Kateus(tuo paha tabu)..tunnusta kenelle olet kateellinen a miksi

Täällä kun kukaan ei koskaan ole kateellinen kenellekään mistään. Siis ei todellakaan ole yhtään kateellinen.

MUTTA; se ei ole suuri osa elämääni, eikä ohjaa sitä mihinkään suuntaan. Olen oikein tyytyväinen elämääni täällä talossamme, joka ei siis ole Kannustalo. Tulomme ovat vähintäänkin kohtuulliset, jopa niin hyvät, että olen voinut jäädä palkkatyöstäni opiskelemaan.

niille, joilla on



- gradu hyvällä mallilla

- mahdollisuus tehdä töitä opiskelujen ohella

- (hyvä) parisuhde

- ystäviä samalla paikkakunnalla

kaikilla on sitten ne omat murheensa.



Olen kateellinen ystävilleni, joiden mies uskaltaa sitoutua. En osaa iloita aidosti kun joku ilmoittaa kihlauksesta tai menee naimisiin, koska odotan peläten pääsenkö itse tuohon pisteeseen koskaan.



Sama asia lasten kanssa. Oma mieheni ei tiedä haluaako niitä, itsekin olen epävarma mutta pelkään että kun päätöksen aika tulee, jään yksin ja lapsia halutessani en niitä saakaan.



Kadehdin heittäytyjiä, koska itse analysoin kaiken liian tarkkaan. En uskalla ottaa lainaa, muuttaa, vaihtaa alaa. Olen jumissa.

en ole mistään rahasta, autosta, talosta tms kateellinen koska sellaiset saa hankittua itselleen kovalla ponnistelulla (=ovat asioita joihin voin itse vaikuttaa). Sen sijaan olen kateellinen siitä että useimmilla perheillä on isovanhemmat lapsilla elämässä mukana, ja siis omat vanhemmat myös omana tukena.



Minulla on niin paskat vanhemmat ja puolisolla ikävä kyllä ei juurikaan paremmat, ja esim. omien väkivaltaisten vanhempieni kanssa välit on ollut poikki jo 10 vuotta. Lapsillani ei ole lainkaan isovanhempia. En voi tehdä asialle mitään (olen kaikkeni yrittänyt!!) joten siksi asia on stressaava kun siihen ei voi vaikuttaa! Toisia kun ei voi muuttaa, niin on tosi kova paikka vaan alistua kohtaloonsa ja hyväksyä tilanne.

mutta turha mun on rikkaita kadehtia, kun itse emme osaa rahaa fiksusti käyttää.



Mutta ihan oikeasti olen kateellinen mun miehelle joka meni laihduttamaan 25 kiloa, siitä tuli ihan urheiluhullu! Murr, itse olen hikiset 10 kiloa pois vuoden aikana nippa nappa ja vielä toiset kun sais niin olis rantakunnossa, tosin taidan olla raskaana, että lykkääntyypä ne 10 kiloa taas tulevaisuuteen...



Oikeastaan olen myös kateellinen kaikille sellaisille ihmisille, jotka on luonnostaan hoikkia, ei vaan liho, vaikka kuinka söis ja ois liikkumatta :)

Ja oma talo, jossa on pihaa. Kouraisee joskus, kun huomaan esim. Facebookissa jonkun saavuttaneen mun unelman. ...Kadehdin myös lääkäreitä, kun itse en koskaan päässyt lääkikseen :(.



Muistutan kuitenkin itselleni aina kateuden iskiessä, että mitä kaikkea hyvää olen saanut. Mulla on ihana mies ja olen gradua vaille valmis. On ystäviä ja elämänkokemusta, jota en ikinä vaihtaisi - en edes lääket.lisuriin :).

