Vinkkejä kuhafileiden valmistamiseen kaivataan?
Minulla on kilon verran kuhafileiden, joista olisi tarkoitus tehdä ruokaa. Auta uusavutonta. Kiitos.
Kommentit (10)
Kaada isolle laakealle lautaselle kerros ruiskorppujauhoja. Kääntele fileet kevyesti jauhoissa. Paista erissä pannulla voissa molemmin puolin muutama minuutti. Valmista.
ripottele sille lautaselle myös suolaa ja valko- tai mustapippuria.
Kannattaisiko kuha mielestäsi siis mieluummin laittaa uunissa kuin pannulla?
Tosin fileissäkin on eroja. Toinen file samaa kalaa on maistuvampi kuin toinen. Testaa kalan maku paistamalla itsellesi yksi file paistinpannulla tilkassa voita tai öljyä.
Paistaminen enintään minuutti per puoli keskilämmöllä. Mausta ripauksella suolaa ja mustaa pippuria, mutta varo, että et laita näitä mausteitakaan liikaa. Kuhan maku on niin herkkä. Laita file lautaselle esim salaatin kanssa. Maista ja jos haluat, niin purista sitruunasta vain vähän sen päälle.
Toinen vaihtoehto on tehdä kuhakeittoa. Siihen tulee ainakin uusia perunoita (kuorineen ja lohkottuina), tuoreita porkkanoita, tuoretta sipulia varsineen silputtuna tai pelkkkiä varsia. Tai ruohosipulia. Tarkista jokin hyvä resepti netistä. Kala vaatii vain hetken keitossa ja on kypsää. Lisää se siis viimeisenä yhdessä mahdollisten tuoreiden yrttimaausteiden kanssa. Keittoon nokare voita tai loraus öljyä myös. Kuha on parhaimmillaan miedosti maustettuna.
http://www.ruokala.net/resepti/tillikuorrutettu-kuha-ja-vuohenjuustotah…
Kannattaa kokeilla.
Ensin suolaa ja sitten leivitys???
Ensin suolaa ja sitten leivitys???
Ap