Auttakaa elämään sulkeutuneen miehen kanssa :-(

että mies kuulee siinä sivussa kaikki ystäviesi henkilökohtaiset asiat haluamattaankin?



Mihin siinä miehessä rakatuit aikoinaan? Milloin lakkasi puhumasta?

Mitä meidän pitäisi tehdä?

Itehän sä olet sen ukon valinnut.

Erosin myös tuppisuu miehestäni. Seurustelimme 10 vuotta esikoinen nyt 8,5 v. Miehen käyttäytyminen ahdisti minua liian monta vuotta.Lapsi on varmaan saanut huonoja vaikutteita kun puhumaton, äkkipikainen,spontaani,hermoheikko isä on maannut vaan sohvalla illat(tekee töitä)mutta arvomaailma lapsuudenkodista opittu eli muuta ei yarvitse hoitaa kun pakollinen työ. Uuvuttavaa yritin ensin hyvällä monta vuotta turhautuen mieheen.Nyt ero ja lopulta taakka putosi harteiltani.Tämä vapauden tunne kun saa lapsen kanssa elää juuri niin kuin tahtoo eikä joka hahmo vain makaa sohvan nurkassa leffaa möllöttäen. Mies oli alkoholisti ja humalassa todella naistennaurattaja ja flirtti ,puhelias jne mutta seuraavana päivänä ei sanaakaan suusta ja jos jotain kysyi niin suuttui ja lähti.Helppoi miehen paeta heti kun joku sanoo tosiasioita. Annoin siksi niin monta mahdollisustta kun halusin että perheemme pysyy koossa kaikesta huolimatta mutta sivulliset huomasivat myös mieheni flegmaattisen olemuksen ja antoivat minulle rohkeutta tehdä suuri päätös.Kannatti.Itse olen nyt eron hetkellä 26  joten elämä oneksi vielä edessä. Sairas ihminen sairastuttaa koko perjheen joten kulissia ei kannata pitää vain siksi että sinulla muka on mies vaikka siitä ei olisikaan mitään apua. voimia kaikille joilla persoonallisuushäiriöstä kärsivä mies lisänä tuli julki peliriippivaisuutta,valehtelua,nje ja juomaan oli sisimmässä niin kova tuska että  ei  varmaan naurattanut miestä senkään takia.(itse en juo enkä polta)mies veti röökiä ketjussa ja haisi kun rankkitynnyri tai lattiakaivo. Lapsi kärsii kun kavereiden isät ovat iloisia ja hassuja mutta meillä oli isä joka oli kuin haamu.Onneksi meille ei tullut lisää lapsia tuon miehen kanssa. Ainiin ihastuin miehessä vain ulkonäköön 16v.Nyt tämä olen naisen iässä ja näen että miehessä tarvitsee olla muutkin kuin fiini ulkonäkö :)

jatka hänen kanssaan. Oikeasti.

Vaikka sattuis nyt, niin irtaudu. Huomaat sen parhaaksi vaihtoehdoksi ... sitten myöhemmin.



Mulla se on jo sinänsä liian myöhäistä, että haluaisin pitää ehjän perheen lapsilleni. Nyt yritän löytää itselleni uuden tavan elää parisuhteessa, joka ei vastaa millään tavalla henkisiin tarpeisiini.

Olen päättänyt löytää toimivan tavan, jossa lasten isän kanssa meillä on arkitoimiva suhde ( hän pystyy puhumaan kyllä "pitää tehdä"-asioista)mutta mulla on muuten oma elämä + lasten kanssa yhteinen elämä. Aion kestää tätä siihen asti että lapset lähtee kotoa ja mulle koittaa vapaus.



Yritän löytää myös asenteen olla välittämättä mieheni asioista. Hän on yksin vastuussa omasta olemisestaan, minä en korjaa, en neuvo, en ota mitään vastuuta hänen teoistaan...



Tässä sitä on urakkaa, että pääsee sinuiksi tämän uuden elämänasenteen kanssa.

omakin mieheni on sellainen että ei mistään tunteista lätise, ja se ahdisti minua aikoinaan mutta nykyään hyväksyn sen täysin enkä enää yritä puhuttaa häntä.



