Onko normaalia tuntea vauvan kanssa tälläisiä tunteita?

Sitten vielä sellainen juttu että jos imetys ahdistaa sua kovasti, niin lopeta se!



Isänkin pitää osallistua lapsen hoitoon ja hellimiseen!

Tuollaiset ristiriitaiset tunteet ovat ihan tavallisia, johtuvat varmasti sinun vasymyksestasi ja vauvan sitovuudesta. Kannattaa varmaan puhua ajatuksistaan jonkun toisen aidin kanssa, ja nain saada tunteet jarjestykseen. Pienen vauvan kanssa arki voi olla rankaa, mutta kylla siita selviaa.



Kolmen kuun iassa lapsilla on usein kasvupyrahdys ja syovat kuin pienet hevoset. Jospas kyse olisi vain siita ja viikon paasta tilanne on jo tasoittunut. Voithan kysya tuosta syomisesta neuvolassa.

samaan aikaan kuitenkin valtava rakkaus vauvaa kohtaan. Juttele neuvolassa fiiliksistäsi ja pyydä apua, jos alkaa tuntua ylivoimaiselta. Pienen vauvan äitinä on rankkaa, mutta lupaan että se helpottaa, kun lapsi kasvaa. Ja ei, et tehnyt virhettä, lapset on ihania ja antaa elämään niin paljon ihanaa sisältöä :)



Tosin olen sitä mieltä, että miehesi pitäisi osallistua enemmän - tärkeintä olisi, että sinä saisit välillä levättyä.

Tunteet myllertävät ja kaikki uusi mietityttää. Aina ei jaksa, eikä pidäkään. Jos kuitenkin tunne jatkuu, niin ensiksi puhu ainakin kriisipuhelimessa nimettömänä jos et heti uskalla neuvolassa ottaa asiaa puheeksi.

Ja mies mukaan vauvaa hoitamaan ja auttamaan arjessa! Ja hemmottelemaan sinua välillä, se auttaa kummasti jaksamisessa. ;)

Mun mielestä sun ei tarvitse reagoida mitenkään siihen, jos vauva ähkii ja imeskelee sormiaan pinnasängyssä. Nostat hänet sieltä pois vasta, kun alkaa itkeä.



Väsytät itsesi ihan uuvuksiin, jos et ota aikaa itsellesi.



Itse olen ollut lasteni vauva-aikoina (nyt ovat jo koululaisia) ylitunnollinen äiti. Mieheni laittoi minulle rajoja ja hyvä niin. Mulla oli niin vahva äitihoivavietti, että olisin ollut vauva sylissä koko ajan.



Nuo tiiviin imemisen kaudet kestänevät hetken ja taas tulee helpompi kausi. Vauvojen ja pienten lasten kanssahan on niin, että juuri, kun tottuu johonkin vaiheeseen, se muuttuu jo toiseksi. Voit lohduttautua sillä, että vauva ei imeskele tuohon tahtiin enää kahden viikon päästä. Kuukauden päästä on jo ihan uudet systeemit.



Jaksamista! Harmi, että mies ei osallistu. Saisitko apua joltain ystävältä tai sukulaiselta? Tarvitset nyt vertaistukea.

niin mä kyllä antaisin pullosta korviketta. ei tuokaan ihan normaalia ole, että koko illan on tissillä. vauvalla on nälkä.



pidä myös itsestäs huolta, syö hyvin ja lepää tarpeeksi.



t: 6n äiti

Onneks olkoon, oot saanut vahvalla imuvietillä varustetun vauvan.



Paras neuvo jonka olen saanut, tätä tilannetta kestää vain hetki, kohta vauvasi onkin jo tasoero.



Kannattaa myös yrittää opettaa olla nukuttamatta vauvaa tissille, vaikka itsekkin kyllä sorrun tähän



T. Kohtalontoveri

Oma lapsi nyt kohta 10kk, mutta muistan tuon tunteen..

En tuntenut itseäni äidiksi, en vaimoksi, en naiseksi, olin vain kävelevä maitokaappi, pakko olla paikalla koko ajan jos herralle tulee nälkää...

Välillä tuntui ihan hyvältä kun se makoili vierelläni sohvalla, akttosin telkkaria, vaihdeltiin tissiä, mutta kun olisi halunnut tehdä jotain muutakin....

