mulla on 30vee kriisi -kohtalotovereita?

Lastenjälkeen en ole oman alantöitä saannut, eikä kyse ole kokemuksen tai koulutuksen puutteesta. Nykyisissä "hanttihommissa" ei tienaa niin, että sillä eläisi. Omia töitä haen koko ajan.



Seksi loppui kakkosen jälkeen (peseydyn, kampaan ja meikkaan enkä ole sotanorsu).



Tuntuu sille, että elämä 30v oli tässä. Kiinnostuskin tähän pelkkään pyykkäykseen, kiukutteleviin lapsiin ja epätyydyttävään avioliittoon on 0.

Ei oo lapsia, eikä kunnon/hyödyllistä koulutusta (minäkin siis töissä koulutusta vastaamattomassa hommassa ja toki surkeahkolla palkalla), enkä vihillekään asti vielä päässyt. Pitäis olla onnellinen kuitenkin ihanasta miehestä, talosta ja tulevasta koirasta, mutta kun ne lapset ja farkkuauto sekä "oikea" työpaikka puuttuu. Muillakin on.

Meitä on näköjään useempikin..Lohdullista: Itselläni ei ole vielä lapsia, mutta onneksi on ihana mies (yksi kriisi vähemmän), joten katsotaan tulevaisuutta sen osalta valoisasti.. Työ on minullakin sellaista, joka ei vastaa ollenkaan koulutustani, mutta en vain ole löytänyt pitkällisenkään hakemisen jälkeen sellaista. Tuon asian kanssa olen kriiseillyt jo pitempään..jonka lopputuloksena nyt olisi uudet opinnot edessä. Siitä yhteisestä kodista ja lapsista vasta haaveilen.. toivottavasti kerkeen toteuttaa kaikki vielä ennen keski-ikää... :)

niin pahasti kuin 29-vuotiaana. Nyt olen 31.



Mulla on akateeminen loppututkinto ja työtä omalta alalta. Mutta työ ei vaadi mitään ja on uskomattoman tylsää. Työyhteisö on ankea. Mutta mulla ei oikein ole voimia tsempata hakemaan muuta. Mietin myös, pitäisikö opiskella lisää ja eri alaa. työelämä ei oikein huvita, mieluummin opiskelisin.



Lapset on ja mies. Mutta en jaksa arkea. Enkä tiedä enää haluanko miestä. Taitaisin mieluummin ottaa naisen.



Sitä miettii ihan rahankäyttöäkin, pitäisikö säästää ja ostaa oma asunto vai voinko vaan pistää kaiken liikenevän rahan matkailuun? Kun en jaksa vain olla kotona..



Äh. Suuri valinnanvapaus tekee vain onnettomaksi.