Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Roundup ja leikkipuistot

Vierailija
07.03.2012 |

Huomasin viime kesänä eräänä aamuna, että leikkipuiston puskien alusia ruiskutettiin jollain.

Kävin kysymässä ja kertoivat että rikkaruohomyrkky Round upia.

Sittemmin olen kuullut ikäviä kyseisestä aineesta



Glyfosaatin/Roundup-tuotteiden solumyrkyllinen vaikutus



"Ranskalaiset tutkijat ovat tutkineet rikkakasvien torjunnassa käytettävien neljän eri glyfosaatti-tuotteen myrkyllisyydestä ihmissoluille. Kokeessa käytetyt solut eristettiin napanuorasta tai solulinjoista, joita käytetään toksisuuden tutkimiseen. Tutkimuksissa minimiannoksina käytetty valmiste aiheutti solukuolemaa ja DNA-vaurioita ja esti soluhengitystä.



Brittiläinen tutkimusryhmä on vuonna 2011 julkaissut kriittisen raportin Euroopan unionin kemikaalivalvonnan toiminnasta. Sen mukaan glyfosaatti aiheuttaa keskenmenojen ja sikiövaurioiden vaaran. Raportissa väitetään saksalaisten viranomaisten vähätelleen ongelmat todenneita tieteellisiä tutkimuksia ja turvautuneen alan omiin selvityksiin. Ongelmat olisivat raportin mukaan olleet tiedossa jo 1990-luvulla mutta salattu."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Roundup



Puisto-osaston vastaava kertoi, että varoaika ruiskutuksen jälkeen on 2h, jolloin aineella käsiteltyjä alueita ei saa kosketella (ekat lapset puistoon n. klo 9, kun ruiskutus klo 8). Sanoi myös että päälle tuli karike (tätä en nähnyt).

Lapset ei yleensä rikkaruohoja syö, mutta alle 1 v. en menisi takuuseen.



Sanoi, että EU viranomiasten mukaan on ihan ok turvallinen aine ja sallittu näin käytettynä.

Vaihtoehto on nyppiä rikkaruohot käsin.



Talkoot pystyyn?



Kommentit (8)

Vierailija
1/8 |
07.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

luvatkaa te pienten rikkaruohonsyöjien mammat nyppiä ruohot käsin sillä aikaa kun paimennatte samalla tenavianne ja kun tämän vielä toteutattekin niin eihän niitä ruiskutuksia tule kun ei ole ruiskutettavaa.



Terve järki kehiin, ihan kaikki ei voi toimia pikkulasten äitien ehdoilla.

Vierailija
2/8 |
07.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sairasta järkeä?

 

Kysehän oli nimenomaan lasten terveydestä, ei äitien eduista. Ei ihan kaikki voi toimia monikansallisten yritysten mainospuheisiin uskovien pikkupomojen ehdoilla. Rikkaruohomyrkky Roundupista on nykyään saatavana paljonkin tutkimustietoa. Ja ihan tuotteen omissa käyttöohjeissa todetaan, että käytön jälkeen varoaika monilla viljelykasveilla on 10 vrk. Miksi meistä herkimmillä ja eniten suojelun tarpeessa olevilla, siis pikkulapsillamme, sen pitäisi olla yhtään vähemmän?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/8 |
07.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja miksi tämä ketju piti kaivaa esiin täsmälleen kaksi vuotta syntymänsä ja kuolemansa jälkeen? Muistojuhla? Kauheesti nyt rikkaruohot ovatkin valtaamassa maita ja mantuja. Meillä tosin on jo katuja ja pihoja puhdistettu sepelistä, mutta osassa Suomea on vielä isot hanget.

 

No, tyhjästä on paha nyhjästä, niin kuin tämänkin nostajalla.

Vierailija
4/8 |
06.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mieluummin rikkaruohot kuin imusolmukesyöpää mahdollisesti aiheuttava glyfosaatti (mm. Roundup) !!

Vierailija
5/8 |
06.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Valittakaa. Älkää valitko taloyhtiöihin firmaa nimeltä ISS.

Vierailija
6/8 |
16.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jyväskylän kaupunki käyttää tätä samaa myrkkyä laajalti, eikä paljoa ilmoittele varoaikoja. On se kumma että ei muka kesäksi saada palkattua nuorisoa siimaleikkurilla vetelemään puiden juurilta heiniä, ettei tarvitse koko tienoota myrkyttää....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/8 |
16.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Leikkipuistot pitäisi kaikki hävittää. Turhia keskuksia joissa ei kunnon ihmiset edes käy.

Vierailija
8/8 |
16.07.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Roundup oli syöpävaarallista kun Monstanto sitä teki, mutta heti kun Bayer osti Monstanton, tuotettiin liuta tutkimuksia, joiden mukaan Roundup ei ole syöpävaarallista. THL:n virallista ilmouitusta ei ole, mutta oletan THL:n päätyvän siihen, että Rounduppia voi vaikka juoda, se ei haittaa mitään, mutta tippa voita tappaa välittömästi.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yksi kuusi