Mitä ajattelet naisesta, joka on lapsia kahden eri miehen kanssa?
Kysyn siksi, kun haaveilen toisesta lapsesta. Mieheni ei toista halua. Olemme vääntäneet aiheesta kättä yli 4vuotta. Eroanko, jotta voin uuden miehen kanssa yrittää toista? Ero on mielessä muutenkin, oikeastaan vääjäämätön juttu, uskoisin. No, se on kokonaan toinen asia. Mutta siis lapsia kahden miehen kanssa. Mitä mieltä?
Kommentit (13)
Koska itsellä tulee olemaan kolmen eri miehen kanssa.
Mutta et kai anna eropäätökseen vaikuttaa sen, mitä joku av-mamma ajattelee tai sanoo ajattelevansa jos teet lapsia uudessa suhteessa?
Et kai voi olla tosissasi?
En ajattele mitään niistä eri isistä, mutta ajattelen että tert väärin sitä jo olemassa olevaa lasta kohtaan että hajotat perheen siksi että haaveilet toisesta lapsesta. Mieti sitä lasta joka jo on.
Minulla on kolmen eri miehen, tosin eka ei kyllä ollut minkään miehen vaan ihan yksinhuoltajana yksin halusin lapsen. Tulevaisuudessa on toivottavasti neljän eri miehen kun miehenikin haluaa lapsia.
Ja joo en ole vaihtanut miestä kuin pipoa, 10v suhteessa olin josta mies lähti lätkimään, muuten olisin varmaan vieläkin samassa suhteessa.
siinä on nainen, jolla on lapsia kahden miehen kanssa.
että siinä on ahkerasti itseään astuttava nainen.
Ei kuulosta mitenkään erikoiselta. Eri asia olisi, jos sulla olis ikää 23 ja odottaisit neljättä lasta neljännelle eri isälle..
Jos ero on mielessä joka tapauksessa, niin mikset eroa ja etsi miestä, joka haluaa kanssasi lapsia?
parikin naista jolla on lapsia kolmen miehen kanssa, se nyt vaan on tätä päivää ja onhan uusioperheitä valtava määrä,lapset kahden miehen kanssahan on arkipäivää monella.Höpsöjä kyselet.Mieti vain aikaisempaa lastasi ja nykyistä miestä äläkä tämmöisiä höpsöjä.
mutta enemmän alkaa jo vähän vaikuttaan siltä ett kolmannen kohdalla etsitään vaan elättäjää. Riippuu toki naisen tilanteista, mut ensin sanoisin noin.
mutta en kyllämahda mitään sille että pidän jotenkin säälittävänä. Miksi tehdä lapsi jokaisen miehen kanssa jonka kanssa on suhde? Lapsi tarvitsee vakautta vaikka sinä et tarvitse miestä arkeasi jakamaan. Miksi pitää tehdä lapsi jos tuntuu siltä että tulee eroamaan?? EN TAJUA, en sitten mitenkään.
kanssa?
Esikoisen isä jätti mut toisen naisen takia. Olisiko mun pitänyt olla yksin koko loppuelämäni ja tyytyä vain yhteen lapseen, että sun kaltaisesi eivät pitäisi mua "säälittävänä"?
Miksi tehdä lapsi jokaisen miehen kanssa jonka kanssa on suhde?
en yhtään mitään! onhan mullakin 2 ekaa ekasta liitosta ja 2 vikaa nykyisestä. ei toi ole harvinaista.