Mä olen ihan paska hirviöäiti.

Okei, vähän ehkä liioittelin, mutta:



Mulla on kolme poikaa, joista keskimmäinen on maailman tunteellisin, taiteellisin, vakavin pieni ihminen, siis täysin erilainen kuin minä.



Ja minä tyhmä TYHMÄ ihminen jatkuvasti puhun hänelle ihan tyhmiä tajuamatta siinä hetkessä, että lapsi ottaa ne ihan tosissaan, tuntee empatiaa mua kohtaan, on ehdoton rakkaudessaan, ja tekee kaikkensa että mulla olisi hyvä olla, ja että hän olisi minulle täydellinen lapsi.



Tunnistaako kukaan muu samaa? ON ihan hirveän huono omatunto nyt, kun asian oikein todella sisäistin vasta tänään.