Siskoni oli sitten päästänyt 6v:n yksin rantakivikolle.
Asutaan siis ihan meren vieressä. Meiltä rannalle on noin 50 metriä, siskoltani 10 metriä.
Sisko oli sitten päästänyt pojan saman ikäisten muksujen kanssa rantakivikolle ilman aikuisen valvontaa. Siskon pihasta näkyy kyllä joten kuten rantaan (paljon puita edessä), mutta minusta aikuisen täytyy olla mukana.
Nyt siskoni on ihmeissäni, miksi olen raivoissani. Hän on hyvin tiennyt sen, että poikaa ei päästetä yksin veden viereen. Kivet voivat olla liukkaita tai sitten mennään ihan rantaviivan viereen ja hups, ollaan vedessä kun horjahdetaan (ja tuossa kohtaa rantaa vettä on heti noin puolitoista metriä).
Muiden lasten vanhemmille ilmoitin asiasta, koska tiedän että heillä ei ole lupaa mennä rantaa. Omalle pojalleni en tietenkään voi olla vihainen, koska täti oli antanut luvan (lapsi oli käymässä hänen luonaan).
Olenko nyt kauhea tiukkis vai suutuinko ihan aiheesta? Vaikka lapsi on koko elämänsä asunut meren ääressä, ei se takaa turvallisuutta, varsinkaan kun lapsi ei osaa vielä kunnolla edes uida.
Kommentit (6)
Olisin kyllä puhunut pojallekin tiukkaan sävyyn että rantaan ei mennä yksin vaikka kuka antaisi "luvan".
Onko siskollasi lapsia eli kykeneekö arvioimaan miten lapset käyttäytyvät ?
Minä juttelisin rauhallisesti pojalle ja kysyisin mitä olisi tapahtunut jos hän olisi tipahtanut kiviltä mereen ? Mitä jos kaveri olisi tipahtanut ? Onko pojan mielestä turvallista mennä rantaan noin ?
Tarkoitan että joskus on hyvä että lapsi itse miettii eikä tee vain automaattisesti sen mukaan mitä joku muu (aikuinen tai kaveri) sanoo.
Siskollani ei ole vielä lapsia (nyt on ihan viimeisillään raskaana). Kokemusta lapsista on minusta paljon, siis nimenomaan meidän pojasta. On ollut vähän sellainen toinen äiti, kirjaimellisesti ensi sekunneista lähtien.
Hän on asunut aina tässä vieressä (300 metrin päässä), joten poika käy usein hänen luonaan ja on myös usein yötä.
Hän on aina kunnioittanut kasvatusperiaatteitani (esim. juuri sitä, ettei rantaan mennä). Muutoinkin olemme aika lailla samalla linjalla mielipiteidemme kanssa.
Siksi en ymmärrä, miksi hän yhtäkkiä päästää pojan yksin (kavereiden kanssa) kiville. Kuulemma lapset olivat niin innoissaan, että myöntyi. Hän oli toki koko ajan omalla pihallaan, mutta se näköyhteys on mitä on, varsinkin vilkkaiden eskareiden kanssa.
Poika tietää, että minä en anna lupaa mennä rannalle mutta hänelle lupa siskoltani riittää (muiden aikuisten luvalla tuskin menisi). Siis missä tahansa asiassa. Toki minä olen se "oikea" vanhempi, mutta kuten sanoin, siskoni on viettänyt niin paljon aikaa lapsen kanssa, että on tavallaan se varaäiti. Tätä suhdetta on ihan oikeasti vaikea kuvailla, koska taitaa olla harvinaisen läheinen.
Mieheltä en saa tässä asiassa yhtään tukea, koska onhan hänkin vielä hengissä, kuten itse asian ilmaisi (on itse asunut koko ikänsä täällä, minä olen "tulokas"). Minä vain kuulemma tukahdutan lasta, joskushan sitä on opittava kiipeilemään tuolla kivillä (joo, aikuisen seurassa).
Muuten tuli oikein hyviä pointteja. Minä en ole koskaan kysynyt tai selittänyt, mitä tehdä jos joku joutuu veden varaan. Olen vain kieltänyt menemästä rantaviivalle.
Huh, kauhean sekava sepustus mutta olen aina ollut ehkä vähän liiankin suojelevainen mitä tulee tuohon veteen. En vain halua ottaa riskejä mutta toisaalta miehen hälläväliä-meiningillä tuskin pitkälle pötkitään.
Ihan oikeassa olet. Ja minun korvaani liukas kivikkokin kuulostaa jo paikalta, johon lasten ei pidä keskenään mennä ihan ilman sitä rantaakin. Jos siis on isohkoja kiviä, joiden päällä lapset kiipeilevät ja liukastumisvaara.
Juttele siskosi kanssa, että hän ihan oikeasti ymmärtää miksi lapsia pitää vahtia. Ei riitä, että on kuuloetäisyydellä kun jotain on jo sattunut ja lapset huutavat apua. On koko ajan katsottava, mitä puuhaavat. Leikit voivat ihan yhtäkkiä muuttua vaarallisiksi ilman että 6-vuotiaat tajuavat vaaraa.
Aivan samaa mieltä miehesi kanssa jos nainen saa idioottimaisen päähän piston ei miehen AINA tarvitse olla tukemassa. T. Nainen itsekkin
tyhmästi toimittu siskoltasi.