VIHAAN tätä jatkuvaa itkua ja lasten vahtimista!

Meillä on todella vilkkaat ja meneväiset vajaa 4v ja vajaa 4v. Heillä on reilu kokoero, mutta painivat ja juoksevat, riekkuvat ja pomppivat jatkuvasti toistensa kimpussa ja pitkin kotia. Pienempi on ihan mustelmilla, aina sattuu ja tapahtuu. He ovat joka päivä ulkona pari kertaa, on tekemistä ja ohjelmaa, mutta virtaa on silti niin hirveästi. Jos isompi katsoo pikkukakkosta, pienempi menee ja puraisee jolloin isompi tönäisee kovaa. Tai jompi kumpi innostaa toista painimaan ja jos en ole sekunnissa paikalla voi sattua jo jotain.



VÄSYTTÄÄ! Tuntuu, ettei hetken rauhaa ja sellaista leppoisuutta. No, on sitäkin jo vähän, mutta silti ahdistaa kun pitää olla aina niin tarkkana ja varuillaan. Miten muut olette jaksaneet tosi vilkkaitten lastenne kanssa, vahtia ettei mitään satu? Ulkoilu tietysti auttaa, vaikka siellä onkin omat vaarat. Naapurinäidit lähinnä katsovat silmät pyöreinä, että joko se teidän pikkuinenkin kiipeilee tuolla lailla ketterästi. Valitettavasti, ja tokihan pidetään rajoja ja kielletään ja koko ajan vahditaan, mutta meneväinen se on...