- työkaverille joka on laiha ja jolla on paksut hiukset



- niille joilla oma äiti elossa



- niille joilla on hyvät tukijoukot arjessa



- niille jotka asuvat unelmatalossaan, meillä vielä hakusessa



- niille jolla on huomaavainen ja kiltti mies



- niille jotka ovat raskaana. Rakastan raskaana olemista, mutta eihän sitä voi olla koko ajan :)



- siskolleni jolla on varaa matkustaa ulkomaille monta kertaa vuodessa eikä tarvitse kytätä hintalappuja ostaessaan vaatteita



jne.

ja vaikka en siitä pidä, niin voin myöntää olevani kateellinen helposti raskautuville ja heille, joilla on useampi lapsi. Tietysti olen myös kiitollinen siitä, mitä minulla on, mutta valitettavasti kateuskaan ei ole itselleni vierasta.

Kauniille naisille. Menin ja ihastuin komeaan mieheen. Mukava ja kohtelias on aina kun tavataan mutta epäilen etten ulkonäöllisesti täytä hänen tasoaan. En usko että välillämme tulee ikinä tapahtumaan mitään. =/

- ihmisiä, joilla on lapsia

- ihan vähän yhtä ystävääni, joka oli keskinkertaisuus koulussa, mutta nyt alansa huippu. Tosin hän sen ehdottomasti ansaitsee, ja on upea ihminen :)

olen kateellinen ihminen ja olen kateellinen monestakin asiasta. Olen ka teellinen niille, jotka pystyvät syömään terveellisesti ja jaksavat liikkua, niille joilla on varaa omakotitaloon, lapseni kummille, jolla on pieni lapsi ja silti on varaa matkustelella vähän väliä, niille jotka on hyviä äitejä ja äidit jotka osaa leikkiä lapsensa kanssa ja keksivät aina kaikkea kivaa tekemistä, niillä jolla on rahaa ja ei tarvii miettiä yhtään kaupassa paljon ostokset maksaa...siis eli melkeenpä kaikelle mitä itse en ole ja mitä minulle ei ole enkä voi saada :D keksisin varmasti vielä kaikkea muutakin, mutta en jaksa kirjottaa. :D



Mutta en ole kateellinen kuin hetken, eli en pilaa elämääni sillä kateellisuudella :)

- veljeäni jonka vaimo tulee itsetyytyväisestä, ylemmän keskiluokan perheestä (oma mieheni on työväenluokkainen taustaltaaj ja käytöstavoiltaan)



- naisia, joiden mies rakastaa ja arvostaa heitä ja näyttää sen huomaavaisella ja ystävällisellä suhtautumisella vaimoonsa



- ihmisille joilla on monta lasta ja kaikki terveitä (yksi lapsistani on syntynyt pitkäaikaissairaana)



- suomenruotsalaisia, joilla laajat ja positiiviset tukiverkot ja tyytyväisyys omaan itseensä ja sosiaaliseen asemaan ja paikkaansa maailmassa



- ihmisiä, jotka käyvät yhteislomilla laajan kaveriporukkansa kanssa



- ihmisiä jotka ovat itsevarmoja ja tyytyväisiä itseensä ja jotka eivät tuhlaa aikaansa kadehtimiseen :-D

olen kateellinen eräälle tutulleni joka sai juuri vauvan. esittelee facebookissa sitä lasta todella ylpeenä. ahdistaa katsoa sitä mutta olen liian utelias silti( ja varmaan samalla myös masokisti).



en kuitenkaan ole kateellinen siitä hänen tilanteesta jossa vauva syntyi, ei siis kovinkaan hyvällä mallilla hänellä asiat..

Tunnen surua omien lasten puolesta, joilla ei ole oikeastaan muita aikuiskontakteja kuin me vanhemmat ja minun vanhemmat. Ja siis tarkoitan sellaisia kontakteja, jotka osoittaisivat välittävänsä lapsistamme henkisellä tasolla.



Ystäväperheissämme tilanne aivan toinen ja koen että heidän lapset saavat todella paljon huomiota ja arvostusta kodin ulkopuolelta, välillä liikaakin.



