Päivitin cv:täni ja huomasin yhden asian.

Aika huono työntekijä sitten olet ollut aiemmin. Itse siivoan/hoidan lapsia työkseni, vaikka akateemiseksi mielin myöhemmin itsekin. Tunnen kyllä suurta vastuuta työssäni. Oli se sitten se, että siivous tehty huolella ja vessoista ei lopu papru, sisäilma on hyvälaatuista jne tai sitten sitä, että tarjoan lapsille parasta, iälleen sopivaa varhaiskasvatusta ja hoivaa, niin vastuu on minulla. En hutiloi vain siksi, että olen duunari. Työni teen huolella ja hartaudella. Varmasti sen huomaisi, jos olisin yhdenkin päivän poissa töistä.

ap:n kirjoituksesta. Opiskeluaikana tuli huseerattua vaikka mitä, oltua puhelinmyyjänä, mäkkärin tiskillä, tutkimusassarina jne. Ja joitain kesiä tuli oltua ihan perinteisissä duunarihommissakin kuukausitolkulla.



Eikä tosiaan tullut töitä kotiin, enkä tuntenut olevani oikeissa töissä. Miehen kanssa meillä on molemmilla on vaativat työt ja päivitellään joskus näitä duunarikavereita, joilla on mahdollisuus panostaa esim. vapaa-aikaansa 100%, koska työ ei rasita eikä stressaa. Työt jäävät työpaikalle, ja kahvitunnit kuluvat pomojen parjaamiseen. Kunnon punaniskameininkiä! Mutta ei käy kateeksi. Pitkään kouluttauduttiin ja nyt nautitaan kunnon työstä, korkeasta asemasta ja kadehdittavasta palkasta.

Päinvastoin, olen erittäin ahkera, supertunnollinen ja ollut aina pidetty ja toivottu työntekijä työyhteisöissä. Sitä tarkoitin, että en ole tuntenut olevani ns. " oikeissa töissä" , en tiedä miten sen avaisin. Siis en ole kokenut koskaan, että tällaiseen hommaan voisin sitoutua pitkäksi aikaa, olen aina tuntenut että paikkani on korkeammalla ja ylempänä. Olisin katkeroitunut pahasti, jos olisin jäänyt huonompiin hommiin kuin mihin kapasiteetti riittää.

Viime viikolla pelastin yhden ihmishengen antaen hänelle ripeästi alkuelvytyksen keuhkoveritulpan ilmetessä. Mutta ei siis paljon vastuu paina...yksin valvon yövuorossa kolmenkymmenen potilaan kanssa. Mutta kiva sulle, että olet löytänyt oman alasi. Onnea!

sellaisissa tehtävissä oo ollut kuin sä kasi. Oon ollut vain hoitoapulaisena, en kai mä nyt ilman koulutusta hoitajaksi pääse! Että ihan voitte loputtomiin saivarrella täällä jos haluatte - ne ketkä pointin ymmärtää, ymmärtää.

Minulla on niin pitkä työkokemuslista, että en edes kaikkea muista. Lisäksi minulla on kaksi alempaa tutkintoa ennenkuin menin yliopistoon. Kyllästyin kaikissa töissä kolmessa kuukaudessa, viimeistään puolessa vuodessa. Luulin jo, etten ikinä löydä omaa alaani.



Ylemmän korkeakoulututkinnon suoritettuani toimin jopa 2,5 vuotta samassa työssä eli aikuiskouluttajana. Sitten kyllästyin.

Nyt olen täysin paperinpyörittäjä eli hallinnossa. Ja nautin työstäni päivä päivältä enemmän, vaikka olen ollut hommassa jo vuoden. Jotain sillä on tekemistä vastuun, päätösten tekemisen ja omien aivojen käyttämisen kanssa.

