Mitä jos jään yksin lopun elämäkseni?

Nyt suret eron, totuttelet olemaan yksin, ja sitten kun olet sinut itsesi kanssa, avaat silmäsi rakkaudelle.



Toivottavasti et rakkaudenkaipuussasi unohda, että lapsella on vain yksi äiti - se kuuluu siis pakettiin.



Itse tulin hylätyksi teininä kun molemmat vanhemmat löysivät uuden puolison, enkä kelvannut kumpaankaan perheeseen. Molemmat vanhempani olivat myös kypsymättömiä ja niin rakkaudennälkäisiä, että lapsetkaan eivät merkinneet sen rinnalla mitään...

Etkö pidä yksinolosta? Minusta se on ihanaa. Jos mieheni kuolisi tai jättäisi minut, en varmasti enää haluaisi parisuhdetta.

Mulla on monia ystäviä, miehiä ja naisia, jotka kipuilee sun ikäisenä, kun ei ole sitä paria eikä edes lasta. Sulla ei ainakaan ole sitä painetta, että joku pitäis ottaa, että saa edes se yhden lapsen.



Katso, mitä sinulla on ja ole kiitollinen siitä. Keskity omaan ja lapsesi elämään. Kyllä se mies sitten tulee kohdalle, kun aika on kypsä. Ja noita epätoivoisia eronneita viikonloppuisiä on kyllä netin treffipalvelut pullollaan.



Tsemppiä! Laittakaa nyt ensin elämänne lapsen kanssa kuntoon. Tehkää siitä hyvä elämä ja nauttikaa!

Voi kuule, kyllä sä vielä jonkun löydät ihan varmasti. Sulla on vielä paljon kivoja vuosia edessä. Annat vaan itsellesi aikaa toipua.



Itse erosin myös juuri 17 vuotta kestäneestä suhteesta. Olen 39v ja minulla on kolme pientä lasta. Ja aion todellakin löytää vielä uuden miehen ja onnen elämääni.



Niin kauan kun on elämää on toivoa.

että suurin pelkoni on se, että olen vanhana yksin. Siksi olin ajatellut, että haluan lapsenkin.

Sitten katsoin elokuvan, jossa oli vanhempi nainen, jonka lapset olivat olleet kylässä ja hän oli jäänyt taloon kyläilyn jäljiltä itsekseen. Naisen mies taisi olla kuollut. Tajusin, että tämä skenaario hirvittää minua eniten, olla vanhana yksin. Mutta ymmärsin, että ei ole mitään takuuta siitä, etten ole vanhana yksin. Eivät kaikki lapsia saaneetkaan ole vanhana hyvissä väleissä lastensa kanssa. Ja elämässä voi tapahtua kaikkea, voit mennä uudelleen naimisiin mutta se ei takaa sitä, etteikö yksinäisyys voisi tulla jossain elämänvaiheessa vastaan.



Tuon ymmärtämisen jälkeen koin, että ei ollut niin suurta väliä, olenko parisuhteessa vai en.

Oli sitten sinkkuna pitkään (kymmeniä vuosia), kunnes lähes kuusikymppisenä löytyi se sydämen valittu! Yhdessä pyrkivät ja pääsivät myös eroon kummankin orastavasta alkoholismista.



Aina on toivoa!