Miksi ryhtyä opettajaksi jos ei siedä lapsia?

Kun olin ala-asteella oma kokemukseni oli, että selvästi muutama opettaja suorastaan inhosi oppilaitaan. Tämä inho sitten ilmeni kyynisenä ja ilkeän ironisena (lue veemäisenä) suhtautumisena oppilaisiin. Oli joidenkin oppilaiden selvästi henkistä kiusaamista ja syrjimistä.



On minusta aika epäreilua työnantajaa, oppilaita ja ennenkaikkea itseä kohtaan työskennellä opettajana jos kerran ei kestä niitä opetettavia.



Toivoisin, että jokainen opettaja joka totaalisen leipiintynyt ja kyllästynyt lapsiin vaihtaisi alaa tai saisi potkut. Joillekin kanssaoppilaille jäi traumat opettajan kiusaamisesta (kaverini oli yksi näistä). Ala-asteella olin 80-luvulla, lähiössä Etelä-Suomessa.



Esim. pohdittavaa olisi, että opettaja ei koskaan pääse eroon siitä että esim. osa luokan pojista ovat levottomia ja vilkkaita (heillä on vaikeaa keskittyä). Opettajan ja ennenkaikkea vanhempien tehtävä on tietenkin tukea lasta, että jaksaisi keskittyä koulussa ja olla hiljaa vaadittaessa, ja häiritsemättä muita. Mutta tietenkin sen voi ymmärtää, että jos vilkkaalla pojalla on vaikeuksia olla rauhassa ja hiljaa paikallaan pitkiä aikoja, on luonnollista että hänelle sellaisen vaatiminen on sata kertaa vaikeampaa kuin rauhalliselle tytölle, jolle kyseinen käytösvaatimus ei tuota lainkaan haastetta.



Ihan sama juttu kuin samaiselle vilkkaalle pojalle ei tuota lainkaan vaikeutta hankalissa laskutehtävissä, mutta sille híljaiselle ja rauhalliselle tytölle vaikeat laskutehtävät on täyttä hebreaa ja tarvitsee tukiopetusta matematiikassa.2