Onko kenellekään käynyt niin että mielenterveysongelmat levitettiin yleiseen

juoruilijoiden tietotaitotaso oli sitä luokkaa, että mulla alkoi olla diagnooseja joka lähtöön.

Kärsin traumaattisen tapahtuman jälkeen PTSD:stä.



Jotkut ei tervehdi vieläkään, kaikki normaalit ihmiset pitää mua ihan samana henkilönä kuin ennen tapahtumaakin.



Oma toimintasi ja käytöksesi määrittää enemmän ympäristön suhtautumista kuin se mitä sairastat tai sairastit.



Tsemppiä.



Vie aikaa, mutta fiksuimmat ymmärtää kyllä.

Olen ihan itse kertonut oleellisille ihmisille (läheiset, neuvola, koulussa lapsen opettaja tms. tukiverkon ihmiset), että kotona on tiukka tilanne meneillään tai että tarvitsen lisäapua. Olen pyytänyt mainitsemaan, jos se näkyy lapsen koulupäivässä.



Syynä miehen vaikea masennus, oma uupuminen tai tuo edellä mainittu post-traumaattinen stressireaktio.



Oma asenn taitaa ratkaista paljon, en häpeä. En ole kokenut syrjimistä vaan ymmärrystä ja myötäelämistä.

Oma asenn taitaa ratkaista paljon, en häpeä. En ole kokenut syrjimistä vaan ymmärrystä ja myötäelämistä.

olet itse voinut päättää kenelle kerrot. Mulla läheinen on levittänyt tietoa täysin ulkopuolisille eikä ole vaikea arvata että juttu todellakin tulee leviämään. Ennen mulla ei ole ollut suurempaa sosiaalisten tilanteiden pelkoa mutta tämä juttu on saanut aivan kamalan vainoharhaisen olon aikaan :(. Osaanko enää koskaan olla samalla lailla luottavainen ihmisiä kohtaan kuin olen tähän asti ollut. Jos joku suhtatuu nuivasti, osaanko olla ottamatta itseeni siitä näkökulmasta että no tuo ainakin tietää. Ymmärrän että pitäisi vaan luottaa itseensä mutta jos pystyisin siihen, niin tuskin näistä mt-ongelmista kärsisinkään. Pelottaa että alan pikku hiljaa eristäytyä. ap

Miksi häpeät sitä niin kovin, että mieli ei aina kestä?

En tiedä, mutta ei mua enää kiinnostais mitä muut ihmiset ajattelis minusta vaan olisin raivoissani tietovuodosta. Julmettu kostonmakuinen korvausvaatimushalu olis täysillä päällä. En lepäisi ennen kuin vuodon syypää on maksanut raskaasti, katui hän sitä tai ei. Tai no, pinnan alla kuohuisi mutta ulospäin olisin tyyni mutta jämäkkä ja erittäin laskelmoiva.



Uskon että parasta on itse alkaa puhumaan niistä omista diagnooseistaan ihmisten kanssa, ja alkaa varovasti kartoittamaan ketkä vielä pitää sua tavallisena ihmisenä, ja ketkä on leimannu sut hulluksi. Pitäydy niiden seurassa jotka pitävät sinua ihmisenä.



On tavattoman kapeakatseista leimata jotakuta pelkästään hulluksi, riippuen tietysti ongelman laadusta. Esim. sosiopaatista pysyisin etäällä mutta joku OCD olis täysin hyväksyttävä, inhimillinen ja siedettävä piirre. Masennuksesta ja kriiseistä toipuviin en halua koskea pitkällä tikullakaan koska pidän heitä tavallaan pommeina, enkä halua olla tekemisissä pommien kanssa. "Pommien" käsittelyyn tarvitaan herkkää, huomaavaista ja tarkkaavaista ihmistä. Minua ei ole siunattu tuolla yhdistelmällä.



