äitini on vihdoinkin alkanut ottamaan vastaan kritiikkiä

mutta olen myös ymmärtänyt, että syytin äitiäni vääristäkin asioista. Oikeasti äitini teki "oikein",mutta näyttäytyi lapsille vain pahiksena vaikka yritti kaikkensa.



Kannattaa oikeasti miettiä ja keskustella asioista äitisi kanssa ennen kuin on liian myöhäistä. Pyydä anteeksi ja anna anteeksi, olo on kevyt :)

Itellä samanlainen tausta, mutta äiti joka ei ikimaailmassa myöntäisi virheitään! Ei olla enää väleissä isän eikä äidin kanssa. Lapsuudenkoti oli hirveä just samasta syystä: "lasten takia emme eroa", vaikka perhe-elämä oli yhtä helvettiä! Ei alkoholia, väkivaltaa tms, riitely ja ilmapiiri riitti.



Olisi niin paljon sanottavaa äidille ja isälle, mutta tiedän että tilaisuutta ei koskaan tule.



Joten tosi hyvä juttu sulle! :)

äitini on yhä siinä ajatuksessa, että hän on oman aikakautensa ja kasvatuksensa uhri, mutta olen painottanut hänelle miten raskasta oli elää jatkuvassa hyisessä ilmassa ja epätoivossa, kun tiesi, että mikään ei ikinä muutu.



Ollaan itketty ja ehkä hieman lähennyttykin. Sitten kun lakkaa syyttämästä isääni kaikesta voin sanoa jo kunnioittavani häntä. Mutta en vielä.



ap

Hyi kun tuli oikein sellainen elävä tunnemuisto tuosta kun sanoit että tiesi ettei mikään ikinä muutu. Se hirveä epätoivo mitä lapsena tunsin vuosikausia, se oli ihan musertavaa!



Koti oli kammottava paikka. :(

äitisi on oman aikakautensa "tuotos" (en käyttäisi sanaa uhri kuitenkaan..).



Mutta hienoa, että olette keskustelleet. Minulla on äitini kanssa vielä todella pitkä matka tuohon. Saa nähdä, päästäänkö ikinä noin pitkälle. Tällä hetkellä emme ole puheväleissä.