40v kriisi! En tiedä mitä haluan elämältäni.

Tossa se nyt on ja aloittaa syksyllä koulun.

En osaa lohduttaa, mutta kärsin itsekin samanoloisesta ikäkriisistä. Olen tosin vasta 25-vuotias. Elämä vain lipuu eteenpäin ja koko ajan on "tarttis nyt tehä jotain"-olo. Välillä keksin hyviä ideoita, jotka jäävät kuitenkin syystä tai toisesta toteuttamatta. Toisaalta olen onnellinen, toisaalta kaipaan jotain. En koe saavuttaneeni

mitään elämässäni.



Miten kauan sinulla on ollut tuollainen olo, ap? Minulla alkoi, kun sain lapsen pari vuotta sitten.

En tiedä minäkään. Onnellinen 43-vuotias 5 vuotiaan pojan äiti. Mies myös löytyy vuoden päästä 50 v.

Unelmat toteuttamatta ja toi lapsi ei ollut mun elämäni unelma vaan vahinko.

Ihan ihana poika nyt kun olemassa, mutta se jokin puuttuu.

Kova opiskelu tai vaativa työ + liikuntaharrastuksia. Sillä rupeaa jo seesteisyys ja perusonnellisuus löytymään. Ei se keskustelupalstoilta löydy.

Ja haastava työ on jo, liikun päivittäin, iso, mukava perhe, hyvä mies. Ja silti... jotain puuttuu. Mielenrauha?

Onni ei koskaan tule ulkoisista tekijöistä. Se tulee aina sisältä päin. Se onni ja rauha pitää itse löytää, tapoja on monia - osa painottaa Jeesusta, toiset mindfulnessia, kolmannet jotain muuta.



Varmaa vain on se, että rauha ja onni eivät tule tekemisen tai touhuamisen kautta, vaan olemisen kautta. Etsivä löytää.



t. 43 v ja sen löytänyt

Aika hyvin auttaa jokin järkyttävä, veret seisauttava katastrofi joka opettaa elämään hetkessä. Nimimerkillä been there done that.

Paskapuhetta. Tekemättömyys on minulle aina ahdistavaa. Kun käytän päiväni johonkin hyödylliseen, saan sisäisen rauhan.

Paskapuhetta. Tekemättömyys on minulle aina ahdistavaa. Kun käytän päiväni johonkin hyödylliseen, saan sisäisen rauhan.

ihminen, joka ei kestä tekemättömyyttä, ei viime kädeissä kestä omaa itseään.

Totta kai tekeminen on kivaa, minunkin mielestäni, varsinkin kivojen asioiden tekeminen on nautinnollista - mutta se on nautinollista ja kivaa ja rentouttavaa, mutta ei koskaan anna "sisäistä rauhaa".

Tunteiden takana on aina syy. Sinun kannattaisi selvittää, MIKSI tekemättömyys on sinulle aina ahdistavaa.

tuo onnen. Sekä kova työ.

Paskapuhetta. Tekemättömyys on minulle aina ahdistavaa. Kun käytän päiväni johonkin hyödylliseen, saan sisäisen rauhan.

ihminen, joka ei kestä tekemättömyyttä, ei viime kädeissä kestä omaa itseään.

Totta kai tekeminen on kivaa, minunkin mielestäni, varsinkin kivojen asioiden tekeminen on nautinnollista - mutta se on nautinollista ja kivaa ja rentouttavaa, mutta ei koskaan anna "sisäistä rauhaa".

Tunteiden takana on aina syy. Sinun kannattaisi selvittää, MIKSI tekemättömyys on sinulle aina ahdistavaa.

ja kipuilen itsekin pelkän olemisen ahdingosta. Se vaan on niin vaikeeta...

jos ihan tuottavalla ja rakentavalla tekemisellä saa hyvän olon?



