Missä tilanteessa jättäisit vakituisen työpaikan ja jäisit tyhjän päälle?

Miehellä ei ollut minkäälaisia etenimmahdollisuuksia edellisellä asuinpaikkakunnalla. Mulla oli mukava vakkarihomma. Nyt olen kotona hoitamasa lapsia mutta uutta hommaa alan etsiä ensi vuonna.

Olen siinä tilanteessa ja harkitsen vakavasti lähtöä.

Olen siinä tilanteessa ja harkitsen vakavasti lähtöä.

-En pitäisi työstä, toisin sanoen jokainen päivä olisi ns. "tuskaa".



-Jos työ vaatisi liikaa, esim. perhe-elämä kärsisi vaikkapa siksi että työmatka 2h/suunta tai työt tulisivat liiaksi kotiin, eli olisi "aina töissä". Noissa ei edes hvä palkka vaikuttaisi, koska elämässä pitää olla muutakin kuin työ/raha.



-Jos perhetilanne vaatisi sitä, esim. olisi pakko huolehtia sairaasta lapsesta/omista vanhemmista, miehen työ veisi toiselle paikkakunnalle tmv. hyvä syy. Eli mikään pikkujuttu ei kävisi, mutta isompi hyvä syy kyllä.



Tosin, monissa tilanteissa vaihtoehtona voisi myös olla työajan lyhentäminen jos se on mahdollista. Esim. tuossa pitkissä työmatkoissa jos voisi tehdä 3 X 10h työpäivää, niin ei olisi mahdoton juttu kun muulle elämälle jäisi neljä kokonaista päivää.

Olen niin spesiaalityössä (en erittele), että edessä on todennäköisesti uudelleenkouluttautuminen jos tästä lähden.

Työpaikan ilmapiiri hankala, keskustelut asiasta eivät johtaneet mihinkään. Itsekin johtavassa asemassa, joten koin ristiriitaa yrityksen ja oman arvomaailmani välillä.



Lisäksi oli vahva luottamus omaan ammattitaitoon ja pärjäämiseen myös tyhjän päälle lähtiessä. Avoimet työpaikat eivät houkutelleet, ja halusin kokeilla omia siipiäni yrittäjänä. Hyvinhän ne kantavat.

olisi muuttunut vielä tylsemmäksi. Lisäksi olisi muuttunut vuorotyöksi, myös viikonloppuisin tehtäväksi. Sain potkut, kiitos työnantaja eli en saanut karenssia. Uudelleen kouluttauduin ja nyt olen tyytyväinen.



Mutta miehellä oli hyvin palkattu työ ja perheen elitaso ei muuttunut miksikään, ainoastaan oma eläke kärsi vuodesta kotona ja uudesta koulutuksesta.

työpaikassani tapahtui muutoksia, joiden seuraksena työstäni tuli todella ahdistavaa ja uuvuttavaa. Alkuun jäin pitkähkölle sairauslomalle jonka jälkeen päätin irtisanoa itseni. Minulla tilanteen teki "helpoksi" se että lapseni ovat vielä pieniä joten "työtä" riittää kotonakin lasten kanssa. Taloudellisesti tämä on mahdollista kiitos anteliaan ja hyvätuloisen aviomieheni.

YT:t päättyivät ja koko osasto suljetaan.

ehkä sitten, jos lapseni takia joutuisin näin tekemään.

Joka päivä siitä silti haaveilen.



Pelkään että jos edes hetkeksi hellittäisin, siitä seuraisi koko loppu-uran mittaisia ongelmia. Ehken koskaan enää työllistyisi kunnolla?

Irtisanon itseni ja alan tehdä keikkaa. Kesät pitkillä vapailla ja talvet töissä. Olen alalla jossa sijaisuuksia ja pätkiä riittää, etenkin jos on valmis tekemään 1-3 päivän sijaisuuksia. Ja ne olis mulle just parhaita. En aio ilmoittautua edes työkkäriin, laskin että tulen toimeen jos teen kuukaudessa 1-2 viikkoa töitä.

mies, jota ei haittaisi elättää määrittelemättömän pituista aikaa tai tilillä rahaa, jolla voisi elättää itseään vähintään kymmenen vuotta.



Mutta muilla ihmisillä on ehkä minua parempi tuuri, itse varautuisin pahimpien skenaarioiden varalle, vaikka todennäköisesti saattaisikin olla mahdollista löytää toinen työpaikka.

Mulla oli vakkarityö Helsingissä ja mies opiskeli Turussa. Haluttiin muuttaa yhteen, kun kerran oltiin naimisissakin. Löysin Turusta parin kk pätkätyön, jonka jälkeen marssin työkkäriin. Sain siellä haukut: mun olisi pitänyt pysyä Hesassa, kun kerran siellä oli vakityö.

done that!



Työnantaja patisteli heti äitiyslomalta töihin ja halusin jäädä vähäksi aikaa hoitovapaalle. Elämä kantoi ja parin kuukauden päästä mulla oli uusi osa-aikainen työ ja pystyn hoitamaan lapseni sen ohessa.

jossa työ vaati yksinhuoltajalta liikaa. Karenssin sain, mutta se on silti ollut elämäni paras päätös.



Nyt tapahtuneesta on jo yli kymmenen vuotta aikaa.