Kadun sitä että aikanaan piinasin häntä keskustelunaloituksilla naistenlehtityyliin "kun meidän pitäisi puhua, kyllähän avioliittoa pitää hoitaa" vaikkei ollut oikeasti mitään erityistä aihetta edes mistä puhua. Mies sitten -syystäkin- ihmetteli että mitä on puhuttavaa, ja minä jatkoin ö-luokan parisuhdeoppaista opittua jauhamistani keskusteluyhteyden tärkeydestä jne ja vieläpä yritin syyllistää miestäni sulkeutuneisuudesta ja siitä ettei näe vaivaa suhteen eteen. Mies ei osannut sanoa muuta kuin että hänestä meillä on kaikki hyvin eikä hän tiedä mitä pitäisi puhua.



Nykyään ymmärrän että mies oli ihan oikeassa. Puhuminen puhumisen vuoksi on turhaa lätinää. Kyllä meillä oikeat konkreettiset asiat on aina saatu keskusteltua, eikä todellakaan ole ollut mitään ongelmia. Ihan omatekoinen oli mun ongelmani, ja kun itse päätin lopettaa moisen naistenlehtien motivoiman suhteen hoito- ja keskustelusekoilun, suhde jatkui taas onnellisena.

ja tänään jätin poikaystäväni (47 v) samasta syystä. ei jaksa. Elämme vain kerran.

Avioliitto on Koskelan mukaan yhä selvemmin tunnesuhde puolisoiden välillä. Taloudellinen turvallisuus tai lasten etu eivät enää riitä pitämään avioliittoja koossa, vaikka tutkimuksessa haastatellut miehet yllättävän usein uskoivat näin. Eronneet miehet eivät Koskelan mukaan näytä tiedostaneen avoimen vuorovaikutuksen ja elämyksellisyyden suurta merkitystä avioliitoa ylläpitävänä tekijänä.



Uskottomuus ei enää keskeinen avioeron syy, kuten aiemmin. Erot puolisoiden yhteiskunnallisissa tai uskonnollisissa näkemyksissä eivät myöskään ole erityisen merkittäviä tekijöitä eroprosessissa. Perheinstituutio kaipaa uudenlaista tukea

Jospa mies on huomannut ettei kannata suutaan avata kun siitä ei koskaan seuraa mitään hyvää. Toinen vaihtoehto että hänellä ei ole mitään sanottavaa, pitäisikö niistä fiiliksistä aina jauhaa vaikka ei mitään erikoista ole.

mutta ei onnistunut, vaikka 8 vuotta sinnittelin. Olin ymmärtäväinen ja turruin ajattelemaan, että tällaista sen kuuluu olla.

Mies oli selvästi oppinut puhumattomuuden ja jurouden kotoaan, ex-anoppi oli aivan samasta puusta veistetty. Kuitenkaan ihminen ei voi muuttua tai olisi ainakin pitänyt käydä joku mieletön terapiajakso.



Meillä on kaksi yhteistä lasta. Lasten ollessa pieniä ex-mieheni sairastui keskivaikeaan masennukseen ja se söi loputkin siitä suhteesta. Yritin kaksi vuotta ymmärtää masentunutta, jonka elämän keskiössä oli vain hän ja hänen kurjuutensa. Jossain vaiheessa kysyin itseltäni, onko mun oikeasti pakko jaksaa ja kestää tätä ja vastasin itselleni, että ei ole.



Mies on saanut nyt elämänsä paremmin raiteilleen ja sanoikin yksi päivä kun juteltiin, ettei ikinä halua että hänen omista lapsista tulee samanlaisia tuppisuita ja tunteistaan puhumattomia möllejä kuin hän. Miten paljon patoutunutta pahaa mieltä ja katkeruutta hänen sisäänsä on kuulemma kertynyt ja sanoi, ettei varmaan ikinä löydä itselleen uutta naista, koska on niin paljon lukkoja ja kykenemättömyyttä puhua asioista.



Mutta mahdoton sellaisen ihmisen kanssa on elää. Tulee itse hulluksi. Vaikka puhuin ja puhuin ja yritin kannustaa puhumaan, niin ei siitä mitään tullut. TUrhauduin ja koin jääväni yksin suhteessa. Lopulta elettiin kumpikin omaa elämäämme ja polut erosivat.