Olenko ainoa, joka ei ole purskahtamaisillaan itkuun kun vauva rokotetaan?

Hyväksi ne rokotukset vauvalle on. Ei se kivaa ole, mutta tarpeellista. Ja äkkiä ohi. Me osallistuttiin rokotetutkimukseen, ihmetytti kun terkka sanoi, että jotkut ei halua osallistua siksi, ettei vauva saisi lisää piikkejä, ja siis tutkimuksessa sai lapselle hyödyllisen rokoituksen ilmaiseksi. Mut pari lisäpiiikkiä ilmeiseti. on joistakin niin kamalaa..

mutta se johtuu varmaan siitä kun olen paksunahkainen sairaanhoitaja ja piikitän potilaita koko ajan itsekin. Olen myös osallistunut rokotetutkimuksiin ja ollut tyytyväinen. Lapset on saaneet enemmän seurantaa, lastenlääkärin tarkastuksia ja ylimääräisiä rokotteita.

No ei itketä tätäkään äitiä. Eikä ole ollut noissa rokotustilanteissa itku lähelläkään. Ei edes silloin, kun vastasyntyneeltä otettiin sairaalassa verinäytteitä kantapäästä.



En ole yhtään kyynelehtivää tyyppiä muutenkaan. Ja tuollaista kuka-itki-eniten -kisailua en olisi jaksanut ollenkaan.



Lapsihan tarkkailee vanhempiensa reaktioista, onko tilanne pelottava, vaarallinen vai kaikki ok. Eli tuollaiset tunteidensa varassa vellovat vetistelijät tekevät tilanteen lapselle vaikeammaksi kestää.

Mua ei ole ikinä itkettänyt vauvan parkaisut rokotusten takia.



Yritän aina kiinnittää lapsen huomion kriittisellä hetkellä johonkin muuhun, niin ettei se edes huomaisi rokotusta.



Juuri kun terkkari antaa rokotuksen, näytän vauvalle lelua, puhallan sitä naamaan, teen jonkun ilmeen ja hassun äänen tms. Yleensä toimii.



Ei sillä, että hätäilisin lapsen puolesta, vaan siksi että lapselle itselleenkin on parempi jos hän ei edes huomaa mitä tapahtuu.

Niin sitten ei opi pelkäämäänkään niitä rokotuksia.

Mä taas olen vielä pahempi, ja tätä en kehtaisi äiti-vauvapiireissä tunnustaa ikinä: minä ÄRSYYNNYN siitä jos kipua kärsivä ihminen, vauvakin, kitisee. Tekisi mieli tukkia sen turpa vaikka väkivalloin. Niin en toki tee, vaan käyttäydyn ihan rauhallisesti, mutta kaikenlaisia vaistomaisia reaktioita niitä voi ihmisillä olla.

Tällä palstalla voi kerta toisensa jälkeen todeta, että huh, en olekaan ainoa omituinen. Minä siis kanssa lähinnä ärsyynnyn lapseni itkusta, jos hän itkee minun mielestäni "turhaan"! Esim. rokotusten yhteydessä ymmärrän, että piikit sattuvat ja toki lohdutan, mutta jonkin ajan päästä ärsyynnyn ja mieleni tekisi sanoa lapselle, että lopeta jo, ei voi enää sattua! Oikeasti tietenkin tyynnytän lapseni ja ohjaan huomion muualla jne.

Päiväsaikaan tuon reaktion saa vielä peitettyä hyvin, mutta yöllä väsyneenä "turhaan" (eli ei korvatulehdusta tms. selkeää syytä) itkevää lasta lohduttaessa ja nukuttaessa saan kyllä välillä purra hammasta...

pois päiväjärjestyksestä. Lapsi hyötyy rokotustilanteessa paljon enemmän varmasta ja rauhallisesta vanhemmasta, kuin kyynelehtivästä ja vapisevasta äitiliinistä.