Itse uskon, että ihminen evolutiivisesti on luotu enempään fyysiseen rasitukseen kuin mitä tietotyöläiset nykyään yleensä kokevat. Historiallisesti adrenaliinia on erittynyt uhkaavissa tilanteissa, kuten pako tai saalistus. Jännitys ja ylivireys on purettu fyysiseen rasitukseen. Nykyään istumme koneen ääressä ja stressaamme deadlineja tai 'kaiken tyhjyyttä'. Adrenaliinia erittyy, mutta sitä ei purkaudu fyysiseen rasitukseen.



Minä voin erinomaisen hyvin. En koe elämääni tyhjäksi, olen löytänyt sisäisen rauhani aivan eri tavalla kuin useimmat tuttuni. Minä olen löytänyt sen siitä, että haluan olla _tekijä_, en puhuja enkä edes ajattelija.



Minulle lapsen kanssa leikkiminen tai mustikoiden poimiminen on terapiaa siinä missä pranayama-harjoitukset, joita myös teen osana joogaharrastusta. Pelkkä jooga 'sisäisen rauhan' tuojana olisi minusta falskia, länsimaisen eksotiikkahaihailua ja pakoa ihmisenä elämisen perusasioista.

Paskapuhetta. Tekemättömyys on minulle aina ahdistavaa. Kun käytän päiväni johonkin hyödylliseen, saan sisäisen rauhan.

mutta useimmiten kysymys on neuroottisen, suorituskeskeisen ihmisen egon pönkittämisestä. ja se on kaukana todellisesta rauhasta.

jos ihan tuottavalla ja rakentavalla tekemisellä saa hyvän olon?

Itse uskon, että ihminen evolutiivisesti on luotu enempään fyysiseen rasitukseen kuin mitä tietotyöläiset nykyään yleensä kokevat. Historiallisesti adrenaliinia on erittynyt uhkaavissa tilanteissa, kuten pako tai saalistus. Jännitys ja ylivireys on purettu fyysiseen rasitukseen. Nykyään istumme koneen ääressä ja stressaamme deadlineja tai 'kaiken tyhjyyttä'. Adrenaliinia erittyy, mutta sitä ei purkaudu fyysiseen rasitukseen.

Minä voin erinomaisen hyvin. En koe elämääni tyhjäksi, olen löytänyt sisäisen rauhani aivan eri tavalla kuin useimmat tuttuni. Minä olen löytänyt sen siitä, että haluan olla _tekijä_, en puhuja enkä edes ajattelija.

Minulle lapsen kanssa leikkiminen tai mustikoiden poimiminen on terapiaa siinä missä pranayama-harjoitukset, joita myös teen osana joogaharrastusta. Pelkkä jooga 'sisäisen rauhan' tuojana olisi minusta falskia, länsimaisen eksotiikkahaihailua ja pakoa ihmisenä elämisen perusasioista.

En minä mikään joogailija ole, enkä tarkoita mitään mielen tyhjentämistä rauhan tuojana. Vaikka monet sitä kannattavatkin. Minulle "Olemisen" mittari on lähinnä se, että ei pakene itseään tai menneisyyttään tekemiseen.

Tosin kaikki asiantuntijat/terapeutit/gurut kyllä kehottavat ihmistä vain olemaan hiljaisuuden retriitissä muutaman päivän - sinä aikana itsestä nousee aina jotain yllättävää ja uutta. Pitäisi varmaan kokeilla.

Onni ei koskaan tule ulkoisista tekijöistä. Se tulee aina sisältä päin. Se onni ja rauha pitää itse löytää, tapoja on monia - osa painottaa Jeesusta, toiset mindfulnessia, kolmannet jotain muuta.