Tunsin itseäni huonoksi äidiksi kun tunsin olevani liian sidottu lapseen, jota kauitenkin rakastan yli kaiken!

Onneksi siihen ei kestänyt kauan, vaikka rinnalla poju onkin paljon viihtynyt.. Tuttia ei ole ikinä huolinut, on tyydyttänyt kaiken imuntarven rinnalla.

Olin aika rikki, ja kun ei mies voinut ymmärtää...

Mutta ei kestänyt ikuisesti, en edes muista nyt milloin joko asenteeni muuttui, tai imetys muuttui, mutta helpotti.

Täysimetin sitten 5kk ikään jolloin aloitettin soseiden maistelu (tyyliin teelusikallinen jtn päivässä) ja 6kkiässä annettiin pikkuhiljaa useammin ja enemmän...

Olen jatkanut imettämistä kuitenkin, nyt se on tietty vähentynyt kun yösytöt otettiin pois ja palasin töihin.

Mutta et todellakaan ole ainoa joka tuntee noin =)

Noin pikkusilla ihan se imemisvimmakin pitää tissillä, vaikkei nälkä olisikaan.

Noin pikkusilla ihan se imemisvimmakin pitää tissillä, vaikkei nälkä olisikaan.

Kun vauvalla on oikeasti nälkä, hän kyllä ilmoittaa siitä kovaäänisesti =)

Oon puolitosissani vitsaillutkin, että muut menee ennen tokaa lasta purkamaan synnytystraumoja, niin mä menen purkamaan imetystraumoja. Mun mielestä se alkuaika oli tosi raskasta, jota omalta osaltaan sotki vielä vauvan koliikki ja mun oma sairastuminen hypotyreoosiin. Kun lapselta ei saanut vielä mitään takaisin vaan oli täysin ruoka-automaatti ni onhan se raskasta. En pitänyt imetyksestä laisinkaan, maito ei riittänyt, koin syyllisyyttä korvikelisästä ja sun muuta vastaavaa. Vauva tuntu vieraalta, mutta silti niin kamalan rakkaalta. Pahinta oli se, että vauva oli pieni sen pahimman perhesurma-aallon aikana ja sain kauheita pelkotiloja siitä, että mitä jos mä sekoan ja tapan lapseni. Ei ollu siis mitään merkkejä siitä että voisin niin tehdä, enkä tähän päivään mennessä (vauva 1 v) oo hermostunut siihen niin, että olisin edes korottanut ääntäni varsinaisesti, mutta silti pelotti. Kun vaikka käveli vauvan kanssa veitsien ohi niin mietti että mitäs jos mä nyt sekoan ja lyön sitä tolla veitsellä.



Nyt jälkeenpäin kun miettii, niin seuraavan kohdalla en kyllä aio potea mitään morkkista siitä, jos joudun antamaan toisinaan korviketta, uskon että me oltais molemmat vauvan kanssa oltu onnellisempia, jos oisin vaan antanut sitä korviketta sillon kun siltä tuntu. Pidän imetystä tärkeänä, mutta ei sitä tarvi hampaat irvessä mielenterveyden kustannuksella tehdä. Helpotti huomattavasti kun vauva alko syödä soseita ja sitä alko muu maailma kiinnostamaan, imetyskin jäi 7 kk iässä kun vauvaa ei kertakaikkiaan kiinnostanut enää. Kaks viikkoa me makailtiin sängyssä ja käveltiin ja hypittiin ja muuta vastaavaa että se imis, mutta sitten lopetin meidän molempien rääkkäämisen.



Tsemppiä ap, kohta helpottaa! Etkä tosiaan ole yksin tuntemusten kanssa, niitä potee lähes kaikki. Ja näin jälkeenpäin oon analysoinut että se, että niitä tunteita on ja niitä pelästyy, niin se oikeastaan vaan kertoo siitä rakkaudesta sitä lasta kohtaan. Et sä olis huolissas niistä tunteista, jos et rakastais lastas. Yhtenä päivänä havahdut siihen, että sulla on maailman ihanin lapsi, joka sanoo äiti, niin täälläkin kävi :)

Muistan myös nuo tunteet, puolen vuoden jälkeen helpotti paljon kun rytmit olivat kunnolla tasaantuneet ja järjestyneet, yösyötöt loppuivat ja pahin hormonimyrsky oli ohi. Kyllä se oikeasti helpottaa:) Tsemppiä!