Olin ennen paremmissa töissä, mutta sitä en enää jaksanut ainaisen kiireen yms takia.

itsekin olen nyt akateeminen, mutta takanani yksi opistotasoinen ammatti, ei siis ihan noin paljon kokemusta muista töistä kuin sinulla. Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Kun sitä perimmäistä vastuuta ei ns. duunarityössä ole, ihminen toimii silloin vain osana tätä yhteiskuntamme suurempaa ratasta eli tekee työnsä ns. kahdeksasta neljään. Kun vastuuta tulee, siihen vaaditaan hermoja ja sitkeyttä, mutta syntyy myös työn mielekkyys.

Minullakin takana töitä laidasta laitaan. Olen ollut kassana, leipätiskillä, juustotiskillä, mäkkärissä, pesulassa, siivonnut, opettanut, ollut kotiavustajana, ollut koulunkäyntiavustajana, irkkareitten myynnin edistäjänä, lehtimyyjänä ja nyt akateemisena tutkijana ja konsulttina työyhteisön kehittämiseen liittyvissä asioissa.



Minulle jokainen työpaikka on ollut oikea työ. Olen sanonut kaikissa työhaastatteluissa, että vaikka kysymyksessä olisikin väliaikainen työ, esim. kesätyö, otan sen täysillä ja oikeana työnä. En osaa tehdä töitä niin, että tekisin sen jotenkin vähemmällä kuin täydellä sydämellä. En osaa tehdä töitä " huonosti" ja se näkyy muuten myös siinä, että uuvahdan aina välillä. En tosin saikkua ole tarvinnut, mutta lomat menee kyllä ihan vaan ollessa. En jaksa muuta.



Nyt koen, että vaikka työni on raskasta, pääsen helpolla, koska nautin siitä niin paljon. Työ- ja vapaa-aika sekoittuu, en tiedä milloin on ns. työaika, milloin vapaa-aika. Se ei haittaa, koska nautin hommasta kovasti. Olen ajatellut, että kaikki työpaikkani ovat minulle oppimiskokemuksia ja niin ovat olleetkin. Kaikista on jäänyt jotain käteen ja kaikissa on tehty kunnolla töitä. Olen tyytyväinen siihen, että olen tehnyt yhtä sun toista. :)

väsäsin kans just cv:n ja mietin niitä monia paikkoja, missä on tullut oltua: siivooja, kassa-myyjä, elekstroniikkateollisuus, torimyyjä, jumpan ohjaaja ym. Oikeasti olen onnellinen, että ne oli vaan tilapäistöitä. Aina on väh.kolmen kuukauden kuluttua ruvennut ahdistamaan ja miettimään, että jotkut tekee tätä koko ikänsä, kymmeniä vuosia. Kyllä vaan se lisäsi opiskelumotivaatiota. No, nyt olen valmistunut ja nautin työstäni.

Kyllä se on enemmänkin ns. duunarityöt, jossa sitä vastuuta on liiankin kanssa. Esim. sairaiden, lasten, vammaisten ja vanhustenhoitajat, rakennustyömiehet, siellähän se vastuu viime kädessä on. Päiväkotienkin asioita pyörittelevät tädit toimistoissa ja saavat aikaiseksi paperia paperin jälkeen, mutta se todellinen vastuu on lto:illa ja lh:illa, keittäjillä ja siivoojilla.

Paperinpyöritystä on monenlaista. Jos katsoo firmojen johtajien työnkuvaa, niin se on 60 % ajasta paperinpyöritystä. Loppu on viestintää.

Moniko paperinpyörittäjä on konkreettisesti vastuussa toisen ihmisen hengestä? Sen sijaan esim. duunaribussikuski on päivittäin vastuussa kaikista niistä ihmisistä, joita hänen bussiinsa tulee.

Näinhän se on, että terveys/henki ovat ne asiat, jotka ovat tärkeimpiä. Mutta jos saivarrellaan, niin ainakin liike-elämän pomoilla on hyvin, hyvin suuri vastuu: jos he eivät tuo bisnestä sisään, ei meillä olisi työpaikkoja eikä palkanmaksajia...