Varmaa vain on se, että rauha ja onni eivät tule tekemisen tai touhuamisen kautta, vaan olemisen kautta. Etsivä löytää.

t. 43 v ja sen löytänyt

löytää todellinen rauha on löytää se omasta itsestään. Ja toisin kuin moni väittää, se ei todellakaan löydy työstä tai suorittamisesta vaan rakkaudesta, kyvystä olla läsnä sekä itselleen että toisilleen, jostakin vähemmästä, olennaisemmasta. Mielekäs tekeinen (ja se tarkoittaa yleensä toisten hyväksi tehtyä työtä/luovaa työtä) tuo merkityksiä ja flown, mutta niistäkään ei lopulta saa mitään irti jos ei ole löytänyt rauhaa, rakkautta, läsnäoloa itsestään. Kaikenlainen tahtominen, sinnittely, suorittaminen, yrittäminen, tietäminen, voittaminen, päteminen ja myös materia on sen olemisen vastakohtia. Käsittääkseni kaikki "viisauden" tiet maailmassa johtavat ihan tähän samaan asiaan. LÄnsimainen suorituskeskeinen "pätijä" on menettänyt usein kosketuksensa täysin niin itseensä kuin toisiinsakin.

oletko tyhmä?

tuo onnen. Sekä kova työ.

löytää todellinen rauha on löytää se omasta itsestään. Ja toisin kuin moni väittää, se ei todellakaan löydy työstä tai suorittamisesta vaan rakkaudesta, kyvystä olla läsnä sekä itselleen että toisilleen, jostakin vähemmästä, olennaisemmasta. Mielekäs tekeinen (ja se tarkoittaa yleensä toisten hyväksi tehtyä työtä/luovaa työtä) tuo merkityksiä ja flown, mutta niistäkään ei lopulta saa mitään irti jos ei ole löytänyt rauhaa, rakkautta, läsnäoloa itsestään. Kaikenlainen tahtominen, sinnittely, suorittaminen, yrittäminen, tietäminen, voittaminen, päteminen ja myös materia on sen olemisen vastakohtia. Käsittääkseni kaikki "viisauden" tiet maailmassa johtavat ihan tähän samaan asiaan. LÄnsimainen suorituskeskeinen "pätijä" on menettänyt usein kosketuksensa täysin niin itseensä kuin toisiinsakin.

Ensinnäkin. Miksi ne fyysisen tekemisen vastustajat ovat mielestään aina oikeassa - että jos heille itselleen ei synny mielekästä suhdetta ontologiseen epävarmuuteen tekemisen kautta, niin muillekaan ei voi syntyä?

Toiseksi. Niissä "viisauden" teissä on aika usein jotain hyvin sairasta sisällä, jos alkaa katsoa tarkemmin. Esim. skientologia, tai vaikka taolainen filosofia, jossa on aika pervoja ja sovinistisia piirteitä, jos siihen syvemmin tutustuu.

On tietysti helpompi ajatella, että on olemassa joitain eksoottisia elämäntapoja, joissa osataan olla harmoniassa kaiken olevaisen ja itsensä kanssa eikä mikään maailmallinen ikävyys haittaa. Miksi sitten nykyistä useampi ei vaihda tekemiskeskeistä arkeaan tolpan nokassa meditoimiseen? Ja miksei ole ideologiaa, josta ei löydy myös tarkkaan tutustumalla vikoja ja hyväksikäyttöä?

Rakkaus ja mustikoiden poimiminen eivät sulje toisiaan pois. Ei myöskään yliopistotutkinto ja kyky olla läsnä.

Minä olen akateemisesti koulutettu valtion virkamies ja seitsenhenkisen uusperheen äiti. Harrastan paljon liikuntaa. Olen todella tyytyväinen elämääni enkä muuttaisi siitä mitään. Nuorempana kärsin masennuksesta, mutta siitä ei ole vuosiin ollut jälkeäkään - kun löysin oman tapani elää ja olla onnellinen. Eräs lähetystyöntekijä totesi minulle heti tavatessaan, että "sinä olet rauhasi löytänyt, sinulle ei tarvitse Jumalasta enää kertoa". Sanoin että pitää paikkansa.

