Lue keskustelun säännöt.
Oma äiti arvostelee ja valittaa isästä
08.08.2012 |
Eläkeikäinen äitini valittaa jatkuvasti eläkeikäisestä isästäni minulle. Isä on äidin mukaan masentunut, äkäinen, negatiivinen, passiivinen kuolleen pieru joka vain makaa ja valittaa. Jännästi tämä valitus pitää ikäänkuin siirtää, äiti siis käyttää minua uskottuna ja voivottelee jatkuvasti isäni hankaluutta ihmisenä. Toisaalta hän on isäni puolella "minua vastaan" eli puhuu isäni suulla. Äidin mukaan isäni rasittuu kovasti lapsistani ja kärsii heidän hoitamisestaan. Minun silmiini taas näyttää, että kieltämättä tosiaan melko negatiivisella elämänasenteella varustettu isäni lämpiää ainoastaan lapsistani, omat pienokaiseni ovat hänelle elämän valo.
Jos osallistun äitini kanssa isäni arvosteluun (isäni tosiaan on vaikea ihminen tavallaan) äiti saattaa äkkiarvaamatta kääntää kelkkansa ja ollakin isäni puolella ja syyttää minua arvostelusta. Koko aihe on varsinainen kaunan ja ahdistuksen möykky.
Isäni on tyypillinen suomalainen mies, jolta eläkkeellä loppuivat aika lailla kontaktit ja tekeminen. Hän lähinnä makaa sohvalla ja valittaa. Varsinaista elämänhallinnan ongelmaa ei ole, ei alkoholismia tms, vain sellaista yleistä ankeilua.
Äsken sitten minulta meni ns kuppi nurin. Sanoin äidille, etten jaksa olla jatkuvasti sylkykuppina isäangsteille ja pahan puhumiselle, en jaksa jatkuvaa huonojen uutisten ja spekuloinnin virtaa. Että minä olen isäni tytär ja lapseni ovat isäni lapsenlapsia ja meillä on heihin oma, äidistä riippumaton suhteemme. Tässä yhteydessä minulta tuli itku, kun olen niin väsynyt negatiivisuuteen. Äiti lähti ovet paukkuen. Miten saan äidin ymmärtämään, että en jaksa jatkuvaa kuormittamista äidin ja isän suhteesta? Teinkö väärin suuttuessani äidille joka itsekin on kuormittunut isäni negatiivisuudesta
Kommentit (6)
Minusta tuollainen valittaminen on aika tavallista vanhan ihmisen käytöstä. Minä en viitsi sitä niin vakavasti omilta vanhemmiltani ottaa että menisi kuppi nurin tai ottaisin sitä vakavasti. Saa puhua mitä puhuu ja minä kuuntelen kohteliaasta, ymmärtäen samalla että kyseessä on pienissä piireissä pientä arkea elävän pitkästyneen eläkeläisvanhuksen puheet joita ei tarvitse haudanvakavasti ottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitiäsi kuormittaa isäsi negatiivisuus, se on yksi asia. Toinen asia on siitä valittaminen ja isäsi arvostelu. Olet isäsi tytär, ja äitisi pitäisi kaataa aviopuolisonsa sättiminen jonkun ystävättärensä niskaan, ei sinun.
Itsekin olen hyvin samantapaisessa tilanteessa. Viime aikoina olen alkanut jo virren alkuvaiheessa korottaa hieman ääntäni kysyen, mitähän äitini toivoo minun asialle tekevän, miksi hän kertoo sen minulle. Olen vuosikaudet perustellut, miksen halua kuunnella, puhunut tyttären roolista jne.
En tiedä, onko omakaan äitini tajunnut syvällisesti, miksi kivahtelen, mutta tuntuu reagoivan.
Tsemppiä, raskasta tuo on!
Minusta tuollainen valittaminen on aika tavallista vanhan ihmisen käytöstä. Minä en viitsi sitä niin vakavasti omilta vanhemmiltani ottaa että menisi kuppi nurin tai ottaisin sitä vakavasti. Saa puhua mitä puhuu ja minä kuuntelen kohteliaasta, ymmärtäen samalla että kyseessä on pienissä piireissä pientä arkea elävän pitkästyneen eläkeläisvanhuksen puheet joita ei tarvitse haudanvakavasti ottaa.
että jos kovasti sinua ahdistaa niin ota vähän etäisyyttä niihin vanhempiin. Ei sinun tarvitse aina olla tavoitettavissa huolien kaatopaikaksi edes omille vanhemmillesi.
Ei todellakaan ole sinun roolisi olla äidin uskottu, samoin kun sinun ei pidä tilittää ja purkaa tuntojasi äidillesi. Herranen aika ota etäisyyttä.
Itse näen äitini kerran vuodessa ja näkrmisten välillä soitellaan 1-2 krt eli kerran puolessa vuodessa. Toki jos asuisin lähellä niin saattaisimme nähdä 2 kertaa vuodessa: )
Älä kerro mtään omia asioitasi äläkä kuuntele äitisi tilitystä. Kai huomaat että äitisi oksentaa pahan olonsa sinun niskaasi, jolloin hän itse vapautuu siitä, mutta se jääkin sinun taakaksesi. Äiisi eräällä tapaa käyttää sinua hyväksesi, ja se ei lopu ennenkuin SINÄ teet siitä lopun.
Minun äitini tekee samaa, vaikka isäni on kuollut yli 25 vuotta sitten.
Joka kerta kun tapaan äitini tai hän soittaa minulle menee jutut jossakin vaiheessa isäni arvostelemiseen ja haukkumiseen :(
Äitini käyttänyt minua negatiivisten tunteiden roskakorina niin kauan kuin jaksan muistaa. Silloin kun olin vielä ala-asteella ja isäkin oli elossa, avautui äitini minulle mm. avio-ongelmistaan aivan kuin aikuiselle ihmiselle ö.ö
Sitten jos hän ei hauku isääni, keksii hän muita ikäviä puheenaiheita. Hänen suosikkiohjelmiaa telkkarissa ovat kaikki surkeista ihmiskohtaloista kertovat ohjelmat. Niistä hän sitten vääntää ees ja taas ja kauhistelee kuin hirveää voi elämä olla.
Mikään puhuminen tai suuttuminen tai ymmärtäminen tähän ei auta. Minä olen aina mielestään omituinen jos en halua kuunnella hänen negatiivisia juttujaan ja ottaa niihin kantaa.
Kohtaamiset äitini kanssa ovat kovin raskaita, ja siksi pidänkin häneen mahdollisimman paljon välimatkaa. Muuta neuvoa en osaa antaa sinullekaan. Valitettavasti.
"Itsehän olet ukkosi valinnut. Joko eroar tai jatkat sen kanssa olemista, oma valinta mutta tuki turpasi"
Näin.