Elämän iloa ei ole, masentaa

Miten olette saaneet elämän taas normaalimpaan suuntaan ja ahdistuneisuuden ja masennuksen vähenemään?

auttaa. jos haluat.

välillä enemmmän, välillä vähemmän. tosin en koe yksinäisyyttä vaan mieluummin eristäydyn ihmisistä.



lomien jälkeen kai pakko hakeutua työterveyteen, jos ei helpota.



oiskohan mielialalääkityksestä apua?

minkä ikäinen sinä olet?

tekivät minusta kuin toisen ihmisen - 10v masennus vaihtui ihanan tasaiseen ja tyytyväiseen peruselämään, sekä optimismiin. Eikä voi vähätellä työkyvyn parantumista yms.

kärsin usein unettomuudesta eli vaikka hyvissä ajoin, rauhoittuneena mielestäni, menen vuoteeseen, kaikki maailman asiat alkavat pyöriä päässä eikä uni vaan tule. Nyt on lisäksi niin kuumaa ja hikistäkin, kun ei se vilvoittava ukkos- ja saderintama tullutkaan.



Olen saanut reseptin Zopinox-nukahtamislääkkeeseen ja otan sitä tarvittaessa (en kovin usein, ettei toleranssi kasva) puolikkaan noin puoli tuntia ennen nukkumaanmenoa. Se kyllä auttaa uneen vaipumiseen enkä heräile pitkin yötä.



Työasiathan ne usein valvottavat. Lomalla onneksi se helpottaa muutamaksi viikoksi.

takanapäin. Ahdistaa ajatuskin että vielä pitäisi jaksaa kymmeniä vuosia työssä kun nytkään ei jaksa.



Lääkkeitä haluaisin välttää.



Avun hakeminen tuntuu ylivoimaiselta koska haluaisin olla töissä mutta pelkään että sairasloma vaikuttaisi työhön tai hankaloittaisi jatkossa uuden työn etsintää.



Tiedän että monilla on masennusta ja siitä johtuvaa sairauslomaa, työkyvyttömyyttä ym. mutta silti pelko sairastumisesta tai sen myöntämisestä on vaikeaa ja tuntuu ylivoimaiselta.

Tarvitsen aina jonkun tavoitteen, että jaksan. Esim. loma, matka, tietyn ajan alittaminen pyöräillessä... Silloin kun on vaikeinta niin nukun vaan, nukun, nukun ja nukun. Aina auttaa jonkun tavoitteen asettaminen, ihan sama mikä se on. Olen käynyt terapiassa, kokeillut vaikka kuinka monia mt-lääkkeitä, ei ole auttanut. Vaikeinpina aikoina itken ja pohdin itseni tappamista. Etenkin vapaiden jälkeen jännitän töihin menoa niin paljon, että ramppaan 4-5 kertaa ripulipaskalla. Sitten töissä helpottaa jossain vaiheessa. Mitään asioita en yleensä jaksa hoitaa, asiat roikkuu kuukausia, jopa vuosia ja jotkut laskut viikkoja ym. Ja aina vaan väsyttää. En varmastikaan auta sinua, mutta ymmärrän miltä sinusta tuntuu. Aseta itsellesi tavoite joka päivälle niin tuntuu helpommalta ja yritä pakottaa itsesi liikkumaan jollain tavalla. Helvettiä se on, tiedän.

taidan vain olla vanhempi.



monta kertaa olen miettinyt avun hakemista, mutta aina vaan kitkutellut eteen päin.



yleensä kesät on olleet helpompaa aikaa, nyt kesäkin on ollut aika masentava.

että menee vanhaan työpaikkaansa loman jälkeen?



Sun väsymys ei nukkumalla parane, Lääkäriin siitä!

Tarvitsen aina jonkun tavoitteen, että jaksan. Esim. loma, matka, tietyn ajan alittaminen pyöräillessä... Silloin kun on vaikeinta niin nukun vaan, nukun, nukun ja nukun. Aina auttaa jonkun tavoitteen asettaminen, ihan sama mikä se on. Olen käynyt terapiassa, kokeillut vaikka kuinka monia mt-lääkkeitä, ei ole auttanut. Vaikeinpina aikoina itken ja pohdin itseni tappamista. Etenkin vapaiden jälkeen jännitän töihin menoa niin paljon, että ramppaan 4-5 kertaa ripulipaskalla. Sitten töissä helpottaa jossain vaiheessa. Mitään asioita en yleensä jaksa hoitaa, asiat roikkuu kuukausia, jopa vuosia ja jotkut laskut viikkoja ym. Ja aina vaan väsyttää. En varmastikaan auta sinua, mutta ymmärrän miltä sinusta tuntuu. Aseta itsellesi tavoite joka päivälle niin tuntuu helpommalta ja yritä pakottaa itsesi liikkumaan jollain tavalla. Helvettiä se on, tiedän.

Juuri samoja ajatuksia, asiat eivät etene aikoihin vaikka muuta estettä ei ole kuin se, etten niitä jaksa hoitaa vaikka tiedän että laskut ym. olisivat akuutteja.

Tavoitteiden asettaminen tuntuu vaikealta, ei ole muuta kuin työ joka saa liikkeelle mutta työkään ei tunnu enää mieleiseltä ja on stressiä ja kiirettä. Vanhat asiat, pitkään jatkunut masennut johon en ole hakenut apua, vaikuttaa mutta myös nykyinen tilanne töissä.

Ap

auttaa. jos haluat.

Jeesus auttaa. jos haluat.

olen rukoillut, ja puolestani on paljon rukoiltu. Ei voi luvata, että Jeesus automaattisesti parantaa.

ei ap

Ihan hätkähdin, kun google löysi tällaisen vanhan ketjun. Olenko minä tämän kirjoittanut? Toivottasti en, sillä voisin edelleen toistaa tuon saman. Olen aivan hukassa.