Mun mielestä on enemmänkin outoa se äidin kyynelehtiminen vauvaa rokottaessa :O



Jotenkin ymmärtäisin, että itkettäisi, jos lapsi olisi vakavasti sairas ja tehtäisiin jotain kivuliaita toimenpiteitä. Mutta että vauvan rokotuksen takia itkua äidiltä. En tajua. Vauvahan hätääntyy lisää, jos äiti vollottaa. Ihme pullamössötystä ja huonon esimerkin antamista. Elämään kuuluu muutakin kuin piknikkiä ja aurinkoa. Joskus nyppästään tikkua lapsen sormen päästä ja joskus imetään vauvan nenästä räkää räkäimurilla. Eikä niiden toimenpiteiden takia tarvitse äidin itkeä. Itkeekö nämä samat äidit sitten kun lapsi viedään hammaslääkäriin ja siellä pitää jotain ronkkia?

Ei pahemmatkaan toimenpiteet, lapsi syntyi alle 700g painoisena, joten niitähän on sitten ollut ihan riittävästi. Itseä lohduttaa se, että omalla rauhallisella läsnäolollani ja kosketuksella voin vähentää vauvan kipua ja olla lohduttamassa ja tukena.

Vauvan parhaaksihan ne rokotukset on, ei siinä olla vauvalle pahaa tekemässä.

Et ole ainoa, minä olen samanlainen. Eipä siitä tarvitse itkemään ruveta mun mielestä... Muuten en koe olevani erityisen tunnevammainen :)

Mä taas olen vielä pahempi, ja tätä en kehtaisi äiti-vauvapiireissä tunnustaa ikinä: minä ÄRSYYNNYN siitä jos kipua kärsivä ihminen, vauvakin, kitisee. Tekisi mieli tukkia sen turpa vaikka väkivalloin. Niin en toki tee, vaan käyttäydyn ihan rauhallisesti, mutta kaikenlaisia vaistomaisia reaktioita niitä voi ihmisillä olla.

Olen kyllä muuten aika itkuherkkä. Ja tietysti tunnen myötätuntoa vauvaa kohtaan kun häntä sattuu, mutta nopeastihan se menee ohi lohduttelulla. Illalla annan herkästi lääkettä jos näyttää että pistoskohta on kipeä tms. Mutta ei kyllä itketä.

En minäkään ihan niin herkkä ole. Rokotukset on kuitenkin sellaisia, jotka on pakko ottaa. Aina se vähän kirpasee. Monesti jos äiti on hysteeinen, niin se vasta lapseen tarttuukin. Reippaana vaan rokotukseen :-)

ja kun äiti pysyy rauhallisena niin vauvakin on rauhallisempi. Jos äiti on ihan paniikissa, vauvalle saattaa jäädä pahakin trauma hoitokäyntejä/piikkejä kohtaan.

Liikuttaahan se pienen itku, mutta samalla kun sylitän vauvaa, omakin olo muuttuu hyväksi.

Tästä saa siis sen käsityksen että kyynelehtiminen olisi jonkinasteinen äidin velvollisuus. Onpa erikoista.



Itse en ole reagoinut rokotuksiin mitenkään muuten kuin ajatellut että hyvä kun sai ajallaan.



Puolitoistavuotiasta rokotti neuvolalääkäri, joka oli aika kokemattoman oloinen. Neuvoi pitämään reidestä lujaa kiinni. No, pidin reidestä kiinni kuten oli neuvottu, mutta lapsella oli kädet vapaina ja kaksin käsin veti neulan ulos.



Tokalla yrityksellä vahingosta viisastuneina meni rokotus ok, jonka jälkeen laitettiin laastari. Sen lapsi irroitti myös kaksin käsin. "Tommoisia lappuja ette muhun liimaile &%%#¤¤%"



Hih. Oli ikimuistoinen neuvolakerta.

ole rokotuksissa itkettänyt mutta en ihmettele että joitain itkettää, onhan se suojeluntarve omaa lasta kohtaan tosi voimakas ja on luonnollista että tuntuu pahalta kun tarkoituksella satutetaan. Mutta toisaalta normaalia sekin jos ei itketä, monet (kuten itse) pystyy kuitenkin suhtautumaan siihen tilanteeseen järkiperäisesti. Ei tunneasioissa oikein voi määritellä että mitä on tai ei ole luonnollista tuntea.



Sen sijaan verikokeita reilun vuoden ikäseltä otettaessa kyllä itkin, hiljaa tosin olin mutta kyyneleet valui siinä missä lapseltakin kun piti väkisin pitää kiinni ja homma kesti ja kesti..