Nykyajan kauneusihanteet, syömishäiriöt yleistyneet? Onko näin?

olen jo aikuinen,yli 40v.Ennen minulla ei ollutminkäänlaisia paineita syömisen ja laihuuden ei muunkaan suhteen. Sitten jokunen vuosi sitten jouduin polvileikkauksen takia saikulle ja kun kotona oli tylsää niin eksyin palstoille.Siitä alkoi syömishäiriöni, alapääkarvojen sokerointi, kauneusleikkaukset,juokseminen ja salilla laukkaaminen ja muu tyytymättömyys itseeni, ja jopa puolisooni ja seksielämääni ja jopa petin miestäni kun kuvittelin että minulta oikeasti puuttuu jotain oleellista....



Nyt korjailen särkynyttä itsetuntoani ja terveyttä. Jostain syystä,olen vissiin aika herkkä, se lintukodosta maailman avautuminen palstojen kautta sai minut epäilemään kelvollisuuttani ihan tavallisena perheenäitinä.



Onkohan muita joilla aikuisena tullut ulkonäköpaineita syystä tai toisesta? Onko aikuisella anoreksiaa tai bulimiaa ollenkaan?

Minä en oksentele enkä kieltäydy syömästä mutta kadun syömistä ja ahdistun kun olen syönyt esim pullan ja yritän laihduttaa koko ajan ja sitten lankean syömään paljon joka kaduttaa. BMI:ni on 23, ja pidän itseäni tosi isomahaisena läskinä.



Minuun on vaikuttanut eniten juuri ne kommentit että miksi äidit ei pysy samanlaisena kuin nuorena, että ikääntyminen ei ole mikään syy antaa kehon rupsahtaa, myös palstoilla laiskoiksi ja välinpitämättömäksi lahnaksi haukkuminen ja ettei suomalainen nainen huolehdi ulkonäöstään ym ym.

Mutta kyllä syömishäiriö on laajempikin asia kuin pelkistä ulkonäköpaineista syntyvä. Useinhan taustalla on ahdistus, joka voi syntyä muistakin asioista kuin ainakaan pelkistä ulkonäköpaineista. Kun henkilö kokee ettei pysty kontrolloimaan ympäristöään ja elämäänsä tarpeeksi, niin hän voi alkaa kontrolloida sitä mitä pystyy, omaa syömistään ja kehonsa muotoa.



Mutta on totta ja ihan tieteellisissä tutkimuksissa havaittu fakta, että usein laihdutuskuuri toimii laukaisevana tekijänä syömishäiriön puhkeamisessa. Laihdutuskuureille taas nykyisin aletaan varsinkin kauneusihanteiden takia, eikä useimmiten siitä syystä että olisi niin ylipainoinen että se jo häiritsisi terveyttä.

Kyllä omassa tuttavapiirissäni on muutama virallisesti syömishäiriöinen ja pari sellaista, joilla ei diagnoosia ole mutta selkeästi oireita. Olen varma että syömishäiriöt ovat yleistyneet.



Itse sairastuin bulimiaan 18-vuotiaana. Muutin pois kotoa opiskelupaikkakunnalle ja aikuistuminen ei ollutkaan niin helppoa kuin olin kuvitellut. Ahdistus, hämmentävät pelkotilat ja pärjäämisenpakko laukaisivat tunnesyömisen ja kilojen kertyessä helpoin tie niiden estämiseen oli oksentaminen. Omassa tapauksessani tilanne ei lähtenyt laihduttamisesta, se tuli kuvaan vasta myöhemmin.



Muutaman vuoden oksentelin kertomatta asiasta kellekään. Kun aloin seurustella nykyisen kihlattuni kanssa oireet helpottivat. Edelleen mulla on syömishäiriöisen mieli ja viime aikoina, kun ahdistus on nostanut päätään, olen taas sortunut oksentelemaan. Mukaan on tullut laksatiivit ja pakkoliikunta, sillä ne eivät muka ole yhtä "sairaita" kuin oksentaminen. Oksentaessani mun on myönnettävä olevani sairas. Laksatiivien tai suolihuuhteluiden kanssa pelatessani olen muka vain hiljaa epäterve.



n22

on yleistyneet, mutta niiden yleistyminen on varmasti kiinni aika monesta asiasta.