Mites vanhoillislestadiolaiset suhtautuvat Jehovan todistajiin,
kun molemmat perustavat opeiltaan tiukasti Raamattuun, mutta Jehovat ovat menneet ja etuilleet tuossa taivaaseen pääsyssään ja nyt niiden 144 000:n ns. voidellun, joilla on taivaallinen kutsumus, kerääminen ei päättynytkään vuonna 1935 eikä vuotta jona se päättyisi, tiedetäkään.
Mitenkäs nyt vanhoillislestadiolaisten käy ja joutuvatko Jehovatkin kuitenkin sinne helvettiin, koska vanhoillislestadiolaisten mukaan muille kuin heille käy niin.
Tuleekohan tästä vielä lahkojen välillä tappelu Taivaan Porteilla?
Onneksi me tapauskovat tavis-ev.lutit mennään taivaaseen että heilahtaa :)
Tero
Kommentit (6)
minun parhaat kaverini olivat vanhoillislestadiolainen ja jehovan todistaja. Ainakaan lapsina (alle 18-vuotiaina) meillä ei ollu mitään uskonnollisia kiistoja vaikka uskonnollisista asioista puhuttiinkin.
Jehovan todistaja, eikä me keskenämme uskonasioista puhutakaan.
Ehkä hyvä niin.
Tero
että lestadiolaisia on muitakin kuin vanhoilliset?
ja ettei kaikki lesut ole niin ns.tiukkoja?
ja miksi lestadiolaisuus on näin kuuma peruna tällä palstalla??
että lestadiolaisia on muitakin kuin vanhoilliset?
ja ettei kaikki lesut ole niin ns.tiukkoja?
ja miksi lestadiolaisuus on näin kuuma peruna tällä palstalla??
paitsi tuohon viimeiseen kohtaan en tajua miksi täällä joillain on tarve oksentaa omia mielipiteitään lestadiolaisista ja "mamupatjoista" tavalla, jota taas tänäänkin esiintyi.
Kertoo eniten kysesiten viestien kirjoittajista...
Tero
että lestadiolaisia on muitakin kuin vanhoilliset?
ja ettei kaikki lesut ole niin ns.tiukkoja?
ja miksi lestadiolaisuus on näin kuuma peruna tällä palstalla??
paitsi tuohon viimeiseen kohtaan en tajua miksi täällä joillain on tarve oksentaa omia mielipiteitään lestadiolaisista ja "mamupatjoista" tavalla, jota taas tänäänkin esiintyi.Kertoo eniten kysesiten viestien kirjoittajista...
Tero
Mulle on ihan sama onko hindu, jehovan todistaja, "tavis" vai mikä. En suhtaudu sen kummemmin kuin kenenkään muuhunkaan. Hyväksyn sellaisena kuin on. Samaa toivon muiltakin minua kohtaan. Suhtautua ihmisenä, ei vl/jehovan tod. Näin itse. Ja puhun vain omasta puolestani.
-vl mies