Onko sinulla kaksoisolentoa? Oletteko tavanneet koskaan?
Minulla on kaksoisolento, minua vuotta vanhempi. Asuimme lapsina naapurikaupungeissa, ja minulta on tultu todella usein kysymään, olemmeko sukua (emme mitään sukua).
Nyt aikuisina olemme muuttaneet sattumalta samaan kaupunkiin, ja meillä on samanikäiset lapset samaa sukupuolta. Liikumme siis jollain lailla samoissa lastentapahtumissa, ja taas ventovieraat ihmiset käyvät kysymässä olemmeko siskoja/sukulaisia. Minusta tämä on vähän kiusallista, en mä ainakaan käy kyselemässä ihmistä tällaisia, mut näemmä moni kysyy.
Toistaiseksi ei olla vielä missään törmätty, vamaan jossain vaiheessa törmätään koska pojillamme on sama harrastus.
Ois kiva kuulla muilta, joilla on jossain kaksoisolento, oletteko tavanneet ja tunnistitteko hänessä samoja piirteitä kuin itsessänne?
Kommentit (15)
Tallaista tama elama joskus on. Onneks ollaan kaksoisolentojen kanssa siina mielessa nyttemmin kasvettu erillemme, etta asutaan eri paikkakunnilla ja myoskin mina jo olen hiukan rupsahtaneempi. Se on ollut molemmille meille suuri helpotus. Joskus olen naet ollut bisnesten esteena, kun luultu, etta han tulee ja sitten ollutkin mina. Hauskoja sattumuksia joskus ollut.
Meille töihin tuli harjottelija, katsoi mua pitkään, tuli ihan viereen ja seuras mua aikansa. Kysyi lopulta nimeni ja kyseli aikasemmista työpaikoistani. Edellisessä harjottelupaikassa oli ollu presiis samannäkönen nainen kun minä, siinä oli pojalla ihmetteleminen. Kyseessä oli kuitenkin sama kaupunki ja sama ala.
Itse en ole ikinä tavannut ko. henkilöä, mutta kaupungilla kulkiessani olen huomannut (minulle) tuntemattomien ihmisten tervehtineen minua, ilosesti.
Kerran kaupan kassalla rupes myyjä iloisesti rupattelemaan kuin tutulle ja kyselemään missä olen nykyään jne. Vähän olin siinä ihmeissäni ja myyjäkin huomasi sen. Kysyi sitten että enkö ollutkin heillä vasta harjoittelijana...kun vastasin kieltävästi oli muujän vuoro ihmetellä, kuulemma olin just saman näköinen kuin tämä heidän taannoinen harjoittelijatyttö. Tästä on nyt useampi vuosi aikaa, olisipa mukava nähdä se kyseinen kaksoisolento:)
tietääkseni, mutta olen nähnyt muiden kaksoisolentoja esim. ulkomaan matkoilla. joskus olen jäänyt suu auki tuijottamaan että mitä ihmettä, kaverini on myös täällä kanarialla?? ja sitten tajunnut että se on joku aivan saman näköinen tyyppi. vaate tyyli ja ikäkin on kyllä saattanut olla eri, mutta kasvot ja hiukset hämmästyttävän samanlaiset.. Jotkut tyypit taas muistuttavat hämäävästi joitain tuttuja, vaikkeivät kasvoiltaan saman näköisiä olisikaan.. mutta luonne, ruumiinrakenne ja tyyli saattavat olla samankaltaisia.
olishan se hauska törmätä joskus omaankin kaksoisolentoon..
Onhan hän minun kaksoissiskoni. Samalta näytetään, enemmän tai vähemmän.
Se on minun 10 vuotta nuorempi veljeni... Onhan se yli 10 cm pitempi ja miehen mallinen, mutta silti...
täytyy sanoa että jotkut ihmiset on vain sen näköisiä, että niitä tulee kadulla vastaan tusina päivässä. eikä tää nyt ollut mikään loukkaus, vaan ihan toteamus. saatan itsekin kuulua siihen joukkoon, mutta eipä sitä oikein itse osaa ajatella.
Minut on pysäytetty kadulla monta kertaa ja huudettu "Yessica / Jessika". En tiedä kuka tämä "Yessica" on, mutta joku kaltaiseni :)
hän oli myös ystäväni. Emme olleet varsinaisesti kaksoisolentoja mutta meissä oli niin paljon samanlaisia ilmeitä ja eleitä että välillä ihan vieraat ihmiset tulivat juttelemaan esim kaupungilla. Heti tiesi mistä on kyse :)
Nykyään työkaverini on jossain määrin samannäköinen ja oloinen kuin minä, joten meidät sekotetaan välillä ja ihmiset kyselevät että olemmeko siskoja.
mä olin nähnyt hänet jo muutaman kerran aikaisemminkin, joten mulle ei ollut suuri yllätys, kun osuimme synnärin hissiin yhtäaikaa. pokassa oli kyllä pitämistä, kun "kopio" katso mua ja meinas leukansa pudottaa =)
leigh eli vaan paljon ennen minua.
Niin minäkin luulen, että oma kaksoisolentoni on varsin fiksu ja mukava tyyppi. :D
Täytyy kyllä myöntää, että kun meillä on sattumalta sama etunimikin, olen joskus laskeskellut mikä todennäköisyys ois sille, että meillä ois samaa geeniperimää - toi hänen kotikaupunkinsa on nimittäin myös sama missä isäni on tehnyt työuransa. Mut onneksi näytän niin paljon äidiltäni ettei toi varmaan ole mahdollista.
ap.
mutta hyvin samannäköinen. Ollaan tavattu pariin otteeseen, ja ihan mukavalta tyypiltä vaikuttaa.
Ainoa probleema joskus 10 v sitten oli, että tämä kaksoisolento oli ns erotiikkabisneksessä ja arvatkaa miten moni tuli kaljapäissään avautumaan mulle mun "pornourasta" :D
Jopa useita. Viime kesänä joku nainen tuli mua vastaan ja puhutteli mua jollain nimellä, jonka olen jo unohtanut. Mä vastasin, että en ole kys. henkilö. Nainen kysyi, olenko varma. Mä vakuutin. Onnitteli mua raskaudesta ja jatkettiin matkaa. Aika hauska kohtaaminen!
ollaan itseasiassa fb-kamujakin ihan kaksoisolennuuden takia :)
On meissä paljon samaa ulkonäön lisäksikin. Kaksoisolento on oikein kiva ihminen! :D