Naiset, miten osaatte olla niuhottamatta? (Haluan oppia positiiviseksi.)

Onneksi olen jo vähän oppinutkin sitä, että miehet tarvitsevat omia menojaan ollakseen sitten taas tyytyväisiä naisensa kanssa. Ennen ajattelin, että he lähtevät heti etsimään toista naista, jos en ole paikalla. Tähän taas on varmaan ollut syynä se, että isälläni oli lukemattomia sivusuhteita.



Kirjoitelkaa muutkin ajatuksianne!



ap

eli sinä kohtelet miestä samalla tavalla kuin syvällä sisimmässä ajattelet itsestäsi. Niin kauan kuin et hyväksy itseäsi, et tule koskaan hyväksymään miestäkään.



Jos siis kokonaan haluat päästä niuhottamisesta, niin koko pääkoppa pitää selvittää. Jos haluat päästä niuhottamisesta vain pinnallisesti ja jollain tasolla, niin sitten kokeile asenteen muutosta: ala aina ja kaikesta ajattelemaan, että ei tuo ole niin tärkeää, että siitä viisisi huomauttaa.

Kokeile opetella elämään omaa itsenäistä elämääsi miehen rinnalla. Etsi kodin ulkopuolinen harrastus, jossa tapaat muita ihmisiä. Älä ripusta onneasi yhden ihmisen varaan.



Miten olisi muutama keskustelukerta psykologin kanssa koskien mustasukkaisuuttasi ja isäsi elämäntapaa lapsuudessasi?

monilla kaltaisillasi naisilla on ristiriitainen isäsuhde, jossa on kokenut, ettei sittenkään riitä, eikä isään voi oikein luottaa. Samalla tavalla, kun sitä on aikanaan testannut isänsä rakkautta, sitä testaa myös miehensä hermoja ja katsoo kuinka pitkälle voi mennä.

Kieltämättä suhde isääni on varjostanut miessuhteitani. On ollut todella vaikea uskoa, että kukaan mies haluaisi yksiavioista uskollista ihmissuhdetta. Toisaalta sitten on halunnut hirveästi onnistumista ja varmaan myös sitä rakkautta, jota ei ole isältä saanut, koska hän oli aina menossa naistensa luokse.



ap

tämähän on hienoa, että tiedostat syyn. Aloita joskus uusi ketju tarkalla otsikoinnilla, niin saat kohdennetumpia vastauksia.



Toinen asia, mitä kannattaa pohtia on se, että käyttäydytkö samoin kuin äitisi kohteli isääsi?

millä tavalla olet hankala. Itse olen stressaantuneena ja väsyneenä hankala. Olen itse huomannut, että se hankaluus liittyy liialliseen kiltteyteen, kiukuttelen sitten ikään kuin sitä vastaan, että ajattelen, että odotukset ovat korkealla, pitäisi saada aikaan sitä sun tätä. Stressaan asioista, joista ei tarvisi stressata.



Minusta kaiken a ja o on toisen kunnioitus, ei viitsi olla kamala sellaiselle, jota kunnioittaa. Ja tavallaan, kun itselläkin on hyvä fiilis, jaksaa suhtautua toisiin (siis muihinkin kuin vain kumppaniin) kunnioittavasti. Helpommin sanottu kuin tehty mutta ainakin voi miettiä toimintatapojaan. En minäkään ole stressaamattomaksi muuttunut mutta itseymmärrys on parempi.

eli sinä kohtelet miestä samalla tavalla kuin syvällä sisimmässä ajattelet itsestäsi. Niin kauan kuin et hyväksy itseäsi, et tule koskaan hyväksymään miestäkään.

Mutta kotona opin sen, että ollaan aina kiukkuisia ja kitkeriä. Toisaalta äitini kesti ja kesti isääni vuodesta toiseen. Olisi ollut parempi, että hän olisi kieltäytynyt suhteesta, jota toinen tuhosi sivusuhteillaan. Minä ehkä olen yrittänyt olla jämäkämpi, mutta en minäkään ole häipynyt, jos suhde ei ole toiminut. Olen asettanut uskollisuuden kaikkein suurimmaksi arvoksi ja hyveeksi enkä sitten ole paljoon muuhun tainnut kyetäkään. Tietysti silti pitää olla uskollinen, mutta haluaisin olla muutakin!



ap

Haluaisin olla aina parhaimmillani, hehkeä, ihana, pystyvä, tehokas, tietävä jne. Pelkään, että mies lähtee heti, jos en olekaan täydellinen, koska naisiahan maailmassa riittää.



