2012 |
Voinko olla näin stressaantunut?
Järjestän käytännössä yksin yhtä isoa projektia ja olen siitä tosi stressaantunut. Ei ole kokemusta sellaisesta. Heräilen aina ennen aikojani aamulla/aamuyöllä enkä saa unta. Tänäänkin. Yritin nukkua mutta tyypillisesti en enää saanut unta ja oli nälkäkin ja se teki vielä huonomman olon. Lopulta nousin syömään vähän puuroa jos se helpottaisi, mutta ei auttanut. Tuli vaan vielä etovampi olo, en varmaan syönyt tarpeeksi. Äsken pitikin mennä sitten oksentamaan. Great...
Mulle kaiketi sopisi hyvin simppeli työ vaikka miten "akateeminen" olisin ja pitäisi olla niin kauhean kunnianhimoinen ja kehittymishaluinen :(
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
...jos on tällainen että kovempi stressi aiheuttaa heti univaikeuksia ja näköjään oksentamistakin...
Ehkä siihen on syynsä miksi olen alisuoriutuja ja viihdyn yksinkertaisissa suorittavissa töissä. Muut akateemiset ystävät tekevät uraa päälliköinä, mutta minulla näköjään menee elämä sekaisin jo yhdestä projektista.
Tämä on huono yhdistelmä, että on ollut aina hyvä koulussa ja ympäristö siksi odottanut jotakin "suurta". Omasta tahdosta ei tietoakaan. Aina vaan se tunne että minun "kuuluisi" nyt olla kunnianhimoinen ja hankkia koko ajan vastuuta jne. Oikeasti pelkään vastuuta, olen vähn neuroottinen ja saan kauheita stressireaktioita jos tuntuu että tilanne ei ole hallinnassa.
Helpompaa olisi, jos olisi ollut keskinkertainen koulussa niin ei olisi tätä ympäristön vahvaa oletusta jostakin uran tekemisestä. Tuntuu vaan, että nykyään on tuollainen kulttuurinen oletus. Kaikkien ("parempien ihmisten" ainakin) oletetaan haluavan kauheasti vastuuta. Mutta onko se nyt sitten hienoa elämää, hirveässä stressissä olla koko ajan ja uhrata itsensä työlle? Tätä näen vahvasti ystävieni uran rakentamisessa, mutta samalla juuri tuota pidetään ihailtavana ja jonakin mitä kuuluukin tehdä.