Sain vauvan ja sairastuin fyysisesti

mutta henkisesti.. kukaan ei auttanut, kukaan ei tullut pitämään pientä poikaa sylissä, kukaan ei soittanut, kukaan ei kysynyt miten voisi olla avuksi, kukaan ei käynyt kylässä, lapsen isä teki parhaimpansa.. tekee edelleen, nyt helpottaa ja pääsen itsekin elämisen makuun.. olin vain niiin väsynyt että mikään ei tuntunut miltään, paitsi oma ihana lapsi

Oletko ap pyytänyt apua? Siis ihan kunnolla pyytänyt, ei mitään vihjailuja ja voivotteluja vaan sanonut ihan ystäville ja sukulaisille, että nyt olen tosi pahassa jamassa ja tarvitsen päivittäin apua, kuka ehtii auttaa?

Kyllä niiden sukulaisten pitäisi tietää missä kunnossa olen kun kerran soittelevat mutta ei kukaan kysy, että voinko tulla käymään sulle kaupassa? En mä mitenkään kehtaa pyytää ketään, oon vaan ajatellu että tästä joko selvitään tai ei, mutta eipä ainakaan jää hyvät muistot vauva-ajasta. Oon yrittänyt kaikkea, oon kertonut neuvolassa sairastuneeni, oon maininnut asiasta jopa seurakunnassa, luulis että sieltä ees saisi jotain muutakin kuin rukousapua, mutta ei :/ Elämä voi olla joskus tosi rankkaa. Nyt kun itse joskus paranen, aion huomioida sairastavat läheiseni paremmin.

ap, tilanne ei parane sillä että heittäydyt marttyyriksi vaan sillä että ihan rehellisesti tunnustat ihmisille että tarvitset konkreettista apua, olethan fyysisesti sairas!!!Nälässä elämälläkö huolehdit vauvastasi, haloo, aikuinen nainen!

Siksi kysyinkin, koska arvasin että oletat vaan ihmisten tarjoutuvan. Ei se niin mene vaan sun pitää pyytää, muuten on turha sanoa että kukaan ei auta. Ei ne tiedä että olet niin pahassa jamassa. Nyt se puhelin kouraan ja apua soittamaan!

Kyllä niiden sukulaisten pitäisi tietää missä kunnossa olen kun kerran soittelevat mutta ei kukaan kysy, että voinko tulla käymään sulle kaupassa? En mä mitenkään kehtaa pyytää ketään, oon vaan ajatellu että tästä joko selvitään tai ei, mutta eipä ainakaan jää hyvät muistot vauva-ajasta. Oon yrittänyt kaikkea, oon kertonut neuvolassa sairastuneeni, oon maininnut asiasta jopa seurakunnassa, luulis että sieltä ees saisi jotain muutakin kuin rukousapua, mutta ei :/ Elämä voi olla joskus tosi rankkaa. Nyt kun itse joskus paranen, aion huomioida sairastavat läheiseni paremmin.

Pyydä apua.

Niin usein loukkaannutaan siitä, että joku tarjoutuu tekemään sitä tai tätä, ei ihmiset enää uskalla tarjota apuaan. Ja tälläkin palstalla aina toitotetaan sitä, kuinka suomalainen nainen on nii-in pätevä ja itsenäinen, todennäköisesti kaikki luulevat sinun haluavan olla rauhassa.

Itse sairastuin sekä fyysisesti että myös psyykkisesti lasten ollessa alle kouluikäisiä. Pyydän apua, kun en jaksa. En yhdeltä koko aikaa, vaan sieltä täältä silloin tällöin.

mä olen älyttömän kiltti ja herkkä ihminen. Pelkään ihmisten vaivauttamista, erityisesti sukulaisteni ja yritän pärjätä omillani. Kehtaisin pyytää enemmän apua vierailta.. ap

Kerro missä kaupungisa asut, niin katsotaan voidaanko auttaa.

Ap asuu Porissa

Että kun ihmiset ihan hyvin tietää ja älyää, että apua tarvitaan, mutta eivät sitä tarjoa, niin mulle se tarkoittaa, että eivät halua auttaa. Enkä minä ala ketään pakottamaan auttamaan, jos toinen ei halua.



Mutta kun mullakin on ollut tilanteita, että olen apua tarvinnut pitkällä sairaslomalla ja lapset pieniä, niin olen käyttänyt kodinhoitajaa.



Tee sinäkin ap niin, että hankit teille jonkun vakituisen ihmisen auttamaan. Pyydät vaikka jostain kotiapufirmasta ensin siivoamaan, ja kun se on muutaman kerran käynyt siivoamassa ja jos olet tyytyväinen ihmiseen, niin pyydät sitä tulemaan tekemään muitakin hommia, hoitamaan vauvaa ja tekemään teille välillä ison satsin ruokia, joita voi pakastaa.



Mulla kävi parhaimmillaan sama ihminen kahdesti viikossa. Nyt olen taas ollut pitkällä sairaslomalla, mutta kodinhoitaja on käynyt vain kerran kahdessa viikossa siivoamassa. Sanoin jo miehelle, että sit kun hän ei enää viitsisi tehdä niin paljon, niin pyytää sitten vain sitä kodinhoitajaa käymään useammin. Se on joskus sanonutkin, että voi käydä enemmänkin, jos halutaan.



Sama nainen on nyt käynyt miellä jo viisi vuotta, välillä useammin ja välillä harvemmin. Ja mun vaivat alkavat vähitellen osoittautumaan reumatismiksi. Mutta näin vasta ihan viime aikoina. Tää viisi vuotta on ollut sellaista epämääräistä sairaslomien ja väsymyksen kierrettä. On oikeastaan ihanaa, kun kaikelle vaivalle löytyy syy.

Ihmiset eivät välttämättä tiedä missä mennään jos et pyydä apua. Varsinkin jos olet muutenkin herkkä ihminen. Ensin pyydät äidiltäsi apua ja sitten sisaruksilta ja sitten kavereiltasi...

Millaista apua tarvitset, ap? Minäkin voin tulla auttamaan. Missä asut? Ei ihmisen ole hyvä olla yksin.

mikä sairaus sinulla on? Onko sairauteen olemassa parantavaa vai lievittävää hoitoa? Onko siis odotettavissa, että jossain vaiheessa olet sen verran paremmassa kunnossa, että jaksat huolehtia itsestäsi ja perheestäsi?

porilaiset äidit kaikki tekee yhen pakastettavissa olevan ruuan ap:lle ja toimittaa sen johonki sovittuun paikkaan!

9 asuu liian kaukana, mutta löytyisikö muita auttajia?

Olen todennut sen kerta toisensa jälkeen. Laugh and the world will laugh with you, weep and you´ll weep alone. Koskaan minulle ei olla tarjottu apua vaikka olen ollut yksin useamman pienen lapsen kanssa, sairaana ja masentuneena. Nekin tuttavapiirini uskikset jotka facebookiin kirjoittavat kaikenlaista maireaa lähimmäisten muistamisesta ovat hiiren hiljaa kun joutuvat tosipaikan eteen. Tänä päivänä ei toisia auteta, ennemmin tehtaillaan vaikka lastensuojeluilmoituksia.