Keskenmeno ja syöpäepäily laukaisivat kaiken, siis aivan kaiken, mitä olen vuosien saatossa haudannut jonnekin tuonne sisälle. En näe tulevaisuudessa mitään. Se on ihan poissa. Ei ole yhtään kuvaa, jotka voisin ottaa kiintopisteeksi huomisesta saati ensi viikosta tai ensi vuodesta. En näe mitään iloa missään. Elämä on päivästä toiseen tarpomista.

Tunnistan, että minun pitäisi puhua jollekin, mutta en vain ole sitä lajia. En pysty puhumaan. Siksi tuolla sisällä jossain sydämen uumenissa on aivan hirveästi kaikkea hyvin pientä ja jotain suurtakin. Ne olisi pitänyt aikoinana puhua auki jonkun kanssa, mutta en ole koskaan niin tehnyt.

Miehellä on tärkeä juttu ensi viikolla. Siis ihan todella tärkeä ja se voi muuttaa meidän koko perheen elämän ihan toisenlaiseksi. Jouduin pinnistämään ja sinnittelemään, että olen edes jotenkin jutussa mukana ja tukena, vaikka se tuntuu aivan tyhjänpäiväiseltä.

Miten ammattilaisten kanssa pääsee juttelemaan? Pitääkö olla lähete ja mistä sen saa? Mihin pitää mennä? En tosin tiedä pystynkö puhumaan ammattilaisellekaan, joten en tiedä kannattaako sinnekään hakea. En kyllä edes tiedä kuka se ammattilainen on.

Ihan suossa. Ihan järkyttävä olo. Minulla on aivan ihana perhe, neljä ihanaa lasta. Työ on ihan ok. Vastoinkäymisiä on matkan varrella ollut ja silti en vaihtaisi tätä mihinkään. Miksi en voi vaan olla siitä onnellinen? Minulla on aivan ihana mies, joka on aina minun turvani. Hän ei kyllä nyt tiedä, mitä minun sisälläni myllertää.

Selviääkö tästä?

[quote author="Vierailija" time="16.07.2013 klo 21:24"]

Ihan hätkähdin, kun google löysi tällaisen vanhan ketjun. Olenko minä tämän kirjoittanut? Toivottasti en, sillä voisin edelleen toistaa tuon saman. Olen aivan hukassa.

Keskenmeno ja syöpäepäily laukaisivat kaiken, siis aivan kaiken, mitä olen vuosien saatossa haudannut jonnekin tuonne sisälle. En näe tulevaisuudessa mitään. Se on ihan poissa. Ei ole yhtään kuvaa, jotka voisin ottaa kiintopisteeksi huomisesta saati ensi viikosta tai ensi vuodesta. En näe mitään iloa missään. Elämä on päivästä toiseen tarpomista.

Tunnistan, että minun pitäisi puhua jollekin, mutta en vain ole sitä lajia. En pysty puhumaan. Siksi tuolla sisällä jossain sydämen uumenissa on aivan hirveästi kaikkea hyvin pientä ja jotain suurtakin. Ne olisi pitänyt aikoinana puhua auki jonkun kanssa, mutta en ole koskaan niin tehnyt.

Miehellä on tärkeä juttu ensi viikolla. Siis ihan todella tärkeä ja se voi muuttaa meidän koko perheen elämän ihan toisenlaiseksi. Jouduin pinnistämään ja sinnittelemään, että olen edes jotenkin jutussa mukana ja tukena, vaikka se tuntuu aivan tyhjänpäiväiseltä.

Miten ammattilaisten kanssa pääsee juttelemaan? Pitääkö olla lähete ja mistä sen saa? Mihin pitää mennä? En tosin tiedä pystynkö puhumaan ammattilaisellekaan, joten en tiedä kannattaako sinnekään hakea. En kyllä edes tiedä kuka se ammattilainen on.

Ihan suossa. Ihan järkyttävä olo. Minulla on aivan ihana perhe, neljä ihanaa lasta. Työ on ihan ok. Vastoinkäymisiä on matkan varrella ollut ja silti en vaihtaisi tätä mihinkään. Miksi en voi vaan olla siitä onnellinen? Minulla on aivan ihana mies, joka on aina minun turvani. Hän ei kyllä nyt tiedä, mitä minun sisälläni myllertää.

Selviääkö tästä?

[/quote]

Ap, olet kokenut kaksi suurta mullistusta, joista kumpikin yksinäänkin saa kenet tahansa masentumaan. Tuntuu varmaan hurjalta joutua ponnistelemaan kaikin voimin, jotta jaksat tsempata omaa miestäsi, vaikka sisälläsi kuohuu oma paha olo. Toivottavasti sinulla on kuitenkin lupa olla myös avuton ja tarvitseva ja saat miehesi tuen. Tarvitset myös ammattiapua. Saat lähetteen terapiaan lääkäriltä. 

Varaa itsellesi lääkäriaika, ihan terveyskeskuslääkärikin käy. Kerro hänelle tuo, minkä kerroit kommentissasi ja pyydä saada apua. Masennukseen ja ahdistukseen on olemassa lääkkeitä. Sinua voisi auttaa myös terapia.

Minua terapia on auttanut pääsemään vähitellen päivittäisen rutiinin syrjään. Kunhan pääsen tästä parempaan kuntoon, puhumme varmaan myös niistä asioista, minkä vuoksi masennuin. Luulen, että näin menetellään yleisesti masennuspotilaiden hoidossa. 

Tsemppiä.