Minun jumalani on tasapainoinen elämä, rakkaudentäyteinen lähipiiri, hyödylliset ja läheisiä tai koko ihmiskuntaa auttavat teot, runsas fyysinen liikunta ja haastava, antoisa työ.

oletko tyhmä?

tuo onnen. Sekä kova työ.

silloin kun sitä ei ole, niin perusturvan kohoaminen lisää onnea. Mutta kun toimeentulo on riittävä, raha ei todellakaan lisää onnea, vaan usein päinvastoin. Ja rahan pitäminen itseisarvona tekee ihmisestä idiootin hyvin nopeasti.

löytää todellinen rauha on löytää se omasta itsestään. Ja toisin kuin moni väittää, se ei todellakaan löydy työstä tai suorittamisesta vaan rakkaudesta, kyvystä olla läsnä sekä itselleen että toisilleen, jostakin vähemmästä, olennaisemmasta. Mielekäs tekeinen (ja se tarkoittaa yleensä toisten hyväksi tehtyä työtä/luovaa työtä) tuo merkityksiä ja flown, mutta niistäkään ei lopulta saa mitään irti jos ei ole löytänyt rauhaa, rakkautta, läsnäoloa itsestään. Kaikenlainen tahtominen, sinnittely, suorittaminen, yrittäminen, tietäminen, voittaminen, päteminen ja myös materia on sen olemisen vastakohtia. Käsittääkseni kaikki "viisauden" tiet maailmassa johtavat ihan tähän samaan asiaan. LÄnsimainen suorituskeskeinen "pätijä" on menettänyt usein kosketuksensa täysin niin itseensä kuin toisiinsakin.

Ensinnäkin. Miksi ne fyysisen tekemisen vastustajat ovat mielestään aina oikeassa - että jos heille itselleen ei synny mielekästä suhdetta ontologiseen epävarmuuteen tekemisen kautta, niin muillekaan ei voi syntyä?

Toiseksi. Niissä "viisauden" teissä on aika usein jotain hyvin sairasta sisällä, jos alkaa katsoa tarkemmin. Esim. skientologia, tai vaikka taolainen filosofia, jossa on aika pervoja ja sovinistisia piirteitä, jos siihen syvemmin tutustuu.

On tietysti helpompi ajatella, että on olemassa joitain eksoottisia elämäntapoja, joissa osataan olla harmoniassa kaiken olevaisen ja itsensä kanssa eikä mikään maailmallinen ikävyys haittaa. Miksi sitten nykyistä useampi ei vaihda tekemiskeskeistä arkeaan tolpan nokassa meditoimiseen? Ja miksei ole ideologiaa, josta ei löydy myös tarkkaan tutustumalla vikoja ja hyväksikäyttöä?

Rakkaus ja mustikoiden poimiminen eivät sulje toisiaan pois. Ei myöskään yliopistotutkinto ja kyky olla läsnä.

Minä olen akateemisesti koulutettu valtion virkamies ja seitsenhenkisen uusperheen äiti. Harrastan paljon liikuntaa. Olen todella tyytyväinen elämääni enkä muuttaisi siitä mitään. Nuorempana kärsin masennuksesta, mutta siitä ei ole vuosiin ollut jälkeäkään - kun löysin oman tapani elää ja olla onnellinen. Eräs lähetystyöntekijä totesi minulle heti tavatessaan, että "sinä olet rauhasi löytänyt, sinulle ei tarvitse Jumalasta enää kertoa". Sanoin että pitää paikkansa.

Minun jumalani on tasapainoinen elämä, rakkaudentäyteinen lähipiiri, hyödylliset ja läheisiä tai koko ihmiskuntaa auttavat teot, runsas fyysinen liikunta ja haastava, antoisa työ.

löytänyt. Niin minäkin. (ed. kirjoittaja) Kovin olet ennakkoluuloinen vaan. Mullakin on yliopistotutkinto ja kyky olla läsnä. rakkaus ja mustikanpoiminta. Silti olen sitä mieltä että hyvin suuri osa ihmisistä suorittaa elämäänsä ja luulee sitä mielenrauhaksi.