Se harmittaa välillä ihan kyyneliin asti.

Muutamalla ystäväperheelle, jotka näennäisesti "tuskailee" että mitähän nyt tehtäis kun asuntolaina on maksettu. Asuvat liian pienessä asunnossa, mutta vaihtaminen on niin vaivalloista ja jotenkin kuvittelevat ettei sitä lainaa voi enää ottaa.



Nimim. me keski-ikäiset otettiin just 200 000 lainaa ensiasuntoon... (tavoite on kyllä maksaa se 10 vuodessa pois).

sympatiat sinulle, vastasin jo ylhäällä, meilläkään ei ole muita aikuisia lapsille kuin me, kun isovanhemmat ei piittaa ollenkaan, ja muita sukulaisia ei ole. Itsekin olen monet itkut itkenyt ja säälitti lapseni, jotka ovat niin ihania, mutta silti heistä ei kukaan muu välitä.



Olen käynyt lyhytterapian omista lapsuudentraumoistani ja väkivallasta, ja sieltä sain kaksi hyvää näkökulmaa:



1) isovanhemmat EIVÄT ole lapselle aina rikkaus. Sellaiset isovanhemmat ovat, jotka ovat rakastavat ja ihanat, mutta tunnekylmät/väkivaltaiset ja sellaiset jotka eivät kunnioita omaa aikuista lastaan, ovat pääsääntöisesti vain HAITAKSI ja on parempi olla ilman tällaisia isovanhempia



2) lapsi ei kärsi aikuiskontaktien puutteesta kun et näytä omaa surua lapselle. Itse olen keksinyt paremman puutteessa (vähän valkoisin valhein) muita rakastavia aikuisia, korostanut lapselle vaikka että parturitäti niin tykkää sinusta, päiväkodin tädeille olet rakas ja tärkeä jne jne. Tämä ei ehkä aina ole totta, mutta tällä tavoin vahvistan lapsen omaa itsetuntoa että lapsi kokee olevansa rakastettava muidenkin silmissä.



Tsemppiä sinulle, tiedän mitä käyt läpi, itselläni meni viisi vuotta surutyön tekemiseen kun jouduin tavallaan suhtautumaan niin että vanhempani ovat kuolleet. Meillä ei siis isovanhempia ollenkaan (miehen vanhemmat haluavat olla isovanhempia vain tyttärensä perheelle, ei poikansa) ja ihan hyvin on pärjätty!



Siinä vaiheessa isovanhempien ja aikuiskontaktien puute alkaa helpottaa kun lapsi saa itse kavereita itselleen, eikä ole enää niin riippuvainen aikuisen järjestämästä seurasta.



Aurinkoista kevään jatkoa perheellesi! Itse saan voimaa siitä että ajattelen, että aikanaan itse teen kaiken toisin kuin omat vanhempani! Ja olen osallistuva ja hoitava isovanhempi mahdollisille lapsenlapsilleni!

mutta jos nyt jostain:



- rahasta



- positiivisesta elämänasenteesta, koska itse olen välillä depressiivinen ilman järkevää syytä.

En tarkoita rahallisesti, vaan sellaisista, joissa ihmiset oikeasti välittävät toisistaan ja haluavat olla toistensa kanssa tekemisissä. Haluaisin isoja perheillallisia ja äänekästä keskustelua. Kaikkein kateellisin olen niille, joilla on ihanat äidit ja hyvä suhde tämän kanssa. Vaikka joku niinkin arkipäiväinen asia kuin shoppailureissu oman äidin kanssa olisi jo paljon.

Sellaisille, joille ei tule ulkopuolisuuden tunnetta. Jotka pitävät luonnostaan sellaisista asioista joista "kuuluu" pitää, joiden perhe on keskinkertainen ja jotka haluavat samanlaisia asioita kuin kaikki muutkin.



Joiden ei tarvitse aina miettiä, miksi ei jaksa kuunnella toisia tai miksi ei ole mitään yhteistä.