Se on se päällimmäinen huoli niillä keillä ei ole koskaan ollut mielenterveysongelmia, kun he joutuvat ns. hullujen kanssa tekemisiin - mielenterveyspotilas nähdään pommina johon ei haluta kajota. Kukapa meistä haluaisi mennä kirurgiksi tuosta noin vaan. Vertauskuva on sama. Ihmisen mieleen ei haluta kajota jos sen vointi on oletettavasti vaarantunut, sen enempää kuin ruumiiseenkaan. Jos mielenterveysongelmasi ovat sitä luokkaa että sinut nähdään helpostisärkyvänä, kokeilisin ensimmäisenä vakuuttaa muut ihmiset yksi kerrallaan siitä että olit rikki mutta nyt voit paljon paremmin, ja että sinä olet se sama ihminen jonka he tunsivat aiemminkin. Sinun täytyy näyttää ulospäin vahvalta ja itsevarmalta, ei epävarmalta, koska se lähettää sen varoitussignaalin.



Tottakai ns. terveitä ihmisiä voi saada aina ystäväksi, vaikka samalla paikkakunnalla niiden saaminen voi olla vaikeutunut. Aina voi muuttaa muualle. Ja lähettää laskun vuotajalle.

Oma asenn taitaa ratkaista paljon, en häpeä. En ole kokenut syrjimistä vaan ymmärrystä ja myötäelämistä.

olet itse voinut päättää kenelle kerrot. Mulla läheinen on levittänyt tietoa täysin ulkopuolisille eikä ole vaikea arvata että juttu todellakin tulee leviämään. Ennen mulla ei ole ollut suurempaa sosiaalisten tilanteiden pelkoa mutta tämä juttu on saanut aivan kamalan vainoharhaisen olon aikaan :(. Osaanko enää koskaan olla samalla lailla luottavainen ihmisiä kohtaan kuin olen tähän asti ollut. Jos joku suhtatuu nuivasti, osaanko olla ottamatta itseeni siitä näkökulmasta että no tuo ainakin tietää. Ymmärrän että pitäisi vaan luottaa itseensä mutta jos pystyisin siihen, niin tuskin näistä mt-ongelmista kärsisinkään. Pelottaa että alan pikku hiljaa eristäytyä. ap

Yksityiselämää koskevaa tietoa ei saa levittää ilman asianosaisen lupaa, vaikka se olisikin paikkansapitävää. Tuollaisessa tilanteessa rikosilmoituksen teko kannattaa, se otetaan vakavasti mikäli sinulle on aiheutunut asiasta haittaa ja/tai kärsimystä ja vaadit tekijälle rangaistusta. Toisekseen viestität näin ihmisille ettet hyväksy sinusta liikkuvia juoruja ja niiden uskottavuus menettää painoarvoaan.

En minä aio oman perheen jäsenistä ruveta rikosilmoitusta tekemään vaikka kuinka tuntuisi pahalta ja pelottaa että mitä tästä nyt seuraa (jos mitään). ap

En minä aio oman perheen jäsenistä ruveta rikosilmoitusta tekemään vaikka kuinka tuntuisi pahalta ja pelottaa että mitä tästä nyt seuraa (jos mitään). ap

No siinä tapauksessa ettei sinulla ole konkreettista näyttöä haitasta, niin rikosilmoitus ei ole -toistaiseksi- aiheellinen. Mutta sitä suuremmalla syyllä olisin nyt varuillani jos kyse on perheenjäsenestä. Vaikka läheinen ihminen olisi kuinka rakas, niin toinen puolihan on se, että sitä helpommin voi toista vahingoittaa. Jos nyt annat asian olla, niin sitä matalampi kynnys hänellä on tehdä vastaavaa uudestaan. Ja mitä lähempänä sinua hän on, sitä parempaan "materiaaliin" hän voi päästä käsiksi...

Selvittäkää nyt toistaiseksi asiaa kahden kesken, mutta varaudu ja mieti tarkasti mitä teet, jos tästä alkaakin ilmetä seurauksia. Sillä on tärkeää, että jotenkin reagoit tai kohta huomaat olevasi kynnysmatto.