Aiemmissa suhteissani olen myös laiminlyönyt itseäni. En ole tehnyt kivoja asioita, jos en ole voinut jakaa niitä miehen kanssa. Mieheen on kohdistunut odotuksia, jotka olisin voinut täyttää itsekin. Yksin eläessäni taas olen ihmetellyt, mihin oikeastaan edes tarvitsisin miestä. Olen jotenkin mustavalkoinen enkä osaa ajatella, että vaihtoehtoina ei ole täydellinen riippuvaisuus ja täydellinen itsenäisyys.



On muuten helpottavaa, kun tajuaa joitakin käyttäytymismallejaan ja niiden taustoja!



ap

riittäähän niitä miehiäkin. Lähdetkö sinä heti, jos mies ei olekaan täydellinen?

Luuleeko miehesi että olet täydellinen? Ja pelkäät että totuus paljastuu? Onko miehesi täydellinen? Kuka täydellisen ihmisen kanssa edes haluaisi elää?

Haluaisin olla aina parhaimmillani, hehkeä, ihana, pystyvä, tehokas, tietävä jne. Pelkään, että mies lähtee heti, jos en olekaan täydellinen, koska naisiahan maailmassa riittää.

mitä elämältä oikein haluat.



Jos haluat elää parisuhteessa, käsittele nuo menneisyyden kipukohdat pois ja opettele hakemaan sitä keskitietä tuon riippuvuus-itsenäisyysdilemman kanssa. Jos kerran aikaisemmat suhteesi eivät ole olleet hillittömiä sukseita ainakin osittain sen vuoksi, että olet miehestä liian riippuvainen, tiedät sen olevan todellinen ongelma suhteissasi. Tai sitten etsit sellaisen miehen, joka haluaa viettää kaiken aikansa kanssasi.



Itse olen järkeillyt näitä mustasukkaisuus- ja ajankäyttöjuttuja niin, että jos kumppani ei pysty olemaan uskollinen, en muutenkaan tahtoisi olla hänen kanssaan. On hyvä muistaa myös se, että vaikka maailmassa sekä naisia että miehiä riittää, valtaosa on kuitenkin ihan vapaaehtoisesti yhden tyypin kanssa. Tärkeintä on se, mitä teidän kahden välillä siellä kotona tapahtuu: jos teillä on hyvä yhteys ja kivaa keskenänne, miksi ihmeessä siippasi hakisi muuta seuraa? (Ja jos hakisi, miksi tahtoisit olla hänen kanssaan?)



Lisäksi se, että teillä on myös ns. omaa elämää, tekee teistä paljon houkuttelevammat toisillenne. Hanki siis kavereita, harrastuksia jne. Mieti myös sitä, mitä tuolla nalkuttamisella saavutat: ärsyyntyykö mies, vai jääkö tyytyväisenä viettämään koti-iltaa kanssasi? Voitatko sillä mitään?



Se, että sanon näin ei tietenkään tarkoita sitä, että sinun pitäisi hyväksyä mitä tahansa. Ajankäyttöjututhan on mitä suurimmassa määrin kompromissien tekemistä.

Vastaukset ovat tietysti itsestäänselvyyksiä, mutta tunteiden tasolla asiat eivät ole niin yksioikoisia. Jos ajattelen taas lapsuudenkotia, niin siellähän äitini ei koskaan riittänyt isälleni. Hän arvosteli ja petti vaimoaan jatkuvasti ja kun tämä sitten lopulta lähti, hän vakuuttikin aina rakastaneensa ja oli kovin onneton.



Myönnän, että olen etsinyt "lähes täydellistä" miestä. Olen pitänyt yllä kovia kriteerejä, koska olen pelännyt saavani samanlaisen miehen kuin oma isäni, joka tosin hurmasi kaikki naiset, paitsi äitini ja minut!



Mitenköhän sitä oppisi olemaan onnellisesti epätäydellinen ja tyytymään epätäydellisyyteen?



ap

Esimerkiksi äitini oli kaunis ja suostui lähes joka yö seksiin isäni kanssa. Hän on myös mukava ihminen, joka tulee toimeen ihmisten kanssa. Syyt pettämiseen olivat isäni päässä, eivät äidissäni. Sellaisia miehiä olen pelännyt ja muutaman sellaisen olen kohdannutkin.