Onko teillä tutti käytössä? Meillä vauva piti minua tuttina. Jouduin imettämään tuntikausia, eikä vauva suurimmaksi osaksi edes imenyt, piti vain rintaa suussa. Jos yritin lopettaa tilanteen itki niin kauan että jatkoin. Pakotin sitten oppimaan tutin käytön. Ensin ei meinannut tutti kelvata, mutta kun sitkeästi sitä aina tarjosin niin oppi siihen lopulta. Jos muu ei auttaisi, niin antaisin sitten vaikka pullomaitoa lisäksi. Se täyttää mahan nopeammin ja pidentää syömävälejä. Ei kenelläkään kestä pää olla pelkkä imetyskone, vaikka tiedän että tätä ei nykyään saisi ääneen sanoa.

ONko sinulla jotain, mitä voisit tehdä samalla kun imetät? Esim. katsoa lempielokuviasi, lukea hyvää tms? Näin saisit itse aikasi kulumaan vauvan imiessä.



Imetyksen väliseen imemisen tarpeeseen kannattaa tarjota tuttia. Kaikki vauvat eivät sitä hyväksy, mutta kannattaa kokeilla!

Tsemppiä kovasti, nuo tuntemuksesi kuulostivat todella tutuille. Et todellakaan ole yksin ajatukseti kanssa!



Vauvasi on "jo" kolme kuukautta, ja hienosti olet jaksanut imettää! Ne ekat kuukaudet ovatkin sellaista jatkuvaa tiheän imun kautta, ja itsekin muistan molempien lasteni kohdalla olleeni todella väsynyt kolmen kuukauden jälkeen. Usein ajattelin, että NYT annan sitä korviketta, jos se vähän pitäisi nälkää pois, tai isä voisi syöttää, mutta aina se ajatus siirtyi huomiseen.. :) Pian voit alkaa jo maistattaa vauvalla halutessasi pieniä määriä kiinteitä, ja ennenkuin huomaatkaan, imetyskerratkin harvenevat tai lyhenvät kuin itsestään! Mutta ilman muuta, jos tunnet väsyväsi tuohon iltaimetykseen (meillä kanssa nuorempi söi aina klo 18-22), niin ilman muuta anna korviketta. Itse tiedät mikä on parhaaksi sinun ja sitä myötä myös lapsen hyvinvoinnille. Tarkoitus ei todellakaan ole, että vauvan äiti palaa loppuun!



Kannattaa rohkeasti jutella neuvolassa ajatuksistasi! Mä pidin esikoisen aikaan asiat tiukasti itselläni, kunnes olin noin 5kk jälkeen synnytyksestä niin väsynyt, että vain itkin terkalle, kun hän kysyi, miten menee. Neuvolassa et todellakaan ole mikään kummajainen tunteittesi kanssa, ja saat varmasti apua! Ainakin täällä Vantaalla voi halutessa jutella myös perhetyöntekijän kanssa (tulee siis vaikka kotiin), jonka kanssa voi isäkin käydä läpi vähän vauvajuttuja, ja muuttunutta parisuhdetta, kotiasioita jne. Ja myös väliaikaista lastenhoitoapua on saatavilla, ja sitä voi pyytää ihan oikeasti vaikka vaan sen takia, että tarvitsee itse unta! En tiedä missä päin asut, mutta kannattaa neuvolasta kysellä oman paikkakuntasi tukea lapsiperheille!



Tekeekö lapsesi isä kotona muita hommia? Meillä mies oli esikoisen kanssa melko arka aluksi, eikä oikein tiennyt, mitä pitäisi tehdä. Niinpä hän auttoi muissa kotihommissa, jotta itse pystyin olemaan vauvan kanssa ja rauhassa imettämään jne. Vähän tytön kasvaessa alkoi isäkin osallistua vauvan hoitoon enemmän, ja 1,5 vuoden iässä tytöstä olikin jo tullut ihan "isän tyttö".



Kovasti jaksamista ja tsemppiä!

Esim. katsoa lempielokuviasi, lukea hyvää tms?

Meillä kohta 10kk tyttö, ja mies on ollut kahdestaan lapsen kanssa kaksi kertaa. Onneksi äitini on apuna vähän enemmän.

Onko sinulla muuta tukea, että saisit ladata välillä akkuja, väsymys on ainakin minulla ollut se pahin, vieläkin heräilee 1-6 kertaa..