Millä 5-vuotiaan raivarit kuriin?

Ensin yehdä arjestanne mahdollisimman ennalta-arvattavaa, jos se ei vielä ole sellaista. As-ihmisillä on usein vaikeuksia asioiden ja tapahtumien hahmottamisessa ja epävarmuus aiheuttaa pelkoa. Piktogrammikuvat auttavat, niiden käyttöön voi pyytää opastusta esim neuvolasta tai etsiä googlesta. Niiden idea on auttaa lasta hahmottamaan päiväjärjestystä näyttämällä parhaillaan tehtävän asina kuvaa ja sitten seuraavaksi tehtävän asian kuvaa. Vaikkalapsi osaisi puhua, nämä auttavat ymmärtämään. Ns holding menetelmä eli se, että otetaav lapsi lempeästi muttanapakasti syliin niin ettei hän voi satuttaa itseään ja muita saattaa olla toimiva, mutta samalla lapselle pitää jaksaa puhua lempeästi ja rauhoittavasti. Vain väkivalta vaurioittaa ja lasta pelottaa myös hänen omat väkivaltaiset raivarinsa! Älkää jääkö yksin vaan hakekaa apua ja vertaistukea esim neuvolan kautta ja neitistä leijonaemot . Voimia ja aurinkoisia päiviä teille! Oittakaa huomata ne hyvät hetket, niistä saa voimaa!

Meillä pojalla menee kuppi nurin herkästi tilanteissa, joissa ei meinaa päästä itse irti edellisestä toiminnasta (jää jumiin siihen mitä on tekemässä ja lopettaminen saa raivostumaan), hommat ei ylipäätään mene niinkuin hän oli ajatellut, tulee viime hetken muutos johonkin, joka oli jo ikäänkuin aloitettu tai hän itse käsittää jonkin asian väärin.... Tai jotain sellaista.



Mä huomasin jo melko varhain, että poika melkein "nautti" siitä, kun pistettiin esim. jäähypenkille eri huoneeseen ilman mitään virikkeitä. Rauhoittui heti ja huutaminen loppui siihen (siis sikäli mikäli sen raivokohtauksen tiimellyksestä onnistui painimaan sen sinne penkille jotenkin vammautumatta...) Jäähypenkistä tulikin sittemmin "rauhoittumispenkki"



Me sitten rakennettiin pojalle huoneen nurkkaan pieni maja, joka sisustettiin tyynyillä ja taskulampulla. Ristimme sen rauhoittumispaikaksi (jonka poika muutti myöhemmin miettimispaikaksi) ja selitin pojalle, että kun alkaa tuntua siltä, että hermostuu, niin voi mennä sinne - rauhoittumaan. Ja jos itse huomasin, että kohta alkaa pojalla flipata pahemman kerran, niin komensin miettimispaikkaan pohtimaan tilannetta uudestaan. Ei mennyt kovin kauaa, kun poika alkoi itse mennä sinne. Mm. tilanteissa, jossa lähtö johonkin tuli hyvin nopeasti, eikä ehditty valmistella tuntia sitä lähtöä. (Ilmoitin pojalle esim. että nyt pitääkin mennä käymään mummilla ja pitäs pukea ulkovaatteet -> ei kuulunut suunnitelmiin -> poika mietti kaksi sekuntia ja ilmoitti, että menee miettimispaikkaan... Viettää siellä parista minuutista 10 minuuttia aikaa, tulee pois ja yleensä on valmis lähtemään tai mitä nyt ikinä pitikään tehdä. Jo valloilleen päässty raivokin on helpompi saada talttumaan, jos saa pojan menemään sinne miettimispaikkaansa tuumimaan vähäksi aikaa tilannetta.