Lue keskustelun säännöt.
Vaikea ymmärtää uusperheellisiä.
27.03.2012 |
Minulla on kaksi lasta, joita rakastan. Muutaman läheisen lapsista myös pidän jollakin tasolla. Mutta vieraat lapset! En nyt voi sanoa vihaavani lapsia, mutten kyllä erityisemmin pidäkään. Omilla lapsillanikin kun on kavereita kylässä, koen sen jotenkin stressaavaksi ja epämiellyttäväksi.
En voisi ikinä alkaa minkään sortin vanhemmaksi vieraalle lapselle. Todennäköisesti he vain ärsyttäisivät minua ja kotona olemiseni ja vapaa-aikani menisi täysin pilalle.
Tiedän. Olen hirveä ja itsekäs ja ties mitä.
Kommentit (13)
Miten kummeus liittyy tähän? Hieman eri asia lähettää kaksi kertaa vuodessa lahjapaketti ja tämän lisäksi hymistellä pari kertaa vuodessa ja esittää kiinnostunutta, kuin viettää puolet ajastaan jonkun vieraan kakaran kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei sunkaan tajunnan tasosi kovin kehittynyttä ole, jos itse olet lapsivihaaja, ja et ymmärrä uusperheellisiä. Väännänkö rautalangasta, vai joko tajuat, että ihan kaikki ei inhoa muiden lapsia...
sun ole pakko perustaa uusperhettä, ap. Voit olla myös loppuikäsi yksin, kun nykyinen miehesi jättää sut.
häiritsisi myös se, että mieheni ja toisen naisen rakkauden hedelmä pyörisi siinä. Vain minulla on oikeus mieheni rakkauden hedelmiin.
muutamalla uusperheellisellä ollakin aika raastavaa, kun tällainen vastaanotto. Mutta koittakaa nyt vaan kestää, kun olette leikkiin ryhtyneet, turha kadehtia meitä ydinperheellisiä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muutamalla uusperheellisellä ollakin aika raastavaa, kun tällainen vastaanotto. Mutta koittakaa nyt vaan kestää, kun olette leikkiin ryhtyneet, turha kadehtia meitä ydinperheellisiä :)
Jep, kyl kateeks käy noin yksinkertaista tyyppiä kuin sä! :D
Mies lähti ja jäin yksin pienen lapsen kanssa. Ajattelin viettäväni loppuelämäni yksin sillä ajatus uusperheestä ei tuntunut ollenkaan houkuttelevalta. Olin vasta parikymppinen ja yllätyin kyllä kuinka paljon "ottajia" olisi silti ollut, lapsesta huolimatta.
Muutamaa vuotta myöhemmin tapasin elämäni miehen ja rakastuin. Molemmat satuimme olemaan eronneita ja molemmilla oli yksi lapsi. Nykyään elämme uusperheenä eikä tämä niin kamalaa olekaan :D Lapsilla on toisistaan seuraa ja kyllä sitä "vierasta" lasta oppii "sietämään" ja siitä välittämään kun tietää miten tärkeä hän tietysti on isällensä. Hän on nykyään minulle perheenjäsen siinä missä mieheni tai oma lapseni
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäkin toivon välillä, että olisin ollut kaukaa viisas ja ryhtymättä leikkiin perheellisen miehen kanssa. Sain ihanan miehen, mutta kylkiäisenä tuli joka asiaan puuttuva ex-vaimo ja 2 kiljuvaa, sotkevaa ja huutavaa lasta. No, toinen lapsista on ihan suloinen, mutta toinen pitää jatkuvaa älämölöä, piilottelee tavaroita, puhuu ihan koko ajan...
Kauhuskenaario olisi, että nuo kaksi muuttaisivat pysyvästi meille. En todellakaan tiedä, mitä tekisin.
Olen yh, kaksi lasta, enkä voisi seurustella miehen kanssa jolla on jo lapsia tai joka haluaisi niitä vielä. Uskokaa tai älkää, silti löytyy miesseuraa! Uusperhekuvio sun ja mun lapset ja yhteiset lapset on ihan vihonviimeinen painajainen mulle! Ei ikinä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos muut ongelmat olisi ratkaistu, niin usperheenkin ongelmat osattaisiin selvittaa. Voihan sellaisessa olla hyviakin puolia.
Olen huomannut että itse suhtaudun eri lapsiin erilailla. Toisten sietämisessä on jo tekemistä, kun toiset taas ovat mukavia. Mä voisin jopa kuvitella ryhtyväni vanhemmaksi vieraalle lapselle, mutta kemiat ja lapsen luonne kyllä vaikuttaisivat hyvin suuresti miten homma sujuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taidan olla erittäin onnekas sillä pojallani on aivan ihana "äiti" isän luona. Hänet on hyväksytty erittäin hyvin perheenjäseneksi ja on tärkeä isän vaimolle. Juttelen useasti kyseisen naisen kanssa puhelimessa pojan asioista.
On pojalla hyvä isä kun valitsi hyvän vaimon itselleen...
mieltä kanssasi. Varsinkin kun sellainen kokemus itselläni, että äitini silloinen avomies oli aina haukkumassa minua kun olin lapsi.