Valitettavasti en ylipäätään ihan tiedä, mitä miehet oikeastaan haluavat. Toisaalta he ovat vapaudenkaipuisia, mutta silti haluavat seurustella ja avioitua.



Tajusin tässä juuri, että niuhottamiseni taustalla on ollut myös kyvyttömyyttä ja

haluttomuutta ilmaista, mitä haluan. En ole osannut sanoa esimerkiksi, että haluaisin katsoa yhdessä jonkin elokuvan. Kun mies sitten ei ole puolestaan osannut hankkiutua kanssani sohvannurkkaan, olen ollut pettynyt ja narissut jostain ihan muusta asiasta. Tai joskus olin hirveän ahdistunut nähtyäni jonkin kauhean tv-dokkarin maailman kurjuudesta tms. En kuitenkaan uskaltanut näyttää sitä ja suutuin jostain asiasta vain saadakseni purkaa sitä ahdistusta. Pelkäsin, että mies ei osaa kohdata tunteitani ja torjuu minut. Jossain vaiheessa ratkaisin nämä ongelmat siten, että hankkiuduin eroon televisiosta, koska se muka oli se ongelmien syy. Aika huvittavaa!



ap

yritän ymmärtää, että ihmisillä on syyt tekoihinsa- en tuomitse heitä

- vaadin hyvää palvelua silti ammattilaisilta kuten posteilta, apteekeilta, lääkäreiltä jne-

mutta lähimmäisille olen lempeä

En muista numeroa, mutta olin se, joka kehotti miettimään mitä elämältäsi haluat.



Se on varmaan ihmiselämän suurimpia perusongelmia, että osaa tyytyä. Mihinkään. Eikä siinä tule koskaan valmiiksi: hyväksy se, että tulet välillä haikailemaan jonkin muunkin perään. Koska moni asia on itsestä kiinni, sen epävarmuuden kanssa pitää vaan jaksaa painia jonkin verran.



Se, että sanot ettet tiedä mitä miehet oikeastaan haluavat, kertoo paljon. Kysy tätä mieheltäsi! Luulen, että valtaosalla haaveet liikkuu akselilla mielekäs työ - merkitykselliset ihmissuhteet - asioita, joista innostuu (esimerkiksi harrastukset).



Se, että osaat viestiä sekä miehellesi että muille ihmisille mitä haluat ja kaipaat on ihan kaiken ytimessä. Samalla sun pitää olla "herkillä" sen suhteen, että kuuntelet mitä niiden kiukunpuuskien takana taas on etkä vaan riehu menemään. Sillä ei saa mitään.



Itselle yksi tärkeimmistä jutuista parisuhderintamalla oli tiedostaa se, että olen itse isosti vastuussa toisen mielialasta ja se, millaisella mielellä ylipäätänsä on, on hirveän suuri vaikutus. Jos nillität miehellesi hänen lähtiessään kavereiden kanssa ulos, tuskin siitä tulee hyvä mieli kummallekaan teistä.

Jotain kyllä tietysti tiedän siitä, mitä miesystäväni haluaa, mutta ehkä sitä voisi kysellä useamminkin. Onneksi hän on halukas puhumaan asioista ja suunnittelee itsekin, mitä voisimme tehdä yhdessä.



ap

juttu on miettiä hiukan itseään. Minulla ei ole varaa naputtaa miehelle kun hän jättää tavaroita lojumaan sillä jäähän niitä tavaroita minultakin sinne tänne. Urheilu jutuista olen tullut siihen tulokseen, että on vain hyvä pitää kuntoaan yllä. Kyllä sitä aikaa perheellekkin jossakin vaihessa löytyy. Nykyään mies kysyykin että onko jotain estettä jos lähtee urheilemaan muuloinkin kun sovittuina päivinä.

mutta kun on pitkäaikainen aviomies ja lapsia, niin ajattelen yksinkertaisesti, että haluan, että rakkaimmillani on hyvä olla. Eli an arvostele turhasta. Tee kylläkin rakentavia ehdotuksia joskus, oon sellanen organisaattori... Mutta siis yritän olla sanomatta asioista vain siksi, että olen ärsyyntynyt. Yritän sanoa nätisti, jos haluan toimintatavan muuttuvan.

Miten saat sanottua nätisti, jos kiehut? Vai oletko luonteeltasi muutenkin lauhkea?



ap