Lue keskustelun säännöt.
Kaipaan sitä aikaa, kun olin yh?
16.09.2012 |
Huomaan toisinaan kaipaavani sitä aikaa, kun olin vielä yh.
Olen nykyään naimisissa oleva, vähän päälle kolmekymppinen nainen, onnellinen ja kaksi lasta.
Vaikka tuntuu kuinka hullunkuriselta, niin onhan kaipuulleni toki perustelut.
Perustelu 1:
Olen perheen talousasioista (siivous/pyykkäys/ruokahuolto/yms) pääasiallisesti vastaava.
***Ero yh-aikohin: nyt siivoan myös miehen jäljet eli työtä enemmän. Toki mieskin toisinaan siivoaa, mutta arjen kotitöihin hän harvoin osallistuu.
Perustelu 2:
Yh:na ollessa tiesi aina etukäteen, että joka toinen viikonloppu oli sitä omaa aikaa. Sitä aikaa, milloin sai nukkua, siivota rauhassa, käydä leffassa, tai tehdä ihan mitä lystättää, LADATA AKKUJA SIIS.
***Ero yh-aikoihin: Nykyään koskaan ei tiedä, milloin saa omaa aikaa. Tai edes parisuhdeaikaa. Mies on niin paljon töissä, että sitä haluaisi kahdenkeskeistäkin aikaa, mutta sitäkään ei saa kuin joskus aniharvoin. Ei ole enää säännöllisiä akun-lataamis-aikoja.
Perustelu 3
Miehen kanssa eläminen on joskus kuin suoraan sarjakuvasta Viivi & Wagner...
***Ero yh-aikoihin: ei tarvinnut komentaa aikuista miestä kuin lasta, eikä tarvinnut sietää sikailua. :P
Tämä lienee oma sisäinen vasta-argumenttini:
Nyt kun tässä latelin näitä perustelujani, niin huomasin, etten silti antaisi pois tätä avioliittoani. Tykkään siitä, että saan nukahtaa toisen viereen. Että on se joku toinen siinä jakamassa ne ilot ja murheet, arjen kommellukset ja ulkopuoliset paineet. Seksiäkin saa melkein aina, kun siltä tuntuu (toimii molempiin suuntiin). Hellyyttäkin on tarjolla, vaikkei ihan kaksistaan saataisikaan olla.
***Ero yh-aikohin: silloin oli _yksin_. Murheet olivat yksin minun. Ilojakaan ei saanut jakaa toisen kanssa. Nukkumaan menin tyhjään sänkyyn. Yhdenillanjutut eivät innostaneet, joten selibaatti tuli tutuksi. Ei ollut ketään, ketä odottaa kotiin töistä. Ei ollut sitä omaa "sikaa", jota paijata. :D Ei ollut syliä, mihin painaa itkuisena päätään.
Aika kultaa muistot? Miksi sitä kaipaa sellaista, mitä juuri nyt ei ole? Vasta mietittyäni asiaa tarkemmin, ei se ruoho sen vihreämpää ollut siellä aidan toisella puolella. Täydellistä elämää ei olekaan. Jännä juttu. :P
Kommentit (6)
ymmärsit jotain oleellista. onnittelut siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta yh:na välillä yksinäisyys oli kova.
Olen viimeaikoina miettiny miten ois helpompaa olla yh, mutta viestisi sai ajattelemaan toiselta kantilta asiaa.. En ehkä mietikkään eroa, koska oikeasti rakastan miestäni mutta joudun liian paljon olemaan yksin lasten kanssa ja siten myös hoitamaan kotityöt yksin..
Että kirjoitit tänne juuri sen mitä minä ajattelin. Olin ennen 4 lapsen yh ja kaipailen noita aikoja ja suunnilleen samasta syystä kuin sinäkin. Mä en nyt näe edes noita positiivisiä asioita mitä suhteessa on kun ahdistaa niin tämä ainainen riitely.... Tuolla se sontiainen vaan nukkuu tyytyväisenä, kun minä TAAS heräsin lapsia passaamaan. Miksen minä ikinä saa jäädä sänkyyn köllimään?:(
miksi olen mielummin yh! Kokeilin avioliittoa uudestaan, mutta ei siitä mitään tullut. Olen liian mukavuudenhaluinen! ;) Yksin on paljon helpompi, vaikka välillä pitäisikin revetä joka suuntaan samaan aikaan lasten takia.
On jotenkin huojentavaa tietää, ettei yksin paini näiden ajatusten kanssa, että on muitakin samankaltaisissa tilanteissa. Olen tyytyväinen, jos sain aikaan perusteellista mietiskelyä, myös siltä toiselta kantilta. :)
Kirjoitettuani viestin, pidin yhden välipäivän siivomisista, pyykkäyksestä, tavaroiden korjailusta ja tiskien laitosta. Ei se vaadi kuin sen yhden päivän, kun nurkat alkaa näyttää sotkuiselta. Taaperoa valvotin siihen asti, kun mieheni tuli töistä (klo 21) ja ojensin hänet miehelle, jotta veisi nukkumaan. Ja hän vei. Sen jälkeen aloin puhumaan mieheni kanssa.
Sanoin tuntevani oloni aliarvostetuksi piiaksi toisinaan. Puhuin rauhallisesti, toin esille omia tuntemuksiani. Ei riidelty, ei korotettu ääntä, vaan keskusteltiin. Mielestäni tämä oli todella rakentavaa. Mies kuunteli ja tuntui jopa rekisteröivän puheitani.
Seuraavana päivänä olin siivonnut edellisen päivän sotkut ja pyykkikone kävi jälleen, tiskit katosivat. Kun mieheni tuli myöhään töistä, hän noteerasi panokseni ja arvosti sitä. Hän tuli pusutellen luokseni, vaihdettiin kuulumiset ja sen jälkeen hän kävi tyhjentämässä tiskikoneesta puhtaat kaappiin. Tätä ei ollut koskaan aikaisemmin tapahtunut pyytämättä.
Viikonlopun aikana mies ajoi nurmikon ja teki ruokaa. Mainitsi illalla, miten ihanaa oli nukahtaa puhtaisiin lakanoihin ja ahkeran vaimon viereen. Voi, kunpa tätä tulisi jatkossakin... En minä tämän enempää vaatisi edes.
Tein myös selväksi, että arvostin hänen eleitään. Kaipuu yh-ajoille hävisivät. Pienillä jutuilla voi saada paljon aikaan. Voi olla, että mieheni liusuu vielä takaisin pitämään minua itsestäänselvyytenä, mutta silloin asioista voidaan taas jutella. Ei huutaa. Sen olen nyt oppinut. Huutamisella (mieheni puhuu mäkättämisestä) ei saa mitään hyvää aikaan. Eikä todellakaan sitä, mitä haluaa eli miehen osallistumista.
Jään innolla odottamaan tulevaa. :)
Ap