Olisiko katkera jos olisit jäänyt lapsettomaksi vanhaksipiiaksi?

Minusta oli tarkoitus tulla lapseton vanhapiika, joka asustelee parin kissansa kanssa. Toisin kävi...

ainakin joksikin aikaa olisin katkeroitunut. Ehdin pitkään haaveilla lapsista ennenkuin sain ensimmäisen, nyt toinen tulossa ja koen itseni kovasti onnekkaaksi :). Toki sitten olisi pitänyt yrittää käsitellä asiaa ja päästä yli katkeruudesta, tuskinpa mitään hyötyä olisi ollut jäädä siihen roikkumaan.

Neljäkymppiä kesällä mittariin eikä miehestä ja lapsesta tietoakaan... Ja ei, en ole katkera. Ehkä välillä vähän surullinen mutta en katkera, eikä se surukaan asiasta kovin usein tule.

kenelle sitä osaisi olla katkera? Pettynyt ja surullinen, mutta en usko että katkera.

Tuo lapsettomien ja/tai sinkkujen katkeruus näyttää oleva varattujen onnellisten perheellisten ihmisten lempilapsi.



Herätkää, ihan samalla tavalla neljän lapsen äiti voi olla katkera. Tai, miettikää, jäädä teini-ikäisten lasten kanssa yksin kun mies lähtee. Kuka sitten on katkera? Se lapseton ikisinkku vai?

Miestäkään en olisi välttämättä tarvinnut mutta kun täydellinen löytyi niin pitihän se ottaa.

Ei lapset ole elämässä mikään pakko. Olen ajatellut, että saa tulla, jos on tullakseen. Nyt sitten viimemetreillä toinen tulossa:)

Lapsettomana olisin voinut jatkaa matkusteluja ja harrastaa montaa asiaa, joihin nyt ei ole aikaa, rahaa, mahdollisuutta.