Kiukkuisista isovanhemmista: oma paappani oli jumalattoman

kiukkuinen äijä, pelkäsin häntä lapsena enkä suostunut menemään syliinkään ja hyvä jos uskalsin puhua hänelle ja siitäkös hän sai lisää vettä myllyynsä ja pelotteli ja irvaili mulle lisää. Oli suorastaan kauhukokemus mennä mummulaan ja jäädä paapan kanssa edes hetkeksi kahden. Mulla oli tapana joskus kiertää letin tai poninhännän päätä sormien ympärille ja kerran paappa toi mulle sellaisen kuivettuneen kiekuran käteen ja sanoi että katoppas flikka, tämmönen pannaan sun päähän jos vielä räpellät tukkaas. Se oli kuivettunut siansaparo! Yögh, arvatkaa oliko shokki 5-vuotiaalle joka muutenkin oli kauhuissaan.

Kyseessä oli siis isäni isä ja nyt olen huomannut että isäni vanhetessaan paitsi muuttuu oman isänsä näköiseksi, alkaa myös luonteeltaan muistuttaa tätä. On kiukkuinen ja äkkipikainen, hermostuu ihan pienistä ja kiusaa lastenlapsia ja ärjyy heille. Muistisairaudesta ei ole kyse, vaan on siis ihan tuollainen. Paappanikaan ei koskaan dementoitunut vaan järki leikkasi kuin partaveitsi 95-vuotiaaksi asti ja sitten petti sydän. Ilkeä oli elämänsä loppuun asti.

Kammottaa ajatella isääni ja sitten sitä, että olenhan itse saanut puolet isäni geeneistä, joten minkähänlainen kiukkumummo musta sitten tulee?



t. 3 lapsen äiti